Miten viikot meneekin niin nopeasti? Ei kai ehdi ihmetellä ajan kulumista kun on jatkuvasti tekemistä. :) Maanantait alkaa aina rapsakasti neljällä jumpalla ja siihen oli päälle vielä yksi hieronta joten loman jälkeinen työhönpaluu kyllä sujui ihan huomaamatta. (Ai mikä loma...? Kirjanpitoa, jumppaa, pikareissu Lahteen, siivousta...Nooh, ammatinvalintakysymyksiä. :D)
Tiistaina taas hierontaa ja pari jumppaa, jonka jälkeen lätkätreenit, jossa kovasti ihmettelin että kuka hemmetti suunnitteli taas sellaset jumpat että en jaksa luistella....:D Lätkästä puheenollen, harkinnassa on ollut että lopettaisin pelaamisen. Mielipide vaihtuu päivittäin, tai monta kertaa päivässä. Tiedän, että tämän talven jaksamiseen ja motivaatiopulaan on suurimpana syynä olleet henkilökohtaiset asiat. Rankkaahan se on vaikka kaikki olisikin ihan hyvin (perheasiat on kunnossa ja urheilu on kivaa...) mutta omat syynsä tämän talven ajatukselle lopettamisesta tulivat kyllä ehkä muualta kuin pelkästään oman jaksamisen epäilystä. Joskin töitä olisi hyvä tehdä kun niitä on ja haluaisin siinä kehittyä ja sitä kehittää, lätkä sitten vie talvisin, joka on muutenkin kiireisintä aikaa, jo suoraan kaksi iltaa viikosta + viikonloput. Jätetään asia hautumaan...
Juoksu on taas maistunut kun muutaman päivän otti hieman rennommin. Kipeänä olon jälkeen on vaan pitkästä aikaa joutunu turvautumaan astmapiippuun, vai liekkö ahdistus henkistä...?
Arvaatkas mitä olen alkanut tehdä vuosien tauon jälkeen? Juomaan proteiini/palautusjuomia! Toki edelleen karppauksen näkökulmasta eli ei tuhottomasti hiilareita, lähinnä ne tulee siitä kun sotken jauheet maitoon, ei niitä kertakaikkiaan pysty veteen sotkettuna juomaan, yäks...Tämä vaihtoehto tuli ajankohtaiseksi lähinnä siksi että se on paljon, paljon parempi kun proteiini- ja Atkinspatukat, joita aika runsaallakin kädellä tuli välillä ääntä kohti mätettyä, kun ei tien päällä tai jumppien välissä kunnollista ateriaa ehtinyt/pystynyt syömään. Ja sitä paitsi patukat koukuttaa vaikkei niissä sokeria olisikaan.
Salilla treenasin maanantaina jalat (nehän ei muuten rasitukaan ollenkaan...), eilen kädet ja tänään vatsat. Huomenna ohjelmassa selkä, perjantaina ajatuksena oli pitää salilta lepopäivä (varmaan juu...)
Tänään päivän kaksi viimeistä jumppaa, eli 2x60 min kahvakuulailua imi mehut aika täydellisesti, joten kelloa kun katsoo, voi taas kerran todeta miten tietyntyyppisen liikunnan harrastaminen iltamyöhällä karkottaa unet kivasti. No, uuneista on vielä pellit laittamatta kiinni joten ei nukkumaan pääsisikään (jollei tee niinkuin usein käy, että uunit tulille, kello soimaan parin tunnin päähän, pellit kiinni ja takaisin nukkumaan...) ja onneks boksin kovalevyllä on eiliset kolme suosikkisarjaa oikein putkeen tallennettuna, Grimm, House ja Supernatural. Ja hitsin vitsi kun unohtui Housen uusin jakso maanantailta laittaa TAAS tallennukseen. Se on tämä muisti...Tänäänkin kävin kaupassa ja koko ajan mielessä oli että jotakin piti ostaa, muutakin kuin Coca-Cola Zeroa jota ilman en pärjää kovin montaa tuntia. Unohtunut asia muistui kyllä mieleen noin viisi minuuttia kaupasta poisastumisen jälkeen, mutta myöhäistä se siinä vaiheessa oli. Ehkä post-it laput otsassa auttais...?
Näillä taas mennään, viikon loppusuora startataan huomenna...Hyvää yötä! :)
torstai 14. maaliskuuta 2013
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Laiska, tyhmä ja saamaton. :D
on hyvin pitkälti blogin kirjoittaja ollut...Kauhistus sentään kuinka kauan on aikaa vierähtänyt. Melko lailla juoksemallahan tässä on mentykin, kunnes influenssa ja yletön väsymys, joka jatkuu edelleen, kaatoi petiin.
Ymmärrän kyllä että ihmiset voi toisinaan olla huolissaan, mutta joskus ärsyttää se että jos olen kipeä/kuumeessa/influenssassa (jota on liikkeellä...) niin kaikkihan johtuu aina siitä että teen niin paljon töitä/liikun niin paljon/en lepää/en nuku kunnolla/karppaan...jne. Jaahas? Siis karu tosiasiahan on se että kauhean kauan ei voi olla töistä pois ja kun työn laatu on aika raskas/liikkuvainen niin kyllähän sitä välillä aika puuskuttamalla flunssan jälkeen mennään ja parantuminen kestää kauan. Mutta mihinkä se makaamalla lähtee jos nyt on vähän nenä tukossa tai kurkku karhea? Ja jos joku vähemmän työkseen liikkuva sairastuu niin "joo tätä kun on liikkeellä ja on näitä kausiflunssia ja voi kestää viikon ennenku paranee ja muista nyt levätä" mutta minun sairastumiset johtuu hirvittävästä työtahdista jota nyt en itse koe niin kamalaksi taakaksi kuin muut koska vaikka jumppaaminen on rankkaa niin onhan se ihan tolkuttoman kivaa! Ja anteeksi nyt vain, kyllä palkkatyöläisen on helpompi yleensä jäädä töistä pois ja onkin varmaan suositeltavaa ettei tartuta muita, mutta yrittäjä ei saa penniäkään sairaslomapäiviltä. Etenkin yksinelävälle (taikka ainakin yksin kulunsa maksavalle...;) ) se on iso tulonmenetys. Hankala on myöskin siirrellä asiakkaita, esimerkiksi omat jononi tällä hetkellä pyörivät siellä 1,5-2 kk:n tienoilla jotta selitäpä siinä sitten asiakkaalle että no sulle olis tuossa toukokuussa tarjolla aikaa. Lisäksi jumpat on hankala siirtää, sijaista ei ole, kausi venyy ja oman firman kautta vetämät jumpat + opiston jumpat + omat asiakkaat tarkoittaa useinkin sitä että soitat keskimäärin 10 puhelua saadaksesi päivän pari vapaata. Onhan se välillä tasapainottelemista asioiden kanssa ja vaatii jaksamista mutta tällä mennään ja välilllä hieman puolikuntoisena kevyemmin jumpaten. Elämä on. :)
Ilmoittauduin tuossa jokin aika sitten zumba-ohjaajakoulutukseen. Lisäksi hankin steplaudat omaan käyttöön (tai siis jumppaajien käyttöön) eilen käytiin Lahdesta hakemassa, olihan vaan auto melko täynnä. :) Samalla pääsin shoppailemaan Kärkkäiselle ja Budget Sportiin, ah kuinka ihanaa. :D Suunnitteilla siis keväälle/kesälle erilaisia jumppia, aikataulut pitäisi saada maaliskuun aikana kasaan jotta ehtii mainostaa opiston ryhmissä sekä laittaa ilmoitukset hyvissä ajoin kauppojen seinille ja facebookiin. Ajatuksena oli pitää ainakin Kahvakuula, HitKickFit, BootCampFit, RPV, StepPumppi (käsipainojen kera) ja koulutuksen käyneenä myös zumbaa.
Treenit on edelleen menneet miten on menneet, välillä enemmän välillä vähemmän. Se on se väsymys. Pahin painajainen tuntuu muistoissa hiukan sumuiselle ajatukselle, joskus jopa unohdan koko painajaista olleenkaan. Mutta kyllä se takaraivossa ja syvällä sisimmässä edelleen painaa. Ja toki asian käsittely virallisissa laitoksissa on edelleen kesken, mutta oma vastaantaistelu ja siitä saadut päätökset ovat todellakin helpottaneet elämää ja sitä henkistä painetta mikä oli päällä 24/7. Ei sitä tajua kukaan joka ei ole jotakin vastaavaa kokenut että eihän se mene niin että vain tiettyinä hetkinä asia painaa, esimerkiksi jos henkilö häiriköi puhelimitse, että ajattelet asiaa vaan puhelimen soidessa vaan käytännössä ajattelet asiaa koko ajan, pelkäät puhelimen soimista ja kun se soi et uskalla katsoa sitä kuka soittaa saati lukea viestejä jne. Lopulta pelkkä tietty tuoksu tai väri saa voimaan pahoin. Se on hirvittävän ikävää niin itsensä kuin toisen ihmisen kannalta koska surun ja vihan mentyä ohi voisi kai säilyttää hyviä muistoja. Mutta joissakin tapauksissa niitä ei ole, eikä niitä voi säilyttää, ei edes halua, koska kaikki on ollut yhtä suurta valhetta ja koko prosessin läpikäyminen vaatii jopa vuosia. Tärkeintä on selvittää syyt itselleen miksi näin on käynyt ja kuinka voi vastedes estää niin käymästä. Minä tiedän jo miksi näin on käynyt, jopa vuosikausia, hyväksynyt sen ja kasvanut kai vahvemmaksi kuin koskaan enkä päivääkään vaihtaisi pois kaikesta tuskasta huolimatta koska kaikki tämä on tuonut läheisiä ihmisiä lähemmäksi, eliminoinut turhat ihmissuhteet ja jopa auttanut löytämään uudelleen ne ihmiset ketkä ovat oikeasti merkittäviä ja rakkaita. <3
Syömisen kanssa taistelu jatkuu edelleen, mutta onneksi uusin oivalluksin. Oivalluksesta tekemiseen tai ainakin rutiiniin on vaan vielä kotvanen matkaa. Eksyin blogiin http://infitnessandinhell.blogspot.fi/ ja hirvitys miten pelottavaa luettavaa. Olenkohan minäkin kiitettävästi tuhonnut aineenvaihduntaani jo nuoresta asti syömishäiriöillä ja kitudieeteillä??
Yritän pyrkiä pois kituuttamisajattelumallista ja koko dieetistä vaikka koko pää huutaa vaa'alle astuessa ja peiliin katsoessa että "läski, laihduta, miten olet päästänyt itsesi tähän kuntoon, olet heikko!" Syömishäiriö on yks hiton pirulainen jota on kyllä äärettömän hankala lopullisesti manata pois kehosta joten edelleenkin väitän että tottumuksia ja ajattelutapaa sekä ruokavaliota voi muuttaa kovalla työllä mutta aina se peikko on siellä taustalla. Nyt vaan on ollut pakko ajatella koko loppuelämää, eikä vaan sitä hetkeä ja ensi kesän bikinikuntoa. Entäs jos minulla oikeasti vielä tulee olemaan lapsia? En takuulla haluaisi periyttää omaa ajattelu- ja syömismallia koskaan lapselle. Siispä hitaasti suossa rämpimällä yrityksen ja erehdyksen kautta mennään, karpaten ja pyrkimys myös mahdollisimman puhtaaseen ruokavalioon, viljaton ja sokeriton aivan ehdottomasti. Tätä kulunutta vuotta saan myöskin kiittää siitä että on ollut pakko ottaa itse vastuu siitä mitä syö ja miltä näyttää ja sulkea korvansa toisten sanomisilta (eihän se täysin onnistu...) joten plussaa sekin vaikka tässä vielä suunnittelu-ja harjoitteluasteellla ollaankin.
Treeniä tosiaan tulee jo ihan työn puolesta, joten ei tässä ole ihan toimettomana tullut oltua vaikken joka aamu ole juossut tai salille käynyt, ei varmasti viikon liikunnat jää ainakaan alle 10-15 tunnin siitä huolimatta. :D Eli tätä suossa/suosta rämpimistä jatketaan vaihtelevilla fiiliksillä, liekkö kevätmasennusta? :D
Ymmärrän kyllä että ihmiset voi toisinaan olla huolissaan, mutta joskus ärsyttää se että jos olen kipeä/kuumeessa/influenssassa (jota on liikkeellä...) niin kaikkihan johtuu aina siitä että teen niin paljon töitä/liikun niin paljon/en lepää/en nuku kunnolla/karppaan...jne. Jaahas? Siis karu tosiasiahan on se että kauhean kauan ei voi olla töistä pois ja kun työn laatu on aika raskas/liikkuvainen niin kyllähän sitä välillä aika puuskuttamalla flunssan jälkeen mennään ja parantuminen kestää kauan. Mutta mihinkä se makaamalla lähtee jos nyt on vähän nenä tukossa tai kurkku karhea? Ja jos joku vähemmän työkseen liikkuva sairastuu niin "joo tätä kun on liikkeellä ja on näitä kausiflunssia ja voi kestää viikon ennenku paranee ja muista nyt levätä" mutta minun sairastumiset johtuu hirvittävästä työtahdista jota nyt en itse koe niin kamalaksi taakaksi kuin muut koska vaikka jumppaaminen on rankkaa niin onhan se ihan tolkuttoman kivaa! Ja anteeksi nyt vain, kyllä palkkatyöläisen on helpompi yleensä jäädä töistä pois ja onkin varmaan suositeltavaa ettei tartuta muita, mutta yrittäjä ei saa penniäkään sairaslomapäiviltä. Etenkin yksinelävälle (taikka ainakin yksin kulunsa maksavalle...;) ) se on iso tulonmenetys. Hankala on myöskin siirrellä asiakkaita, esimerkiksi omat jononi tällä hetkellä pyörivät siellä 1,5-2 kk:n tienoilla jotta selitäpä siinä sitten asiakkaalle että no sulle olis tuossa toukokuussa tarjolla aikaa. Lisäksi jumpat on hankala siirtää, sijaista ei ole, kausi venyy ja oman firman kautta vetämät jumpat + opiston jumpat + omat asiakkaat tarkoittaa useinkin sitä että soitat keskimäärin 10 puhelua saadaksesi päivän pari vapaata. Onhan se välillä tasapainottelemista asioiden kanssa ja vaatii jaksamista mutta tällä mennään ja välilllä hieman puolikuntoisena kevyemmin jumpaten. Elämä on. :)
Ilmoittauduin tuossa jokin aika sitten zumba-ohjaajakoulutukseen. Lisäksi hankin steplaudat omaan käyttöön (tai siis jumppaajien käyttöön) eilen käytiin Lahdesta hakemassa, olihan vaan auto melko täynnä. :) Samalla pääsin shoppailemaan Kärkkäiselle ja Budget Sportiin, ah kuinka ihanaa. :D Suunnitteilla siis keväälle/kesälle erilaisia jumppia, aikataulut pitäisi saada maaliskuun aikana kasaan jotta ehtii mainostaa opiston ryhmissä sekä laittaa ilmoitukset hyvissä ajoin kauppojen seinille ja facebookiin. Ajatuksena oli pitää ainakin Kahvakuula, HitKickFit, BootCampFit, RPV, StepPumppi (käsipainojen kera) ja koulutuksen käyneenä myös zumbaa.
