sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Muutama päivä vielä, jaksaa jaksaa...:D

Ja kyllähän sitä oikeastikin jaksaa, se ajatus vaan siitä että on muutama päivä ihan kokonaan vapaata, tuo sen tunteen että vielä kun jaksaa, muutama päivä...:)

Kiintolevy tuntuis olevan kohtuullisen täynnä joten tulevalle viikolle ei ole luvassa uusia ohjelmia jumppiin, varsinkaan zumbaan. :D Ei ehkä pysyis muistissa. 

Oon tässä viime aikoina yrittänyt keskittyä tuohon ruokapuoleen. Siis lähinnä vain mietintäpuolella, kiirettä en ole pitänyt koska jo asennemuutos ja siihen sopeutuminen, sekä sen mukanaan tuomat käytännön muutokset, ovat vieneet aikaa, enkä ole halunnut kiirehtiä. Pääasia ettei enää sorru "Kaikenmualiman" dieetteihin ja on opetellut ensin sietämään, sen jälkeen jopa pitämään itsestään. On aivan uskomatonta, kuinka paljon pahaa ihminen voi itselleen aiheuttaa, kun ei hyväksy itseään sellaisena kuin on. Tai no, syömishäiriöinen, jonka kehonkuvakin on pahasti vääristynyt, ei ole koskaan tyytyväinen, oli paino, ulkomuoto tai rasvaprosentti mikä hyvänsä. Olen onnellinen siitä että olen oppinut olemaan haukkumatta itseäni, ettei jokainen päivä ole taistelua siitä mitä voi syödä ja mitä ei. Liikun toki edelleen jo ammatin puolesta paljon, mutta se ei ole enää pakonomaista eikä itsensärankaisua. 

En ole kauhean tiukka ollut ruokavalion suhteen vaan olen pyrkinyt syömään siten kuin hyvälle tuntuu, toisin sanoen en ole ottanut huonoa omaatuntoa mistään. Vähän niin kuin kokeillut että mikä itselle sopii ja mikä ei. 

Samalla on joutunut tutkiskelemaan omia sisuskaluja noin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla, meinaan jotta mitkä ruoka-aineet oikeasti aiheuttaa pahojakin oireita ja mikä taas on omaa syömishäiriöhössötystä. :D

Pahimpia on A. Sokeri B.Viljat C. Hiiva D. NÄMÄ KAIKKI YHDESSÄ! Uhhuhh. Täysin en pilkkua n**si tuon sokerinkaan suhteen tai ylipäänsä hiilareiden, rajat on vaan pidettävä hallussa. Ja jos sokeria saa liikaa, rajat ei pysy hallussa. Että siinäpä sitä sitten taiteillaan...

Noin karkeasti ottaen karkit ja suklaat saan unohtaa edelleen. Söin niitä kyllä välillä ja joka ikinen kerta se lähti lapasesta. Lähtee edelleen jos syön sokeria. Lisäksi siitä tulee noin suunnilleen miljoona oiretta (Nooh, jos vähän dramatisoin...) esimerkiksi kamalat rytmihäiriöt, oikein myös sellainen massiivinen pumpunjumputus joka oikeasti estää nukkumasta. :O ihottumaa, kutinaa, väsymystä, vieroitusoireina mm. päänsärky ja armoton v*tutus. Jäätelöä olen jonkun verran herkuttelupäivinä syöpötellyt, se ei jostain syystä ole niin paha...? Ehkä karkit/suklaa on sen verran "puhdasta" sokeria ja jätski sisältää onneksi vähän muutakin. Mene ja tiedä mutta jotakin on kiva itselleen sallia. :)

Kohta B eli viljat...Kaura sopii ja siitä en aio luopua vaikka jossain keskustelupalstalla näinkin "kokeneen" neuvovan "aloittelijaa" joka kyseli karppauksesta jotta kun hän ei haluaisi luopua kaurapuurosta. Tämä kokeneempi henkilö kirjoitti että aivan turha edes aloittaa karppausta jos ei voi jättää viljoja kokonaan pois. Siis WTF?? Ei se ihme että monilla on karppauksesta vääristynyt kuva. Mutta mikä vika on kaurapuurossa, etenkin luomusellaisessa, tuskin sitä kukaan kiloa päivässä syö. Esimerkiksi omassa annoksessani on noin 10-15g hiilareita. Mutta tästä myöhemmin...Vehnä ja ruis aiheuttaa oireita, ohraa toki harvemmin missään on, enkä sitä aio syödäkään. Oireina ihottumat, nokkosihottuma kaulalla, kasvoissa ja rintakehässä sekä pienet näppylät joita tulee kyynärpäihin ja polviin etenkin. Sen lisäksi etenkin kohtaa C. sisältävät tuotteet yhdistettunä A:han aiheuttavat kutisevan päänahan, joskus tainnut tulla raavittua verille esti. 

Sokeri, viljat ja hiiva siis pois, joitakin gluteenittomia tuotteita olen kokeillut, eikä niistä tule oireita, tosin vehnätärkkelystä vältän niissäkin.

