Onnellisuus, miten se määritellään?

Tästä(kin) aiheesta voisi kai vääntää vaikka kuinka kauan ja taas kerran näkemyksiä olisi varmaan yhtä monta kuin kertojiakin. Tämä siis vain minun näkemykseni asiasta, se tämänhetkinen. Vuosien varrella muuttunut ja varmaan tulee muuttumaankin. :D

Ensinnäkin, ei voine puhua mistään mitä pitäisi varsinaisesti saavuttaa, tuo onnellisuus siis. Niin moni elää elämäänsä ajatuksella "sitten kun...". Eli odottaa sitä päivää kun jokin asia on "niinkuin pitää" jotta voi olla onnellinen. Ajatellaan että "Sitten Kun" Talo/mökki on valmis/remontti tehty/lapset isoja/olen laihempi/työ on helpompaa/saan tämän projektin tehtyä/laina on maksettu/eläkkeellä...Listaa voisi kai jatkaa loputtomiin. Periaate kuitenkin sama. Ei nautita siitä elämästä siinä hetkessä vaan odotetaan jotain maagista hetkeä jolloin kaikki asiat ovat selvät ja kivasti ja ihanasti voi vaan olla eikä ole huolia ja murheita. SITTEN voi olla onnellinen. 

Karuja totuuksia todella monetta osaa tässä julkistan siis. EI SE MENE NIIN! Sekö ei ole elämää ja onnellisuutta niin kauan kun on sitä remonttia ja velkaa, lapset on pieniä ja töitä on paljon? Eikös se ole sitä elämää? Ja elämästä olisi kai tarkoitus nauttia ja olla onnellinen? Olen miettinyt sitä niin omalla kuin joidenkin läheisten ihmisten kohdalla että mitä vaaditaan että osaa pysähtyä tai edes hiljentää? 

En tarkoita että joka hetki elämästä olisi yhtä ilotulitusta, eihän se ole kenelläkään niin. On stressaavia hetkiä, on surua. Voi tulla eteen asioita joita ei ole suunnitellut ja niistä on vain selvittävä. Pääasia on se että nauttisi siitä hetkestä, tästä päivästä, siitä mitä elämässä on saavuttanut, mitkä asiat ovat hyvin. Ja kenties yrittää tehdä niille asioille jotain mihin ei ole tyytyväinen. Ja aina kaikkeen ei voi vaikuttaa kovinkaan paljoa mutta asioista voi yrittää tehdä siedettävämpiä, vähemmän stressaavia. 

Minä yritin hiljentää tahtia ja hiljentyä osittaisella lomalla, joka taasen tarkoitti sitä että viikon aikana vedin muutamat jumpat, muuten lomailin. Ja lepäsin. Ainakin melkein. :D Ja kävin pikareissussa, Lahdessa tietenkin. Sama hotelli kuin viimeksi, Tallukka, Samba ja Junnu olivat sitä mieltä että tuttu paikka ja taas heille on omat sängyt. Ei höyryämistä, luut suuhun ja eikun järsimään. Mitäpä sitä, tämä on ennenkin nähty, taisivat tuumia. :)

Perinteisesti lokakuun puolestavälin on ollut karaokekisat, mutta jo vuosia olen miettinyt sieltä poisjättäytymistä, koska miksi kisata jos ei voi voittaa? En väitä edes ettenkö osaisi laulaa, mutta menestykseen vaaditaan paljon muutakin. Ei jaksa enää hakata päätä seinään kisoissa. Tietenkin jatkan laulamista ja tulevaisuudessa ehkä jopa keikkailun muodossa, jää nähtäväksi...:) 

Lahden reissuun kuului perinteisesti tietenkin karaoke, sitä ennen serkkupojan vetämä musatietovisa sekä biljardi- ja dartsmittelöt. Omaa ennätystäkin sain paranneltua. Mukava ilta kaikenkaikkiaan. ;) Paikalliseen baariin suunnistimme kävellen, vaikka epäilinkin jalkojeni kestävyyttä korkokengissä joiden taas ajattelin parantavan kantapään plantaarifaskiittia. Ja ei naureta siellä, korkokengät on oikeasti tehokas keino hoitaa tulehtunutta kantapäätä. 

Täytyy kyllä todeta että se, kun ihmiset tanssii, taputtaa, laulaa mukana, voitti karaokekisat mennen tullen. Kivaa. :) Ja jos siitä oli iloa muillekin kuin minulle itselle, niin mikäs siinä. Toki biisivalinnat oli sellaisia että helposti ihmiset lähtee mukaan. Kaija Koon Minun tuulessa soi, Bon Jovin You give love a bad name ja Joan Jett & Blackhearts I love rock'n roll. 

Sunnuntaiaamuna käytiin hurttien kanssa juoksemassa Vääksyn kanavan vartta, ai että kun olisi kiva ollut mennä uimaan. Koirien mielestä, ei minun. Ja sorsiakin siellä uiskenteli ja oikein kiva puro solisi toisella puolen kulkemaamme tietä. :) Hassua kun asfalttikin tuntui pehmeältä, puista tippuneita lehtiä oli niin paksu kerros jotta aivan kuin olisi pururadalla juossut. 

Kotimatkalle lähdin iltapäivästä, käytiin ensin shoppailemassa serkkupojan kihlatun kanssa ja nautiskeltiin lähtö"kahvit" (kokista...) ja Dajm-kakkua. Heti menen taas käymään kun jää sellainen väli töistä/peleistä. :)

Vanhenin taas vuoden tällä viikolla ja perjantaille oltiin suunniteltu tyttöjen iltaa ja pitkästä aikaa baariin lähtöä. Tajusin että kauhistus sentään, Junnu söi matalakorkoiset saappaat ja ei tanssihommia voi suorittaa korkkareilla ja koska joskus on kiva pukeutua muuhunkin kun tennareihin niin...Hyvä syy ostaa uudet saappaat. Kävin maanantaina Joensuussa vähän katselemassa, mieleiset löytyi Citymarketista, ONNEKSI en niitä silloin vielä ostanut. Aukaisin nimittäin seuraavana päivänä suuni kun kävin äitin ja isin luona ja sain heiltä kenkäpassin joka oikeutti 50% alennukseen normaalihintaisista kengistä. Jippii, säästin siis. :D Tällaiset tarttui mukaan.

Treenattukin on, niin salilla kuin jumpissa. Maanantaina kävin spinningissä, tiistaina pääsin pitkästä aikaa FitnessArmyyn fittarille ja vaikka itse vedänkin samankaltaista tuntia omalla paikkakunnalla, on se aina mukava päästä muiden tunneille ja tekemään juttuja eri tavalla mitä itse tekee ja kenties saada ideaa omillekin tunneilla. Perjantaina kävin vielä zumbassa. Se onkin jäänyt vähemmälle, tahtoo mennä niin että kun alkaa omia tunteja olla useampi viikossa, ei jaksa samaa lajia enää käydä muualla repimässä. 

Salilla olen treenannut edelleen tuntuman mukaan, ilman ohjelmaa, ilman vihkoa. Kunhan treenaa kovaa, se on pääasia. Kollega sattui muutaman kerran samaan aikaan salille. Sattui? Tai jos vaikka sovittiinkin ihan pari kertaa yhteisistä treeneistä. :D Naureskeltiin että yleensä treeneihin menee 30-45min, korkeintaan tunti mutta sitten tulee löpistyä ihan liikaa kun ollaan yhtä aikaa. :D No, harvinaista se että sinne nykyisin yhtä aikaa osutaan joten löpinät silloin tällöin haitanne. :)

Kuvatuksia treeneistä siis. 

"Mitäs siinä kuvailet"-ilme. :D

"En voi irvistellä sulle, enkä kameralle"-ilme. :D

"Treenaaminen on kivaa ja perheasiat on kunnossa vai miten se meni?"

Kickbackseja...

Punnerrellaan...Ja wanhan idolini Arnoldin tyyliin. :)

 Tuossa noin kuukausi sitten pihaan ilmestyi hyvin tuttavallinen katti, jonka olisin mieluusti pitänyt itselläni, mutta kun sille omistaja oli yritettävä löytää ja se jopa löytyikin, kisu palasi omaan kotiinsa. Ihan salaa toivoin että se tulisi takaisin, koska omistaja sanoi että on kova reissaamaan, joten jos vielä tulee niin saan hänet pitää. Ja niinhän Kisu synttäripäivän iltana oven taakse ilmestyi. Ihana Kisu. Tässä yritellään nyt totutella koiriin ja koirat Kisuun. Katotaan miten lähtee sujumaan. Hän on leikattu poika ja tulee tyttökisujen kanssa kivasti juttuun. Kova kehräämään ja puskemaan. :)

Laitoin Samban ja Junnun vierashuoneeseen jotta kisu saisi totutella taloon rauhassa, annoin luut ja minnekäs muuallekaan hyppäsivät kuin sänkyyn. Hyvin koulutetut koirat...

Tänään kävin laitattamassa räpsyripset. Pitkän aikaa mietin että ei tule minulle mitään räpsyttimiä, mutta ajatukseen tottui ja kivat niistä minusta tuli, luonnollisen näköiset. Sitä kun ei jumppaohjaajana juuri meikkiä voi käyttää, koska se lähinnä valuisi pitkin naamaa, niin on kiva näyttää edes vähän "huolitellummalta". :)

Siinä taas tälle iltaa, nyt vielä katsomaan Avataria neljän karvaisen seuralaisen kanssa. :) - Mirva-

Loman jälkeen on virtaa!

Kuinkahan kauan...? :D Syksyn jumppakausi startattu opiston osalta, "omat" elikkä firman kautta pyöriteltävät jumpat alkavat tällä ja ensi viikolla, kuten myöskin opiston jumpat. Äkkiä laskien 17h jumppaa viikossa, joten siksi pieni epäilyksen siemen tuon, kuinkahan kauan virtaa riittää, suhteen...:D Osa on toki tuolijumppia ja eläkeläisten ryhmiä joten eihän sitä sata lasissa koko ajan paineta menemään. Enkä voi valittaa, saan palkkaa siitä mitä joutuisin tekemään palkatta jos olisin istumatyössä. Ammatinvalintakysymys...:D

Lomalla oli tarkoitus käydä ratsastamassa, mutta kun heräsin maanantaiaamuna ja kattoa vasten kuului tasainen ja kova rummutus, totesin olevani sokerista ja peruin kyseisen tapahtuman, toivottavasti joskus toiste sitten...

Äkkiähän se loma tietenkin kului kun vain viikko oli käytettävissä. (Lue: se on se aika minkä rahallisesti kestää...) Torstaina lähdin ajelemaan kohti Lahtea, kuulen aika usein kysymyksen: Mitä sinä siellä teet? No, sinne on pakkaantunut tuota sukua ja olisihan siinä lähellä kavereitakin, etelämpänä, jos olisi aina aikaa käydä kaikkia tervehtimässä. Enkä sano etteikö shoppailukin vähän isommassa kaupungissa olisi yleensä innostavaa, mutta kyllä se jäi tällä kertaa vähiin...Torstai-iltana ja perjantaipäivänä nautin vaan olostani ja makoilin hotellissa, sain yhden kirjankin luettua. Ja päikkärit, ihanaa...Hotellin hintaan kuului kuntosali, eikä se ihan huonoimmasta päästä tuossa hotellissa ollut. Ne hotellin "kuntoiluhuoneet" kun voi joskus käsittää ihan vaan juoksumaton ja kuntopyörän. Ihan oikeasti, oon nähnyt! Mitään kiinnostavia ryhmäliikuntatunteja ei sattunut siihen ajankohtaan kun olin itse majoittumassa mutta spinningsalissa kävin pienet treenit tekemässä itsekseni. 

Perjantaina oli vuorossa jo miltei perinteeksi muodostuneet illanistujaiset serkun luona, ohjelmassa tietovisaa (musiikkisellaista) ja tarkoitus oli kyllä heittää dartsia ja pelata biljardia mutta eihän sitä kaikkea ehtinyt kun piti lähteä paikalliseen laulamaan. Tunnelma kuin kotikapakassa. :D Ei paljoa porukkaa mutta kaikki halusivat laulaa, pari kertaa pääsi joikhaamaan. Mutta seurahan se tärkeintä...:)

Lauantaina pitikin lähteä jo kotiin ajelemaan, olisi voinut kyllä pidemäänkin olla, mutta ei auta, arki kutsuu, eikä viitsinyt paluuta jättää sunnuntaille kun tietää kuinka paljon enemmän sitten väsyttää.

Syömiset on mennyt säännöllisen epäsäännöllisesti hyvin ja sitten vähän vähemmän hyvin...Sitä kun joutuu joskus pohtimaan että missä menee se raja, milloin on liian tiukka itselleen, milloin antaa periksi liian helposti, mikä on herkuttelua, mikä ahmimista tai mikä johtaa siihen. Esimerkkinä se, että muutaman kerran olen syönyt pitkästä aikaa vesirinkeleitä ja ajatellut että ei se nyt niin vakavaa ole ja voi välillä niillä vähän herkutella. Tai pizzalla. Ehkä patongilla? Ruisleipää, karjanlanpiirakoita...Ja hups huomaakin syövänsä kaikenlaista turhaa. No, ongelmahan ei ole siinä. Vaan olossa, voi kauhistus. Ajattelin että onko tämä herkuttelu kaiken tämän tuskan arvoista ja päätin että ei. Ehkä ne karjalanpiirakat, ainakin aidot itsetehdyt on sellainen mistä en halua luopua mutta muuten viljoihin nollatoleranssi. Ja uskokaa pois kun sanon että vaikka en laihtuisi grammaakaan vaikka jättäisin viljat pois,  niin sitä oloa en kestä mikä viljasta tulee. 

Joskus sitä miettii että voi kökkö, miksi pitää olla niin herkkä kaikelle? Sokerille, hiivalle, viljalle...En tiedä vastausta, osittain itseaiheutettukin, mutta toisaalta, sehän opettaa menemään terveellisempiin elämäntapoihin koska vaikka jonkun elimistö valkoiset jauhot ja sokerin kestäisikin niin eihän niistä kenellekään ainakaan mitään hyötyä ole.Mutta se siitä.

Tyypillinen ilta tänään, töistä tullessa työhuoneen uuni tulille, astianpesukoneen tyhjennys, pyykkikone päälle, saunanlämmitys, iltapalaa ja nyt jumituin tähän...:D Ehkä tämä tällä erää, öitä! :)

CROSSFIT!! (Ja vähän muutakin...)

Uusi laji kokeilussa ja arvatkaas tuliko jäädäkseen...;) Tällä viikolla alkoi siis Fittarilla clubilaisten CrossFit-kurssit, tappava laji! Suosittelen lämpimästi, Joensuussa voi harrastaa, kursseille voi ilmoittautua myös ei-jäsenet, hintaan sisältyy kuukauden treenit ja liittymismaksu, sisältäen 8 harjoituskertaa, käykääs katsomassa www.fittari.fi. 

Tällä viikolla oli kolme harjoituskertaa, yhden tunnin mittaisia kukin alku- ja loppulämmittelyineen, itse treeniaika "vaivaiset" 15-20 min. Kuulostaako säälittävän vähälle? Niin minustakin. Mutta siihen aikaan kun tyrkätään menemään noin 60 leuanvetoa, 120 kyykkyä, 120 etunojapunnerrusta ja 100 vatsaa niin sitä säälii lähinnä itseään ja vieressä ähkivää kohtalotoveria. Tämä siis vain esimerkki, tälläkin viikolla jokainen treenikerta on ollut erilainen joko painottuen voimaan tai kestävyyteen. 

Maanantaina oli ensimmäinen treenikerta, jonka jälkeen jäin vielä hieman myöhässä spinningiin, josta tukka putkella kohti koti"kaupunkia" ja ohjelmassa yksi jumppa. 

Tiistaiaamuna totesin tehneeni edellisenä päivänä leuanvetoja (kevennetysti siis, ei jaksa tätä massaa nostaa...:D) koska selkä oli TOOOOSI kipeä, oli sitä hiukkasen vielä eilenkin. Juoksulenkkiähän se ei estä, varsinkin kun nuo kaksi karvaista kaveria sitä tarvitsevat. :) Päivälenkiksi pyöräilin käymään kaverin mökillä, joka ystävällisesti korjaili pyöräilykengän klossin takaisin paikalleen, nimimerkki "En meinannut aiemmin saada kenkää irti polkimesta kuin suurella voimalla", kiittää! :) Kävipä tässä taannoin niinkin jotta unohdin ennen risteystä irroitella kengät polkimista ja hupsis, katseltiin asioita ruohonjuuritasolta. Päivällä vielä kävelylenkki naapurin tyttöjen kanssa ja illalla jumppaa vetämään. Arvatkaa, onko sauna aika hyvälle tällaisten päivien jälkeen...

