Lomahan tarkoittaa sitä että maalausurakka alkaa ja on aikaa urheilla enemmän kun työaikana, koska voi hyvin myös ottaa palauttavat päiväunet. (Pitkästä aikaa tänään puolituntisen nukuinkin...) Huonot on olleet unet kaikenkaikkiaan viime aikoina, oliskohan mahdollisesti pientä stressiä ollut...Vaikka taitaakin olla niinpäin että nyt kun enimmät paineet ovat asiassa jos toisessakin helpottaneet, unet on olleet vielä levottomampia, mutta osasinkin odottaa että kun elämäntilanne vähän rauhoittuu niin silloinhan se kaikki "paska" tulee sisältä ulospäin. Toiveilla on kuitenkin näemmä taipumus toteutua. :)
Aamulenkin tein vähän pidemmän kaavan mukaan kuin tavallisesti, tiekarhun (vai mikä lana se nyt on..?) kanssa kilpaa juosten. Minä voitin. Tosin sain vähän etumatkaa. Testauksessa uudet kengät, ns. barefootit, hiukan arvelutti ja arveluttaa edelleen kun normaalisti tarvitsen ylipronaatiotuen juoksukenkiin ja näiden kun pitäisi olla sellaiset jotka muotoutuvat oman jalan mukaan.
http://li-ning.luhta.com/products/a300/pink
Tällaiset kenkulit...Hyvät oli juosta, todelliset tulokset varmaan näkyy viikon sisällä että kestääkö jalat ja vielä vähän jännittää jotta kuinka kauan näillä ylipäänsä kestää juosta, jos normaalisti kengät pitää vaihtaa kolmen kuukauden välein. Entiset tuli kyllä kulutettua siihen pisteeseen että sattui selkään, jalkoihin ja penikkatautikin meinasi vaivata.
Salilla treenailin selän+hauikset:
Mave 2x10x80kg, 2x7x90kg
Kulmasoutu käsipainolla 3x10x25kg
Pulldown taljassa 3x10x15kg
Alataljasoutu leveällä 3x10x40kg
1 jalan mave+kulmasoutu kahvakuulalla 3x10x16kg
Hauiskääntö käsipainoilla3x10x10kg
Hauiskääntä kahvakuulalla vasarakääntönä 3x10x4kg
Hauis taljassa laskeva x 35, 25, 20kg x2
Salin jälkeen käytiin kaverin kanssa Tokmannilla ja seuraava näky aiheutti hepulireaktion:
Nam, niin ihania Atkinsin pähkinäpatukoita joita on pitänyt aina joko tilata tai käydä Joensuusta. Kaiken lisäksi olivat tarjouksessa, joten joutunee varastoihin hamstraamaan, joskin allekirjoittaneella se varasto ei pysy kovin suurena koska jotensakin nuo löytävät tiensä suuhun, nuo patukat meinaan...:D
Kotiin tultua väsytti niiiiiiiiiiiin paljon että oli pakko mennä hetkeksi vaakatasoon, itseni tuntien virittelin jo kellon soimaan, tietäen että en saa itseäni ylös siihen aikaan kun se soi, mutta jos en laita sitä soimaan, saattaa päiväunet lipsahtaa jopa nelituntisiksi ja jokainen voi kuvitella mitä se tekee ennestään huonoille yöunille...45min meni kaiken kaikkiaan torkkua painellen. (Tämänhetkinen torkku-asetus on 10min mikä on todella HUONO, mikäli täytyy ihan oikeasti herätä niinkuin vaikka töihin...)
Päiväunilta hyppäsin virkistäytymään spinningpyörän selkään, yhtä aikaa kahtelin loppuun eilen aloitetun SpiderMan3:n, musiikki mp3-soittimesta rytmitti pyöräilyn ja kädessä kännykkä, hyvää aikaa hoitaa sosiaalista elämää...:D Tyttöjen "terapia"istunto alkoi kuudelta kun jatkoin sosiaalista elämääni, parin kaverin tullessa kylään. Suunnitelmissa oli heti heidän lähdettyään laittaa sauna tulille mutta olin tulla hulluksi keskenään nujuavien (johan on sana...) koirien kanssa ja hetken sitä katseltuani totesin että käydäänpäs vähän vielä juoksemassa. :) Juoksun jälkeen sauna tulille, saunan lämmetessä tein huomiselle kahvakuulaohjelman, tai tässä vaiheessa jo tälle päivälle. :) Joutanee tästä pikkuhiljalleen nukkumaan, jääköön Supernaturalin katsominen huomiselle. :) Mukava viikonloppu, ihania ihmisiä ja hyviä uutisia takanapäin, tästä on hyvä jatkaa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti