Huono viikko takana, parempi aloitettu?

Viime viikko oli kamala. Monestakin syystä, joten en tiedä mikä oli perimmäinen syy mutta se tuntui moninkertaisesti kamalalta, joskin siitä selvittiin ja loppuviikko olikin jo vähän parempi. :)

Maanantaiaamuna jo olin niin väsynyt että mietin kuinka ihmeessä selviän tästä (siis siitä viime...) viikosta. Unet jäi vähän huonolle, monestakin syystä. Lisäksi nuo naistenasiat (nyt jos on mieslukijoita niin silmät kiinni, tehän ette halua näistä kuulla...) pisti v***ttamaan oikein urakalla, eikä se väsymystä ainakaan parantanut. Koiraparat olivat ihan hepulissa kun emäntä ei jaksanut kolmeen aamuun nousta aamulenkille ja sitten v***tti vähän lisää kun oli niin huono omatunto. Kun sitten lopulta sain raahattua itseni lenkille niin v***tti kun koirat vetivät hihnassa ihan tolkuttomasti, eipä ihme kun monta päivää meni ilman kunnollista juoksulenkkiä. 

Viime viikolla oli vielä kaksi kertaa CrossFitin peruskurssia, tiistaina ja perjantaina. Arvatkaa miltä tuntui lähteä sinne superväsyneenä...Vuan eipä väsyttänyt sen jälkeen. :D Hulluja treenejä jälleen kerran, just sopivaa mulle. :) Keskiviikko meni kiireen keskellä, illalla omat jumpat vedettävänä ja tarkoituksena nukkua hyvät unet ennen torstaita. Torstai olisi voinut olla se kamalin päivä viikosta, se oli se syy miksi nukuin huonosti ja jos ylipäänsä nukuin niin unet oli kyllä aika kammottavia. 

Torstaina siis oli ohjelmassa tavallaan menneiden tapahtumien selvittelyä, toivon toki että se lopullinen piste tälle kaikelle. Tässä on taas joutunu pohtimaan noita menneitä juttuja, moneltakin kantilta, niin ihmissuhteissa kuin muissakin asioissa, muisteltu niin hyvää kuin huonoa. Ja mitä tehdä ettei ainakaan itse toistaisi samoja virheitä enää? Muistahan ei voi mennä takuuseen. En vaan voi olla miettimättä sitä, kuinka ilkeitä ihmiset voi olla. Miten se murentaa kaiken sen mihin on joskus uskonut kun jokaikinen heikkoutesi paiskataan vasten naamaa niin raa'alla tavalla että et ole koskaan edes uskonut että kukaan voi tehdä niin. No, nyt uskon. Usein olen joutunut kysymään itseltäni ja kysyn edelleen että kadunko. En kai. En? Toisaalta olisi kiva olla vähän naiivimpi ja uskoa sokeasti, vaikka sitten rakkauteen? Ihmisten hyvyyteen? Toisaalta taas, en kai voisi olla vahvempi (Ja kiitos vaan, en just nyt halua mitään uusia koettelemuksia, tiedoksi vaan sille joka täällä päättää jotta mitenkä paljon yhden ihmisen pitää kestää ja joko se on tarpeeksi vahva...:D) ja aika hyvin perille itsestäni ja tuntemuksista. Se tietynlainen kosketus omaan itseen on vahvempi kuin ikinä. Ja aiemminkin olen puhunut siitä että toisaalta se auttoi paranemaan syömishäiriöstä koska on PAKKO määritellä oma ulkonäkö itsensä kautta. Noh, se siitä filosofiasta, voi olla että hiukan sekavalle kuulostaa mutta ei viitsi kaikkea suoraan julkisesti kuitenkaan kirjoitella. :) 

Onneksi on olemassa Ystävät ja taas kerran on onni saada tietää kehen voi luottaa ja kehen ei. Paljon olen kuullut vedottavan pelkoon. Se on jokaisen oma asia enkä voi ketään pakottaa ottamaan riskiä minun takiani. Joka tapauksessa, toivon ettei mennyttä tarvitsisi enää enemmälti selvitellä, se vaan ei ole minusta riippuvainen asia. Hyvä mieli nyt kuitenkin, minulla ainakin. :)

Lauantaina juhlittiin Isin 60-vee juhlia, mukavat kemut. Ja sunnuntaina järkyttävä turvotus kaikista herkuista vaikka karppia olivatkin. (Söin kyllä karjalanpiirakoita...) Sunnuntaiaamuna oli vielä "riäppiäiset" kun evästä jäi illasta niin paljon. Hyvä tapa jatkaa turpoamista. :D Sen verran jaksoin liikkua sunnuntaina (oli krapula 8-packista cokista...) että siivosin. Ilmeisesti henkinen puhdistautuminen vaati myös kodin puunauksen sillä kyllä, minä raahasin jopa matot ulos! Ja meinasin tukehtua niitä tampatessa...Pitäisköhän siivota useammin...?

Tänään jaksoin raahata itseni nelijalkaisten ystävien kera aamujuoksulle, toki sille lyhyimmälle reitille (7km) koska painoin aivan liian monta kertaa torkkua...Päivällä oli muutama hieronta ilman raahautumista minnekään, ihanaa! Sen jälkeen treenailin vähän uusia zumbakuvioita ja muokkasin vähän illan jumpan ohjelmaa. Sitten taas kamppeet kasaan, toinen koira kyytiin ja metsästämään autoon osia, koska sain vaihteeksi väärät. Huomenna uusi yritys, katsotaan mitä korjaaja sanoo tällä kertaa. :D Samba meni jo kaverin mukaan valmistautumaan huomiseen sorsanaloitukseen, saas nähdä osaako se karvakuontalo siellä mitään tehdä...? Kai se on jotain aiempina vuosinakin hakenut. :D 

Kävin Fittarilla suorittamassa nesteenpoistoa spinningin avulla, josta mulle viisasteltiin tänään "työmualla", käykääs katsomassa video Sami Hedberg: Kuntosali siinä kerrotaan myös spinningistä. :D Illalla vielä jumppa ja kotona sauna, ah! Eiköhän siinä tälle illalla. Ai niin, Tokmannille oli tullut uusia Atkins-patukoita, äsken maistelin tällaisen:
 
Näitä saa myös tilattua esim täältä : http://www.hiilariton.fi/

Näihin tunnelmiin, pitää kai vääntäytyä unille. Vai pitäisikö nukkua Junnun seurana alakerrassa kun se tuntuu kaipailevan kaveriaan, ei ole tottunut olemaan ilman Sambaa? :D

CROSSFIT!! (Ja vähän muutakin...)

Uusi laji kokeilussa ja arvatkaas tuliko jäädäkseen...;) Tällä viikolla alkoi siis Fittarilla clubilaisten CrossFit-kurssit, tappava laji! Suosittelen lämpimästi, Joensuussa voi harrastaa, kursseille voi ilmoittautua myös ei-jäsenet, hintaan sisältyy kuukauden treenit ja liittymismaksu, sisältäen 8 harjoituskertaa, käykääs katsomassa www.fittari.fi. 

Tällä viikolla oli kolme harjoituskertaa, yhden tunnin mittaisia kukin alku- ja loppulämmittelyineen, itse treeniaika "vaivaiset" 15-20 min. Kuulostaako säälittävän vähälle? Niin minustakin. Mutta siihen aikaan kun tyrkätään menemään noin 60 leuanvetoa, 120 kyykkyä, 120 etunojapunnerrusta ja 100 vatsaa niin sitä säälii lähinnä itseään ja vieressä ähkivää kohtalotoveria. Tämä siis vain esimerkki, tälläkin viikolla jokainen treenikerta on ollut erilainen joko painottuen voimaan tai kestävyyteen. 

Maanantaina oli ensimmäinen treenikerta, jonka jälkeen jäin vielä hieman myöhässä spinningiin, josta tukka putkella kohti koti"kaupunkia" ja ohjelmassa yksi jumppa. 

Tiistaiaamuna totesin tehneeni edellisenä päivänä leuanvetoja (kevennetysti siis, ei jaksa tätä massaa nostaa...:D) koska selkä oli TOOOOSI kipeä, oli sitä hiukkasen vielä eilenkin. Juoksulenkkiähän se ei estä, varsinkin kun nuo kaksi karvaista kaveria sitä tarvitsevat. :) Päivälenkiksi pyöräilin käymään kaverin mökillä, joka ystävällisesti korjaili pyöräilykengän klossin takaisin paikalleen, nimimerkki "En meinannut aiemmin saada kenkää irti polkimesta kuin suurella voimalla", kiittää! :) Kävipä tässä taannoin niinkin jotta unohdin ennen risteystä irroitella kengät polkimista ja hupsis, katseltiin asioita ruohonjuuritasolta. Päivällä vielä kävelylenkki naapurin tyttöjen kanssa ja illalla jumppaa vetämään. Arvatkaa, onko sauna aika hyvälle tällaisten päivien jälkeen...

Keskiviikkona meinasi jo usko loppua, kun CrossFitin päälle oli kaksi omaa jumppaa vedettävänä, reisipakaravatsa ja kahvakuula. Jaksoihan ne sitten kuitenkin. Eilen, siis torstaina vielä zumba ja tämä päivä omista ohjauksista taukoa, kävin vain crossfitissä ja huomenna taas täysillä mennään. :D

Salitreenit on taas alkaneet maistua paremmilta (eli tuskaisemmilta...) kun on jotenkin motivaatio sielläkin kohonnut? Ehkä siksikin ettei ole tullut pihisteltyä tuon syömisen kanssa niin jaksaa kunnolla treenata. Lisäksi olen saanut kaverilta hyviä vinkkejä treenin tehostamiseksi ja uusia liikevinkkejä, kiitosta vaan! Pienetkin jutut piristää. Päätin myös jokin aika sitten, että kaikki salitreenit tehdään kunnolla ja täysillä ja jos ei jaksa niin sitten ei salille mennä ollenkaan. Ja tämän seurauksena on ollut salilta viikoittain 1-3 välipäivää, historiallista! :D

Muista löpinöistä sen verran että on hassua, satunnaisesti myös kiusallista kun viimeinen vuosi ja se työ mitä on tehnyt pitääkseen itsensä kasassa ja "tuntevana" ihmisenä ja päättänyt sen etten "koveta" itseäni, on johtanut siihen että saattaa se itku tai miksei naurukin, liikutus tai muu tunnetila tulla voimakkaana aikaa tai paikkaa katsomatta. Itke siinä sitten kun väkijoukon keskellä kun saat kivan viestin tai naura itseksesi kaupan kassalla. Paha on  myös ystävän vauvan nauru joka saa kyyneleet silmiin ja mainittakoon että ei, minä en pode vauvakuumetta.  No, eikös ne sano että täytyy olla hullu ettei sekoa? :D

Joka tapauksessa välillä tuntuu että sisuskalutkin on yhtä myllerrystä mutta kai se tästä selkiintyy, sotkentuakseen kenties uudelleen. Se on vaan niin että täytyy elää ja tuntea niin ettei tarvitse katua, sitä mitä jätti sanomatta tai tekemättä, koska ei se ole itseltä pois. Ja ne riskit? Saattaa sattua. Entäs sitten? Ei kai ole mitään mistä ei voisi selvitä. :) Näillä mennään tällä kertaa. :)