sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Taistelutahtoa kehiin!

Onneksi ollaan kevättä kohti menossa...Jokasyksyinen/talvinen masennus vaan tahtoo hiiipiä sisuksiin vaikka kuinka yrittää nukkua, liikkua, syödä miljoonaa erilaista vitamiinia, ottaa kirkasvalohoitoa...tuntuu vaan että väsyttää, nälättää, paino nousee, masentaa, ei huvita...Kyllähän sitä on tullu siitä huolimatta treenattua mutta jotenkin kaikesta on vaan ilo kadonnut. Oon kyllä yrittänyt kuittailla syksyn aikana tulleita univelkoja, pitänyt vapaata mutta eihän se hetkessä iloksi muutu. Sitten kun päälle iskee flunssat ja vatsataudit niin ai että kun piristää...

Toki tämä vuoden jatkunut itsestä riippumaton elämäntilanne ei ainakaan paranna asiaa...Tai olenhan siitä myös itseäni syyttänyt, sotkeentumisesta väärään ihmiseen, katunut, vihannut PALJON, mutta kun tehtyä ei tekemättömäksi saa. On vaan melko kohtuutonta että piinaaminen jatkuu pidempään kuin ihmissuhde aikanaan kesti. Lisäksi on vieläkin vaikea käsittää kuinka pohjattoman ilkeä ihminen voi toiselle olla, kuinka on pokkaa käyttää toista vastaan kaikkea sitä minkä on luottamuksella toiselle kertonut. Kaikilla ei vain valitettavasti ole moraalisääntöjä. Liian paljon olen painanut asioita "villaisella", katsonut läpi sormien, antanut anteeksi niin monet haukkumiset, uhkailut ja vainoamiset, yrittänyt pysyä hiljaa ja huomaamattomana, odottanut että tämä loppuu. Mutta ei, nyt on vaan pakko tapella vastaan. Loppujen lopuksi kuitenkin on uskottava siihen että ihmiselle annetaan niin paljon kuin se kestää ja vaikka sen kestämisen äärirajoilla välillä mennäänkin, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin taistella ja KESTÄÄ vaikka mikä tulisi. Luulen kuitenkin että tuska minun pääni sisällä ei ole niin suuri kuin toisen, koska koen omaavani edes jonkinlaiset resurssit käsitellä asiaa vaikka se hankalaa jatkuvan henkisen paineen alla onkin, kun on kaiken lisäksi niin avoin ulospäin joten se toimii myös toisinpäin. Kyllä kaikki loukkaukset tuntuu tuhat kertaa pahempana. Mutta ennemmin itken pahaa oloa kuin olen tuntematta mitään.

Onneksi on ystävät, treenaaminen ja työ vaikka toki joutuu järjestelyitä tekemään jokaisen asian suhteen ihan jo oman kiireisen elämänrytmin takia. Oon loman aikana ja sen jälkeenkin pitänyt muutamia ihan kokonaan vapaapäiviä, pakon edessä kipeänä ollessa ja jopa ihan vapaaehtoisesti. Kai ne tavallaan tekee ihan hyvääkin, mutta toisaalta tällä stressin ja vihan määrällä ne tahtoo vähän kasaantua? Pitäisi ehkä hankkia joku henkistä tilaa tasapainottava harrastus noiden fyysisten lisäksi. :D Avantouintia on ehdotettu, mikä kuulostaisi kyllä erinomaiselle, sattuu vaan ikävästi zumban kanssa päällekkäin mikä on omalle mielentilalle oikea henkireikä ja ihanaa ♥. Elämä on vaan valintoja täynnä...:)

Suunnitelmissa olisi aloittaa uusi viikko uudella treeniohjelmalla. Tuntuu että kaikki junnaa paikallaan ihan joka osa-alueella ja jotakin uutta olisi hyvä saada aikaan. Dieettiä en edes suunnittele tähän saumaan aloittavani, pitkällisen keskustelun jälkeen itseni ja ehkä myös hyvän ystävän kanssa tulin siihen tulokseen että kevväämmällä. :D Jumppia on 13h viikkoon, siihen päälle noin 5-6 salitreeniä, joka-aamuinen juoksulenkki, jumpat/zumbat 1-5 krt viikkoon + mahdolliset kävelylenkit ja lätkä siihen päälle niin kyllä se tekee dieetin kohtuullisen mahdottomaksi noudattaa kun kalorit täytyisi isosta liikuntamäärästä huolimatta saada alle kahdentonnin. Kun se liikunta ei meinaan laihduta. :D

Minun pieni Junnu täytti toissapäivänä 1vee. Ja todella pieni siis. Päälle 30 kiloinen jässikkä. :)Toisin sanoen normaalikokoinen mutta näyttää valtavalle noiden tyttöjen rinnalla.

Kuvia ei ole eikä tule ennenkun paino tippuu. :D Tai, olis kait se hyvä näyttäytyä välillä vähän tuhdimmassa kunnossa. :D Mutta tämä tällä erää, nyt painelen suunnittelemaan uutta treeniohjelmaa. Heippa! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti