Etiäpäin! :)

Heti kun mieli on virkeämpi, sitä jaksaa myös ruhonsa raahata helpommin erilaisiin aktiviteetteihin vaikka heti aamusta, Eilisestä siis puhun, herätys klo 6.30, juoksemaan, lenkin jälkeen aamupuuro runsaan voin kera ääntä kohti (uskokaa pois, sitä on OIKEESTI varmaan nyrkillinen...:D) kamppeet kasaan ja suunta Fittarille. Kokeilun alla House (ja kuten jo facebookissa mainitsinkin niin ei ole kysymys siitä tosi hyvästä tv-sarjasta...) eli tanssitunti. Sain todeta taas kerran muutamassa liikkeessä olevani ihan todella umpijäykkä, mutta siis aivan mahtava tunti! Ihanaa, tätä lisää! Hiki virtasi ja musiikki vei mukanaan. :) 

Housen päälle oli vielä kahvakuulatunti, enkä voi kehua että hikivanat olisivat päässeet pahemmin kuivumaan. Sain hoiputtua ulos Fittarilta, vähän palauttavaa evästä (onhan proteiinipatukat sellaisia, onhan?) ja uusin keksintö täyttää mahaa hätätilanteessa: sokeriton mehukeitto. Jossa valitettavasti hiilareita kohtuullisesti on, mutta taitaavat näiden treenien jälkeen roihuta savuna ilmaan...Kävin salille vielä treenailemassa rinta, olkapäät, ojentajat-yhdistelmän. Kotona odotti siivousurakka mutta kyllä se oli illalla hyvä mieli alkaa puhtaassa kodissa töllöttämään Putousta. :)

Tänään kävin lenkillä toki heti aamusta, tarpoen tuolla helkkartin hangessa. Siis kyllä taas niiiiiin tuli mieleen että miks välillä kenkuttaa lähteä sinne lenkille. No, hyvän mielen ja hien pintaan siitäkin sai. Taas evästä ja työhuoneen uuninkin ehdin lämmittää (melkein...) ja yksi saliohjaus + omat treenit. Eihän tuo oikein kulkenut, varmaan vähän huonosti palautunut. Vuorossa selkä ja hauis. 

Salilta syömään (ja kuten voimme myöhemmin todeta, aterianlaatu/määrä/ravintosisältö/ajankohta oli väärä...) ja taas kohti kauppaa ja Fittaria. Sunnuntain perinteiset eli zumba ja pumppi. Ruokailusta aikaa kaksi tuntia ja arvatkaa pomppiko lohi kurkkuun. Vähän liian tukeva ateria ilmeisesti vaikka ajattelin että ehtii se sulaa. No, ei se ehtinyt, eikä se kyllä sulanut edes pumpissa vaan naamanväri muistutti kai vihreää kun taas kerran hoipuin salilta pihalle. :D 

Kyllä se siitä iltaa kohti näläksi vielä tuntui muuttuvan. Kotona puuhastelua vielä vähän riitti, uuninlämmitys, saunanlämmitys ja jumppien suunnittelua. 

Tässä kun on tullut viimeaikoina pohdittua omaa suhdettaan ruokaan, omaan kroppaan ja sitä kuinka se syömishäiriö aina siellä jossakin taustalla painaa, kuinka sitä itseään piinaa ja vaatii kamalasti, välillä suorastaan vihaa, niin mietin tässä kuitenkin niitä hyviäkin puolia. Suklaata ja karkkia (siis sokerillisia) olen ollut syömättä noin vuoden, painan 10kg vähemmän kuin vuosi sitten (kun tähän asti olen soimannut itseäni siitä että painan 6kg enemmän kuin kesällä...), elämä tuntuu menevän eteenpäin, jaksan taas! Pointti tässä oli kai se että eihän mitään voi saavuttaa vihaamalla itseään. Esimerkiksi kun sitä aina haluaa sen kireämmän kunnon ja tiputtaa muutaman kilon jne niin se ei tule koskaan onnistumaan eikä ainakaan olemaan pysyvää jos päässäni mietin vain kuinka surkea ihminen nyt olen kun olen tällaiseen jamaan itseni päästänyt (tiedän, kuulostaa hillittömän typerälle...) ja pakko laihduttaa että voisin hyväksyä itseni. Eihän se vaan mene näin. Kyllä itsensä täytyy hyväksyä ja itsestään pitää sellaisena kuin on, muutoshan on aina mahdollinen mutta se täytyy lähteä puhtaasti itsestä ja siitä että juuri MINÄ haluan, mitä se nyt sitten ikinä onkaan. Enemmän lihasta, vähemmän rasvaa, paremmat ruokailutottumukset...Pätee elämässä mihin tahansa mitä haluaa saavuttaa. Ja se usko...Aina pitää uskoa itseensä ja siihen että pystyy toteuttamaan sen mitä haluaa. :) Tähän on hyvä lopettaa tältä päivältä, nyt unille! :)