Sain oikein ihanan pääsiäisflunssan, joten kivahan se oli viettää kaksi vapaapäivää flunssan alkumainingeissa. Arvelin että kyllä se siitä ja painelin tiistaina töihin. Olo oli tosin siinä vaiheessa jo sen verran kurja että peruin yhden hieronnan. Öisin nosteli lämpöä ja oli tukala olla kun henki ei kulkenut, loppuviikosta ei kärsinyt oikein enää edes hengittää kun tuntui kuin tulta olisi vedellyt keuhkoihin. Kokeilussa oli kaikki mahdollinen Buranasta Pandoliin, astmalääke, allergialääkkeet, höyryhengitys, nukkuminen...Ei tulosta. Tiistain jumppien jälkeen tuntui jopa että ihan vähän helpottaa. Keskiviikkona luulin että kuolen, mutta kunnialla sekin päivä loppuun ja eipä monta tuntia tarvinnut taas nukkua. Torstain jumpat meni jo sekuntikellon avulla kun ei kärsinyt enää liikkua ollenkaan ja yöksi nostikin oikein kunnon kuumeen, vielä perjantaiaamunakin oli 38 asteen tuntumassa. Mars terveyskeskukseen, jossa sain käskyn höyryhengittää ja syödä buranaa. :D No, mitääm vakavampaahan siinä ei ollutkaan ja sikäli turha reissu. Kuumekin teki tehtävänsä eli olo alkoi pikkuhiljaa kohentua. Pe-La yönä vielä kuumetta, la-aamuna lämpöä mutta siitä kun virta alkoi palautua niin oli ihan PAKKO käydä lauantai-iltana kävelemässä muutama kilometri. Ei saa kertoa kenellekään , tulee saarnoja! Mutta ai että teki hyvää!
Edelleen on tukkoinen olo ja yskittää mutta olo on loistavampi kuin viikkoon. Aamulla oli siis pakko päästä juoksemaan, ihanaa oli sekin. Salilla kävin treenailemassa vähän käsiä ja pitkästä aikaa ajelin Joensuuhun zumbaan kun monta viikkoa jo väliä, pääsiäisen ja kipeänä olon takia. Toivottavasti flunssa olisi nyt tässä!
Kevään jumpat alkavat olla pikkuhiljaa paketissa joten omien jumppien aikataulut on jo suunniteltu ja mainoksetkin laitettu menemään. Tai siis omiahan ne on tähänkin asti ollut mutta talvet palkallisena ja kesät yrittäjänä. Toivottavasti ihmiset innostuvat jumppailemaan, käykääs katsomassa jumpat : https://www.facebook.com/groups/398009926921266/?fref=ts
Treeneistä ei tällä erää kerrottavaa koska viikon ensimmäinen treenipäivä oli tänään. :) Öitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti