Ei taida yhteen kirjoitukseen mahtua kaikki mitä edellisen päivityksen jälkeen on tapahtunut...

Vaikka toisaalta, eihän mulla elämässä mitään suurta ja mullistavaa koskaan tapahdu. :D On vaan ollut aivan hillitön kiire, jopa stressiä. Töitä jokaisena viikonpäivänä. Nyt pikkuhiljaa taas helpottaa kun kansalaisopiston jumpat jäivät tauolle. Se pyhä lupaus tehdä töitä enintään kuusi päivää viikossa mitataan taas kerran. :D

Sattui mukavasti vappu ja pääsiäinen lähekkäin joten katsoin voivani hyvällä omallatunnolla pitää vähän pidempiä pätkiä vapaita. Että on sitten voinut käydä vaikkapa jumpassa Fittarilla...:D Zumbassa on tullut taas käytyä. Se vaan on niiiiiiin kivaa ja kun käy sellaisen ohjaajan tunnilla jolla ei juurikaan samoja kappaleita tunnilla ole niin ei nolaa itseään vetämällä kivasti omia kuvioita tunnin aikana. :D

Lätkähän minun piti lopettaa. Piti. Olevinaan lopetinkin. Meni loppukausi niin väsyneeksi toiminnaksi jo ihan itsensä liian tiukalle vetämisen takia ja kun todella monessa pelissä tarjolla oli vain vaihtopenkin lämmittäjän rooli, tuli kyllä koko kiekkohomma korvista pihalle. Joo, pitäisi varmaankin treenata enemmän jotta pystyisi pelaamaan paremmin. Mutta kun ei riitä aika eikä kiinnostus sikäli että jos treenaisin lätkää vaikkapa 4-5 kertaa viikossa iltaisin, se tarkoittaisi sitä että minun pitäisi vaihtaa työpaikkaa. Jumpat kun tuppaa olemaan iltaisin. 

No mutta se "piti lopettaa"-osio. Tomerasti raahasin varusteet hallilta ja ilmoitin että en pelaa. Sitten kun ystävä palaverista (siis jossa keskusteltiin joukkueen kohtalosta, jossa en ollut mukana koska minähän olin lopettanut) soittaa jotta oletko mukana, vaikka sitten vain kotipeleissä niin arvatkaa vaan mitä vastasin..."Joooo!" :D Alla vähän kuvia, kuvaajana toimi peleissä Marko Kaasinen. 

Sitten se syy, miksi pelaaminen tulee olemaan haastavampaa ensi kaudella...Saanko esitellä: Touho Möttönen. Ikää tällä hetkellä 13viikkoa, tässä kuvassa muutama viikko vähemmän. Näitä vouhottajia on nyt siis kolme ja "mummo" ilmoitti samoin kuin "ukki" jotta "Myöhän ei sitten näitä hoideta, jotta siihen kahtoin" Eli ensi kaudella ajellaan mahdolliset vieraspelimatkat omalla autolla kera kolmen koiran, uuhhuuhh. 

Touho ja Sisu-Kisu leikkivät usein keskenään, hassua kun nuo kissat ei jaksa hermostua Touhiksen vouhkaamisesta. 

Sisu-Kisu paistattelee päivää...Herra nukkuu päivät ja saalistaa yöt. (Kyllä näistä ainakin joku ihan oikeastikin saalistaa kun tuntuu noita raatoja taikka suolenpätkiä pihalle kantautuvan...)

Tässä jokunen aika sitten sain eräältä herralta (Ja tämä ei sitten ole mitenkään, millään lailla, missään mielessä romanttinen lahja) KÄRSIMYSkukan ja hajuvettä. Kyllä, olen todellakin kärsinyt kyseisen ihmisen takia, toisaalta sen seurauksena olen tullut paljon vahvemmaksi, parantunut lopullisesti syömishäiriöstä, oppinut olemaan rehellisempi itselleni ja muille, taistelemaan omista oikeuksista ja sanomaan asiat suoraan. Ja ennen kaikkea oppinut tuntemaan, kertomaan sen ja näyttämään myöskin. En voi loppujen lopuksi kuin sanoa kliseisesti että päivääkään en vaihtaisi pois vaikka joskus ajattelin etten jaksa enää yhtäkään päivää. Toivottavasti kaikki on rauhaisaa jatkossakin.

Maanantaina kävin Zumba Kids-koulutuksessa, lähtö oli aamulla vartin yli kolme (koska halusin olla ajoissa ja varautua siihen että kaikki ei mene aina niinkuin suunnitellaan, koulutus siis alkoi klo 8.30) Sain onneksi seuraa matkalle, eikä minun itse asiassa tarvinnut ajaa ollenkaan. Mutta kuulen kyllä takuulla koko loppuelämäni tuosta liian aikaisesta lähdöstä, koska "Eihän Ouluun aja kuin kolme ja puoli tuntia". Siinä sitten seiskan maissa pysähdyttiin Tupoksen ABC:lla ja matkaa jäljellä ajallisesti alle puoli tuntia. Ups. No, ehkä kestän, on paljon muitakin asioita joista saan kuulla, niistäkin luultavasti loppuelämäni. :D

Siinäpä ne kaitennii tärkeimmät tällä erää. Jos jotain Hajatelmaa haluaa tähän loppuun heittää, tai mietteitä niin sellaista olen pohtinut jotta kun tämä elämä kuljettelee ja välillä vähän heittelee niin useasti on käynyt mielessä kuinka moniin ihaniin ihmisiin sitä on saanut taas tutustua ja on tullut uusia ystäviä.  Kiitos siitä. <3

Kai se aina niin menee jotta kun joku ovi sulkeutuu niin toinen avautuu vaikka se sulkeutuminen saattaa kirvelläkin, etenkin jos sitä ovea ei sulje omasta tahdostaan vaan se vedetään nenän edestä kiinni. (No, tuo eka oli tunteellista, tämä on Hajatelma)

Hyvää yötä. 

- Mirva -

Treenejä ja Iltamietteitä. Varoitus! Voi sisältää mielipiteitä.

Perjantaina nappasin Prismasta mukaani sen mistä olin jo jonkin aikaa haaveillut. Kisakahvakuula. On sillä vaan niin paljon parempi tehdä liikkeitä. Vielä pari eripainoista pitäisi raaskia ostaa. Tuo 12kg maksoi kuitenkin kuutisenkymppiä, kasikiloinen hieman sen alle ja 16kg 75€, joten ei kaikkia raaskinut kerralla ostaa.

Muutoksia on tulossa, lähinnä kai työelämässä, henkilökohtaisen elämän muutoksia kun on hankala ennustaa...:D Eikä mulla edelleenkään ole juuri sosiaalista elämää jotta sen muutos varmaan vaatisi jotain isompaa muutosta tuolla työelämässä. Saati harrastuksissa. 

Tottakai se käy välillä mielessä että vieläkö tuota lätkää jaksaa pelata. Että jaksanko nyt, jaksanko ensi vuonna. Raskastahan siitä välillä tekee pitkät pelimatkat ja ongelmalliseksi tuplapeliviikonloput ja talon- ja koiranvahtiongelmat. Siihenkin tietysti voisi vaikuttaa sillä että pitäisi joskus töistä muulloinkin vapaata kun vain silloin kun pelit. :D Aina, kerta toisensa jälkeen kuitenkin tulen siihen tulokseen että jaksan ja jatkan. Ei vaan raaski lopettaa. Ei voi luopua siitä tunteesta eikä niistä ihmisistä. Aika tyhjä olo jäisi. Joskushan se luultavasti loppuu, omasta tai ei omasta tahdosta mutta sitä ennen, tällä mennään. :)

Kävin pitkästä aikaa Zumbassa Fittarilla perjantaina. Että oli kivaa olla välillä siellä ohjattavien puolella. Kivoja biisejä oli ja kun ei ainakaan tämän kyseisen ohjaajan kanssa juurikaan samoja kappaleita käytetä niin oli mukavaa vaihtelua. Josko ensi perjantaina uusiksi. Lauantaina oli tarkoitus jaksaa aamuspinningiin, mutta ei, uni vei voiton. 

Jumppia on ollut ihan riittämiin, viime viikko painoi aikalailla etenkin ranteissa, kun veivasin Gymstickiä kaikkiaan kahdeksan tuntia. Siihen kahvakuulat, zumba, bootcamp yms. päälle ja nyt on niin että aamuisin en tunne sormiani. Hierojien ammattitauti, rannekanavien ahtauma vaanii nurkan takana, taikka sitten on vaan hartiat jumissa. (No, ainakin jälkimmäinen, KYLLÄ!)

Salilla oon käynyt noin 3-4 kertaa viikossa, koska päähän on lopultakin uponnut sanonta "VÄHEMMÄN ON ENEMMÄN". Kun liikkuu työkseen tuntikausia viikossa, ei kertakaikkiaan palaudu niin että suurempi määrä olisi järkevää. Sitä paitsi haluan treenata kunnolla muutaman kerran viikkoon kuin että ramppaan joka päivä salilla saamatta sen kummempaa aikaiseksi.

Oma ruokavalio on vähän työn alla, paljon muutosta järkevämpään suuntaan on tapahtunut, mutta on asioita jotka häiritsee ja jotka haluan korjata. Ei tarkoita dieettiä. :D Tarkoittaa ruokavalion siistimistä. Oikeasti, vuosien jälkeen minä EN halua olla dieetillä. Ja se on ihanaa. 

Koska usein tulee pohdittua muutakin kuin urheilua, niin tälläkin kertaa. Usein toki tulee mietittyä samaa asiaa monelta eri kantilta, enkä kyllä aina edes muista mistä kaikesta olen ehtinyt blogissa vaahdota. Enimmäkseen se kai liittyy siihen mikä on oikein, mikä väärin. Tunteisiin, niiden näyttämiseen ja ylipäänsä elämiseen siten että tekee sen täysillä , tekee omat ratkaisunsa, kuitenkin niin että ajattelee myös muita ihmisiä. Helppoahan tuo kaikki edellämainittu kai olisikin jos tarvitsisi ajatella vain itseään. Mutta monihan niin tekee. Kaksinaismoralismi ei kai liene edes virallisesti sana, mutta tekopyhyys ainakin on.  Ei tässä yhteydessä siis mitenkään liittyen uskontoon. Jos jokin asia on väärin, niin miksi siitä omalla kohdalla tuleekin yhtäkkiä hyväksyttävää? Se että ajetaan omaa etua, toteutetaan omia haluja, toimitaan VAIN oman itsen parhaaksi, onkin ihan sallittua ja jopa hyväksyttävää? Samaan aikaan voidaan kuitenkin arvostella muita ihmisiä jotka toimivat samoin. "Mutta minun tilanteeni on aivan toinen", sanotaan. 

Tietenkään maailma ei ole niin mustavalkoinen että pystyttäisiin aina sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Ja tietenkin jokaisen ihmisen kohdalla tilanne on erilainen. Se toki tulisi muistaa niin tuomitessa kuin väärin tehdessä.   Ei ole p**kempi ohje meinaan ikiwanha neuvo "Tee toisille se mitä haluaisit itsellesi tehtävän". Tunnetta, järkeä ja vaistoa saa myös elämässä käyttää. 

Mikä sitten on väärin, mikä oikein? Ei sitä ole helppoa määritellä, ei omalla eikä muiden kohdalla. Ja kun sotketaan mukaan tunteet niin ei se helppoa ole ottaa selvää niin itsensä kuin muidenkin kohdalla. Siinä toimii myös tuo vanha neuvo.

Minä olen tehnyt virheitä. Kammottavia, isoja, valtavia sekä pieniä virheitä. Jokainen niitä tekee. Jotkut niistä toki jäävät kaduttamaan tai mietityttämään pidemmäksi aikaa mutta tärkeintä niistä kai olisi oppia. Joskus sitä hakkaa päätä seinään kymmenen, kaksikymmentä, sata kertaa saman asian kanssa ennenkuin ymmärtää muuttaa suuntaansa. Joskus kuitenkin oppii. Se että huomaa olevansa kerta toisensa jälkeen saman tilanteen, saman ongelman edessä tarkoittaa yleensä että suuntaa pitää muuttaa. Siitäkin huolimatta ettei se olisi ns. oma vika olla siinä tilanteessa. Itse ainakin ajauduin vuosikausia samankaltaisiin tilanteisiin, aina vain, ja mietin että kuinka voi olla niin huono tuuri ja miksi minulle aina käy näin. Mutta koska asioihin tarvitsee kaksi (tai enemmän...) ja muita ihmisiä ei voi muuttaa, voi muuttaa vain itseään, omia odotuksia ja vaatimuksia. 

Tästä voisi jatkaa kauankin, mutta pitänee käydä nukkumassa välillä. :) Kiteytettynä voisi kai sanoa että:
- Arvosta itseäsi ja osaa vaatia itsellesi hyviä asioita
- Tee toisille niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän
- Virheiden tekeminen ei haittaa, mutta ota niistä opiksesi!
- Käytä tunnetta, järkeä ja vaistoa!
- Elä täysillä!

Kliseistä, mutta totta! :)

- Mirva -

Joulu(LOMA!!) on jo kohta ovella kolkuttelemassa!

Vielä vähän reilu viikko ja sitten otan yhtä rennosti kun Kisu allaolevassa kuvassa. :D 

Jouluhan se lähestyy, niinkuin joka vuosi...En henkilökohtaisesti jaksa siitä enemmälti hössöttää, ehkä sitä ei yksineläjänä pidä sitä joulua mitenkään erikoisena. Väittävät ainakin että sitten perheellisenä sitä alkaa hössöttää? No, kyllä miekin koirille olen punaiset rusetit laittanut ja sään salliessa lenkkeillyt tonttupipo päässä. Ai niin ja haudallakin on tullut käytyä, joskin yksikin vuosi unohdin missä olen ja kiroilin niin maan p**keleesti kun kynttilä ei suostunut syttymään. Että hävettikö? No pikkusen, joskin luulen että hän kenelle kynttilää vein, olisi kai lähinnä nauranut mölyämiselleni. :) Muistoissa aina vaan, vaikka poismenosta tulee ensi vuoden alkupuolella jo viisitoista vuotta. Kauhean pitkä aika ja tuntuu että vastahan sitä oltiin ylä-asteella. 

Tiedättekö kun ihmiset suree eroa ja miettii jälkikäteen että mitä olisi pitänyt tehdä toisin, tai sitten se toinen vaihtoehto ettei uskalla sanoa mitä ajattelee/tuntee, koska pelkää sitä ettei toinen vastaa tunteisiin, ehkä sitä hylkäämistä, nolaamista? Siis ihan oikeasti, MITÄ VÄLIÄ?? Siis jos hävettää tai joutuu nolatuksi? Entäs jos se toinen nauraa sinun tunteillesi? No kuule, se on ihan sen toisen ihmisen oma häpeä! Mitä voi saavuttaa elämässä, jos ei ota riskejä, jos pelkää sitä että sattuu niin paljon ettei kerro tunteistaan? Tasapaksun keskitien? Ei se tunteettomana eläminen ihan oikeasti ole kivaa. 

Sen minä vaan haluan sanoa että jos just SINULLA siellä on joku ihminen josta välität ja haluat sen hänelle sanoa, oli se sitten rakkautta, ystävyyttä, ihan mitä vaan niin TEE SE NYT! 

Ja siitä haluan myös muistuttaa että mitä sitten vaikka olisikin eronnut? Voi tulla vastaan uusi, parempi? Kenties voit oppia erosta jotain? Joskus ex voi olla myös kaveri. (Ja toisinaan taas ei, koska jotkut haluavat polttaa kaikki sillat takanaan...) mutta MUISTA että joskus voi tulla eteen päivä jolloin on liian myöhäistä sanoa mitään, koskettaa, kertoa tunteistaan. Kyllä minä ainakin kadun, jos nyt mitään voi varsinaisesti katua koska uskon että on silläkin tarkoituksensa miksi tiettyjä juttuja ei ole tapahtunut, enemmänkin niitä mitä olen tekemättä tai sanomatta jättänyt kuin niitä mitä olen tehnyt tai sanonut. 

Johan lähti vakavilla asioilla kirjoitukset liikkeelle. :) No, jatketaan hieman kevyemmillä. Tällainen UusWanha Ihana keittiönpöytä muutti tuossa jokunen aika sitten miun keittiöön. (Kuinka yllättävää kun keittiönpöydästä on kysymys...)

Pöydän entinen omistaja (tai oikeastaan nämä on kai vähän niinkuin lainassa...?) kysyi että "Kiinnostaako pallit myös?" No tokihan pallit kiinnosti. Niitä oli kaikkiaan viisi kappaletta joista neljä tuli pöydän mukana, yksi jäi entiseen kotiinsa mutta on nyt mitä ilmeisimminkin seuraamassa palleja nro:t 1,2,3 ja 4 miun omistukseen. :D (Eikun lainaksi...)

Pöytä on tehty Wanhannäköiseksi (toivottavasti en puhu läpiä päähäni, oletan vaan koska on saman tekijän valmistama olohuoneenpöytä, jotta tekniikka olisi sama...) vuolemalla teräviä kulmia epätasaiseksi joka puolelta, puuta on myös kivasti toholla kärvennetty ja vaha päällä, liekkö tammisellainen tässäkin, kuten olohuoneenpöydässä. Mutta tää on AIVAN IHANA ja sopii kuin nenä päähän miun keittiöön. :) 

Aiheesta toiseen, syksyn lenkkeilykuvia. Äiti oli mukana lenkillä (pyöräillen, ei se pysy miun perässä muuten :D) ja koirat ovat ilmeisesti liian usein päässeet lenkin jälkeen "mummon" ja "ukin" (kun ei noita lapsenlapsia ole siunaantunut muuten kuin näitä karvaisia adoptoituja...Tosin "ukin" mielestä ne eivät ainakaan laske verenpainetta vaan aina kun niitä joutuu vahtimaan niin yläpaine on lähellä kolmeasataa...) jääkaapille koska vanhempieni tienristeyksessä tulee aina stoppi. "Eikö mentäis tuonne, siellä vois olla jääkaapissa makkaraa?"

Kaihoisat katseet...

Aiemmin kirjoittelin uudesta Kisusta, jonka nimi on Kisu tai oikeasti hän on Sisu, äh, no Sisu-Kisu sitten vaikkapa...Hienosti on kotiutunut, kuten kuvastakin voi päätellä. Junnun kanssa ovat ainoat miehet talossa ja hyvät kaverit tietenkin. 

 Kollinpötkylä...

Keittiönpöytä sai seuraa vielä tv-tasosta, joka oli myös kenkätelineenä toiminut. Siihen tarkoitukseen meinasin itsekin sitä käyttää koska ajattelin ettei se mahdu yläkerran viistokattoiseen huoneeseen kunnolla. Tai ettei ainakaan telkkari mahdu siihen päälle. :D Mutta sehän oli kuin luotu paikalleen. :)

 Junnun mielestä marraskuu oli ihan hyvää aikaa mennä uimaan puroon. Hrrrrr...

Kuvia kaveruksista, osa 2...

. 

 Tässä kuvassa on osa miun sänkyseurasta. Useimmiten tuntuu etten itse mahdu sekaan tai ainakin on syytä olla nopea iltatoimissaan koska nämä karvaiset tapaukset kyllä tietää milloin aiot kömpiä yläkertaan ja seuraavat välittömästi perästä. Jos meinaat siitä vielä esimerkiksi lähteä käymään vessassa, voi olla että nukkumatilasi on viety. Vai miltä kuulostaa kaksi koiraa ja 1-3 kissaa samassa sängyssä? Kyllä, koirat nukkuvat sängyssä. :D Aamuisin ensimmäisenä minua tuijottaa musta naama. Tai jos on niin pimeää etten nää sitä naamaa niin joko kuulen A. Tuhinan B. Hännän heilutuksen (PAUKUTUKSEN!) C.Naama alkaa kastua. (Ne nuolee, hitto vie...)

Kuontalonvärjäysoperaatio oli tuossa jokunen viikko sitten. Meinattiin ensin laittaa violettiä, mutta tuli liukuvärjäys punaisesta pinkkiin. Elumenilla tietenkin. Ja paikkahan on Parturi-Kampaamo Senjuska, löytyy myöskin facebookista, käyhän tykkäämässä! :)

 Kissanpötkylä ja koiranroikalekuvia jälleen, olenkohan hieman tylsä...:D

 Uunin läheisyydessä on hyvä kissan lämmitellä, kylmä ilma on kamala asia....

 Konkurssipesät x3 (Lue: Syövät omistajansa konkurssiin...) Harmi ettei tähän saa ääniä, se on meinaan jonkinmoinen konsertti aina kun heillä on nälkä. Tai siis aina kun he haluavat ruokaa, tiedä siitä nälästä...400g:n purkki on kerta-annos. Ja aina pitää syödä usein, vähästä en menisi puhumaan...

 "Nyt lopeta se facebookissa istuminen ja ala rapsuttaa!"

 Tällaista jälkeä tuli jokunen viikko sitten kun olin jumppaa ohjailemassa ja oli tosiaan joku peruuttanut auton päälle. Onneksi oli lapun jättänyt, vastapuolen liikennevakuutuksestahan nämä menee, mutta olis saattanut sattua sieluun jos olisi pitänyt omasta pussista maksella.

Kuin Kissa ja Koira?

 Junnu oli sitä mieltä että MoonBootsit on Out. Niin Out. Tai oli ne tavallaan In. Junnun mahassa. Hyvä syy ostaa uudet kengät?

Tosiaan, se lomahan se häämöttää jo ihan ovella. Onneksi on saanut ikäänkuin kevyemmin laskeutua siihen, totesin jo pari vuotta sitten että se ei ole oikeasti hyvä idea tehdä kolmea neljää viikkoa putkeen töitä siitä ilosta että loma on siellä kolmen neljän viikon päässä. Arvatkaapa onnistuuko lomalla rauhoittumaan sitten ollenkaan...Pitäisi varmaan loman alussa käydä myös piikki tuohon kantapäähän, joka antaa kyllä liikkua mutta voi kauhistus jos jää paikalleen...Sitten on kipeä. Toki jonkin verran liikkuessakin, mutta...Jonkun verran vaan pelottaa, siis piikki kantapäähän, yäk? 

No mutta, iltarutiineista jäljellä vielä pyykkien levitys narulle, telineeseen siis? :D Hyvää yötä!

Onnellisuus, miten se määritellään?

Tästä(kin) aiheesta voisi kai vääntää vaikka kuinka kauan ja taas kerran näkemyksiä olisi varmaan yhtä monta kuin kertojiakin. Tämä siis vain minun näkemykseni asiasta, se tämänhetkinen. Vuosien varrella muuttunut ja varmaan tulee muuttumaankin. :D

Ensinnäkin, ei voine puhua mistään mitä pitäisi varsinaisesti saavuttaa, tuo onnellisuus siis. Niin moni elää elämäänsä ajatuksella "sitten kun...". Eli odottaa sitä päivää kun jokin asia on "niinkuin pitää" jotta voi olla onnellinen. Ajatellaan että "Sitten Kun" Talo/mökki on valmis/remontti tehty/lapset isoja/olen laihempi/työ on helpompaa/saan tämän projektin tehtyä/laina on maksettu/eläkkeellä...Listaa voisi kai jatkaa loputtomiin. Periaate kuitenkin sama. Ei nautita siitä elämästä siinä hetkessä vaan odotetaan jotain maagista hetkeä jolloin kaikki asiat ovat selvät ja kivasti ja ihanasti voi vaan olla eikä ole huolia ja murheita. SITTEN voi olla onnellinen. 

Karuja totuuksia todella monetta osaa tässä julkistan siis. EI SE MENE NIIN! Sekö ei ole elämää ja onnellisuutta niin kauan kun on sitä remonttia ja velkaa, lapset on pieniä ja töitä on paljon? Eikös se ole sitä elämää? Ja elämästä olisi kai tarkoitus nauttia ja olla onnellinen? Olen miettinyt sitä niin omalla kuin joidenkin läheisten ihmisten kohdalla että mitä vaaditaan että osaa pysähtyä tai edes hiljentää? 

En tarkoita että joka hetki elämästä olisi yhtä ilotulitusta, eihän se ole kenelläkään niin. On stressaavia hetkiä, on surua. Voi tulla eteen asioita joita ei ole suunnitellut ja niistä on vain selvittävä. Pääasia on se että nauttisi siitä hetkestä, tästä päivästä, siitä mitä elämässä on saavuttanut, mitkä asiat ovat hyvin. Ja kenties yrittää tehdä niille asioille jotain mihin ei ole tyytyväinen. Ja aina kaikkeen ei voi vaikuttaa kovinkaan paljoa mutta asioista voi yrittää tehdä siedettävämpiä, vähemmän stressaavia. 

Minä yritin hiljentää tahtia ja hiljentyä osittaisella lomalla, joka taasen tarkoitti sitä että viikon aikana vedin muutamat jumpat, muuten lomailin. Ja lepäsin. Ainakin melkein. :D Ja kävin pikareissussa, Lahdessa tietenkin. Sama hotelli kuin viimeksi, Tallukka, Samba ja Junnu olivat sitä mieltä että tuttu paikka ja taas heille on omat sängyt. Ei höyryämistä, luut suuhun ja eikun järsimään. Mitäpä sitä, tämä on ennenkin nähty, taisivat tuumia. :)

Perinteisesti lokakuun puolestavälin on ollut karaokekisat, mutta jo vuosia olen miettinyt sieltä poisjättäytymistä, koska miksi kisata jos ei voi voittaa? En väitä edes ettenkö osaisi laulaa, mutta menestykseen vaaditaan paljon muutakin. Ei jaksa enää hakata päätä seinään kisoissa. Tietenkin jatkan laulamista ja tulevaisuudessa ehkä jopa keikkailun muodossa, jää nähtäväksi...:) 

Lahden reissuun kuului perinteisesti tietenkin karaoke, sitä ennen serkkupojan vetämä musatietovisa sekä biljardi- ja dartsmittelöt. Omaa ennätystäkin sain paranneltua. Mukava ilta kaikenkaikkiaan. ;) Paikalliseen baariin suunnistimme kävellen, vaikka epäilinkin jalkojeni kestävyyttä korkokengissä joiden taas ajattelin parantavan kantapään plantaarifaskiittia. Ja ei naureta siellä, korkokengät on oikeasti tehokas keino hoitaa tulehtunutta kantapäätä. 

Täytyy kyllä todeta että se, kun ihmiset tanssii, taputtaa, laulaa mukana, voitti karaokekisat mennen tullen. Kivaa. :) Ja jos siitä oli iloa muillekin kuin minulle itselle, niin mikäs siinä. Toki biisivalinnat oli sellaisia että helposti ihmiset lähtee mukaan. Kaija Koon Minun tuulessa soi, Bon Jovin You give love a bad name ja Joan Jett & Blackhearts I love rock'n roll. 

Sunnuntaiaamuna käytiin hurttien kanssa juoksemassa Vääksyn kanavan vartta, ai että kun olisi kiva ollut mennä uimaan. Koirien mielestä, ei minun. Ja sorsiakin siellä uiskenteli ja oikein kiva puro solisi toisella puolen kulkemaamme tietä. :) Hassua kun asfalttikin tuntui pehmeältä, puista tippuneita lehtiä oli niin paksu kerros jotta aivan kuin olisi pururadalla juossut. 

Kotimatkalle lähdin iltapäivästä, käytiin ensin shoppailemassa serkkupojan kihlatun kanssa ja nautiskeltiin lähtö"kahvit" (kokista...) ja Dajm-kakkua. Heti menen taas käymään kun jää sellainen väli töistä/peleistä. :)

Vanhenin taas vuoden tällä viikolla ja perjantaille oltiin suunniteltu tyttöjen iltaa ja pitkästä aikaa baariin lähtöä. Tajusin että kauhistus sentään, Junnu söi matalakorkoiset saappaat ja ei tanssihommia voi suorittaa korkkareilla ja koska joskus on kiva pukeutua muuhunkin kun tennareihin niin...Hyvä syy ostaa uudet saappaat. Kävin maanantaina Joensuussa vähän katselemassa, mieleiset löytyi Citymarketista, ONNEKSI en niitä silloin vielä ostanut. Aukaisin nimittäin seuraavana päivänä suuni kun kävin äitin ja isin luona ja sain heiltä kenkäpassin joka oikeutti 50% alennukseen normaalihintaisista kengistä. Jippii, säästin siis. :D Tällaiset tarttui mukaan.

Treenattukin on, niin salilla kuin jumpissa. Maanantaina kävin spinningissä, tiistaina pääsin pitkästä aikaa FitnessArmyyn fittarille ja vaikka itse vedänkin samankaltaista tuntia omalla paikkakunnalla, on se aina mukava päästä muiden tunneille ja tekemään juttuja eri tavalla mitä itse tekee ja kenties saada ideaa omillekin tunneilla. Perjantaina kävin vielä zumbassa. Se onkin jäänyt vähemmälle, tahtoo mennä niin että kun alkaa omia tunteja olla useampi viikossa, ei jaksa samaa lajia enää käydä muualla repimässä. 

Salilla olen treenannut edelleen tuntuman mukaan, ilman ohjelmaa, ilman vihkoa. Kunhan treenaa kovaa, se on pääasia. Kollega sattui muutaman kerran samaan aikaan salille. Sattui? Tai jos vaikka sovittiinkin ihan pari kertaa yhteisistä treeneistä. :D Naureskeltiin että yleensä treeneihin menee 30-45min, korkeintaan tunti mutta sitten tulee löpistyä ihan liikaa kun ollaan yhtä aikaa. :D No, harvinaista se että sinne nykyisin yhtä aikaa osutaan joten löpinät silloin tällöin haitanne. :)

Kuvatuksia treeneistä siis. 

"Mitäs siinä kuvailet"-ilme. :D

"En voi irvistellä sulle, enkä kameralle"-ilme. :D

"Treenaaminen on kivaa ja perheasiat on kunnossa vai miten se meni?"

Kickbackseja...

Punnerrellaan...Ja wanhan idolini Arnoldin tyyliin. :)

 Tuossa noin kuukausi sitten pihaan ilmestyi hyvin tuttavallinen katti, jonka olisin mieluusti pitänyt itselläni, mutta kun sille omistaja oli yritettävä löytää ja se jopa löytyikin, kisu palasi omaan kotiinsa. Ihan salaa toivoin että se tulisi takaisin, koska omistaja sanoi että on kova reissaamaan, joten jos vielä tulee niin saan hänet pitää. Ja niinhän Kisu synttäripäivän iltana oven taakse ilmestyi. Ihana Kisu. Tässä yritellään nyt totutella koiriin ja koirat Kisuun. Katotaan miten lähtee sujumaan. Hän on leikattu poika ja tulee tyttökisujen kanssa kivasti juttuun. Kova kehräämään ja puskemaan. :)

Laitoin Samban ja Junnun vierashuoneeseen jotta kisu saisi totutella taloon rauhassa, annoin luut ja minnekäs muuallekaan hyppäsivät kuin sänkyyn. Hyvin koulutetut koirat...

Tänään kävin laitattamassa räpsyripset. Pitkän aikaa mietin että ei tule minulle mitään räpsyttimiä, mutta ajatukseen tottui ja kivat niistä minusta tuli, luonnollisen näköiset. Sitä kun ei jumppaohjaajana juuri meikkiä voi käyttää, koska se lähinnä valuisi pitkin naamaa, niin on kiva näyttää edes vähän "huolitellummalta". :)

Siinä taas tälle iltaa, nyt vielä katsomaan Avataria neljän karvaisen seuralaisen kanssa. :) - Mirva-