Seuraava projekti olisikin saada ruokavaliota muuten järkevämmäksi ja terveelliseksi. Se kun tuo työ on aika liikkuvaa ja arvatkaapas voiko jumppien välissä pahemmin syödä...Ja koska tauot saattavat olla vain ne ajat mitkä vietän auton ratissa matkalla seuraavan paikkaan niin sekin aiheuttaa omat rajoituksensa syömiselle. (Ja miksiköhän toivon seuraavaan autooni nahkasisustusta...)

Mietinnän alla siis helpot, mukaan pakattavat eväät joita voi mahdollisesti nauttia myös autossa. Syön aivan liikaa myös proteiinipatukoita ja yritän vaihdella niitä edes proteiinijuomiin. Suurin ongelma on kuitenkin se että ainoat ajankohdat milloin pystyy syömään kunnollisen aterian on aamu ja myöhäinen ilta. Ja se on kyllä tosiasia että jos ei päivällä syö kunnolla niin mikä nälkä onkaan illalla, etenkin 2-3 tunnin jumppailun jälkeen. Kieltäydy siinä sitten napostelusta ennen saunaa tai proteiinipatukasta kotimatkalla, kun sitä matkaa saattaa olla 15-70 km...
Mutta siinäpä sitä seuraavaa projektia ja aihetta pohtimiseen. :)

Karppauksesta tosiaan sen verran mitä tuolla jo aiemmin mainitsinkin että monilla on siitä aivan väärä käsitys jotta eihän sitä varsinaisesti ole missään määritelty jotta kuinka paljon hiilareita saat syödä jotta "karppaat". Eihän se parhaimmillaan ole kuin "turhien" hiilareiden karsimista ruokavaliosta, eli sokeri, viljat yms. sekä tuotteiden  vaihtamista vähemmän jalostettuihin ja/tai luomuun. Kun teen asiakkaille ruokavalioita ja jos kyseessä on ns. hiilihydraattitietoinen ruokavalio, käytän karppaus.infon sivuilta löytyvää jakoa eli Ketokarppi (hiilarit max 20g) Alakarppi (n.20-60g) ja Hyväkarppi (Hiilarit max 100g). Näidenkin välillä on jo melkoiset erot ja tuohon sataan grammaan saa kyllä jo hiilareitakin syödä kun valitsee oikein. 

Vielä treeneistä loppuun...Opiston jumpat jäivät jo tauolle joten kroppakin saa hieman lepoa. Maanantaina kävin vain aamulenkillä, siinä päivän urheilut. Tiistaina oli ohjattavana ReisiPakaraVatsa jonka jälkeen kävin salilla ja päälle lätkätreenit. Keskiviikkona kävin taas aamulenkillä, illalla salilla treenaamassa jalat (kohtuullisen kevyesti jotta ehtivät palautua viikonlopun peliin) ja lopuksi oli vedettävänä vielä kahvakuula. 

Torstaina kävin arvioituttamassa auton korjauksen ja voin vain todeta että onneksi ei mene omasta pussista...Koska ajelin Joensuuhun asti, ajattelin käydä samalla jumpassa. CrossCorea kokeilin kesällä, mutta ehdin käydä vain kerran joten ajattelin käydä siinä ja lisäksi kokeilla ensimmäistä kertaa Bokwaa. Kumpaankaan ryhmään ei tullut ketään muita paikalle joten tunteja ei pidetty, sen sijaan salivapaapäivästä tuli salipäivä ja kokeilin Crossing+CrossCore 30/30min yhdistelmää. Siinä siis veivattiin crosstrainerilla ensimmäinen puolituntinen (meinasin kuolla) ja toinen mokoma CrossCorea. Sauna ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto kaiken tämän päälle...

Perjantaina kävin pitkästä aikaa Zumbassa. Salille en ehtinyt kun neuvottelimme uudesta jumpasta K-Market Citykummun  yrittäjäpariskunnan kanssa. Vuoden alusta sitten aloitellaan...:)

Lauantaina kävin aamuspinningissä, oli kyllä vähän tahmeaa...Siitä salille, edelleen tahmeaa. Jätin suosiolla lenkin väliin, ajatuksena oli mennä ajoissa nukkumaan, mutta kuinka ollakaan huomasin tuijottavani töllöä vielä puoli yhdeltä. 

Aamulla oli taas niiiiiin vaikea herätä vaikka sain ihan kunnon unet. Aamulenkki hurttien kanssa, ohjattavana zumba, ja vielä päälle oma peli. Kävin kummitytön synttäreilläkin vaatimattomasti viikon myöhässä mutta ehkä mukavampi niin, ei ollut muuta porukkaa samaan aikaan, sai pitkästä aikaa höpötellä kummitytön mammankin kanssa. :) Sellaista täällä. 

Ai niin ja eväsvinkkejä otetaan vastaan reseptien kera. Mikä olisi helppo pakata mukaan ja syödä kylmänäkin? (Autossa...:D)

- Mirva -


1 kommentti:

  1. Ruokasat sallaatit? Esim kanaa, tummaa makaroonia, hernemaissipaprikoita, tomaattia, jottain vihreetä jne?? Sitä o heleppoo napsia autossakin! :D

    VastaaPoista