Treenit on edelleen menneet miten on menneet, välillä enemmän välillä vähemmän. Se on se väsymys. Pahin painajainen tuntuu muistoissa hiukan sumuiselle ajatukselle, joskus jopa unohdan koko painajaista olleenkaan. Mutta kyllä se takaraivossa ja syvällä sisimmässä edelleen painaa. Ja toki asian käsittely virallisissa laitoksissa on edelleen kesken, mutta oma vastaantaistelu ja siitä saadut päätökset ovat todellakin helpottaneet elämää ja sitä henkistä painetta mikä oli päällä 24/7. Ei sitä tajua kukaan joka ei ole jotakin vastaavaa kokenut että eihän se mene niin että vain tiettyinä hetkinä asia painaa, esimerkiksi jos henkilö häiriköi puhelimitse, että ajattelet asiaa vaan puhelimen soidessa vaan käytännössä ajattelet asiaa koko ajan, pelkäät puhelimen soimista ja kun se soi et uskalla katsoa sitä kuka soittaa saati lukea viestejä jne. Lopulta pelkkä tietty tuoksu tai väri saa voimaan pahoin. Se on hirvittävän ikävää niin itsensä kuin toisen ihmisen kannalta koska surun ja vihan mentyä ohi voisi kai säilyttää hyviä muistoja. Mutta joissakin tapauksissa niitä ei ole, eikä niitä voi säilyttää, ei edes halua, koska kaikki on ollut yhtä suurta valhetta ja koko prosessin läpikäyminen vaatii jopa vuosia. Tärkeintä on selvittää syyt itselleen miksi näin on käynyt ja kuinka voi vastedes estää niin käymästä. Minä tiedän jo miksi näin on käynyt, jopa vuosikausia, hyväksynyt sen ja kasvanut kai vahvemmaksi kuin koskaan enkä päivääkään vaihtaisi pois kaikesta tuskasta huolimatta koska kaikki tämä on tuonut läheisiä ihmisiä lähemmäksi, eliminoinut turhat ihmissuhteet ja jopa auttanut löytämään uudelleen ne ihmiset ketkä ovat oikeasti merkittäviä ja rakkaita. <3
Syömisen kanssa taistelu jatkuu edelleen, mutta onneksi uusin oivalluksin. Oivalluksesta tekemiseen tai ainakin rutiiniin on vaan vielä kotvanen matkaa. Eksyin blogiin http://infitnessandinhell.blogspot.fi/ ja hirvitys miten pelottavaa luettavaa. Olenkohan minäkin kiitettävästi tuhonnut aineenvaihduntaani jo nuoresta asti syömishäiriöillä ja kitudieeteillä??
Yritän pyrkiä pois kituuttamisajattelumallista ja koko dieetistä vaikka koko pää huutaa vaa'alle astuessa ja peiliin katsoessa että "läski, laihduta, miten olet päästänyt itsesi tähän kuntoon, olet heikko!" Syömishäiriö on yks hiton pirulainen jota on kyllä äärettömän hankala lopullisesti manata pois kehosta joten edelleenkin väitän että tottumuksia ja ajattelutapaa sekä ruokavaliota voi muuttaa kovalla työllä mutta aina se peikko on siellä taustalla. Nyt vaan on ollut pakko ajatella koko loppuelämää, eikä vaan sitä hetkeä ja ensi kesän bikinikuntoa. Entäs jos minulla oikeasti vielä tulee olemaan lapsia? En takuulla haluaisi periyttää omaa ajattelu- ja syömismallia koskaan lapselle. Siispä hitaasti suossa rämpimällä yrityksen ja erehdyksen kautta mennään, karpaten ja pyrkimys myös mahdollisimman puhtaaseen ruokavalioon, viljaton ja sokeriton aivan ehdottomasti. Tätä kulunutta vuotta saan myöskin kiittää siitä että on ollut pakko ottaa itse vastuu siitä mitä syö ja miltä näyttää ja sulkea korvansa toisten sanomisilta (eihän se täysin onnistu...) joten plussaa sekin vaikka tässä vielä suunnittelu-ja harjoitteluasteellla ollaankin.
Treeniä tosiaan tulee jo ihan työn puolesta, joten ei tässä ole ihan toimettomana tullut oltua vaikken joka aamu ole juossut tai salille käynyt, ei varmasti viikon liikunnat jää ainakaan alle 10-15 tunnin siitä huolimatta. :D Eli tätä suossa/suosta rämpimistä jatketaan vaihtelevilla fiiliksillä, liekkö kevätmasennusta? :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)