Keskiviikkona meinasi jo usko loppua, kun CrossFitin päälle oli kaksi omaa jumppaa vedettävänä, reisipakaravatsa ja kahvakuula. Jaksoihan ne sitten kuitenkin. Eilen, siis torstaina vielä zumba ja tämä päivä omista ohjauksista taukoa, kävin vain crossfitissä ja huomenna taas täysillä mennään. :D

Salitreenit on taas alkaneet maistua paremmilta (eli tuskaisemmilta...) kun on jotenkin motivaatio sielläkin kohonnut? Ehkä siksikin ettei ole tullut pihisteltyä tuon syömisen kanssa niin jaksaa kunnolla treenata. Lisäksi olen saanut kaverilta hyviä vinkkejä treenin tehostamiseksi ja uusia liikevinkkejä, kiitosta vaan! Pienetkin jutut piristää. Päätin myös jokin aika sitten, että kaikki salitreenit tehdään kunnolla ja täysillä ja jos ei jaksa niin sitten ei salille mennä ollenkaan. Ja tämän seurauksena on ollut salilta viikoittain 1-3 välipäivää, historiallista! :D

Muista löpinöistä sen verran että on hassua, satunnaisesti myös kiusallista kun viimeinen vuosi ja se työ mitä on tehnyt pitääkseen itsensä kasassa ja "tuntevana" ihmisenä ja päättänyt sen etten "koveta" itseäni, on johtanut siihen että saattaa se itku tai miksei naurukin, liikutus tai muu tunnetila tulla voimakkaana aikaa tai paikkaa katsomatta. Itke siinä sitten kun väkijoukon keskellä kun saat kivan viestin tai naura itseksesi kaupan kassalla. Paha on  myös ystävän vauvan nauru joka saa kyyneleet silmiin ja mainittakoon että ei, minä en pode vauvakuumetta.  No, eikös ne sano että täytyy olla hullu ettei sekoa? :D

Joka tapauksessa välillä tuntuu että sisuskalutkin on yhtä myllerrystä mutta kai se tästä selkiintyy, sotkentuakseen kenties uudelleen. Se on vaan niin että täytyy elää ja tuntea niin ettei tarvitse katua, sitä mitä jätti sanomatta tai tekemättä, koska ei se ole itseltä pois. Ja ne riskit? Saattaa sattua. Entäs sitten? Ei kai ole mitään mistä ei voisi selvitä. :) Näillä mennään tällä kertaa. :)

Taas Semilomapäivitys! :)

Heipparallaa vaan! 
Kiirettä on mukamas ollut taas niin ettei ehdi kirjoittaa vaikka koneella tuleekin päivittäin norkoiltua niin työn kuin vapaa-ajankin merkeissä. :) 

Kesä on mennä hujahtanut nopeasti, sillä tajusin tässä yhtenä päivänä että kauhistus, kohta alkaa taas lätkätreenit (Joskin kukaan ei tunnu tietävän milloin ne oikeastaan alkaa...) ja täytyy suunnitella syksyn jumppia. Aika kiireinen, mutta veikkaan että kiva syksy ja talvi tulossa. Uusia kuvioita on myös mielessä, pitkään on ollut mielessä jokin kauneudenhoitoalaan liittyvä, vuosiahan olen sitä kosmetologikoulua miettinyt, mutta ensinnäkään en tässä tilanteessa halua lähteä mihinkään pidempään koulutukseen enkä ehkä ole valmis satsaamaan liiketiloihin sekä erilaisiin laitteisiin niin paljoa kun se vaatisi. Sitä paitsi samassa kaupungissa on jo kaksikin kosmetologia. 

Jotain asiaan liittyvää olisi kuitenkin kiva tehdä, joten nuo kynsien geelaukset yms. kuulostaisivat sellaiselle jota voisi sivubisneksenä alkaa tekemään, ehkä jonkinlaisia käsi- ja kasvohemmotteluhoitoja myös jonkun kurssituksen kautta. Koulutuksia olen jo seuraillut, katsotaan nyt, kyllähän se yleensä johonkin johtaa kun ajatus on jo päässyt tälle tasolle. :)

Treeneihin ja syömisiin seuraavaksi tarttuaksemme niin onpa aika onnellinen olo kun kantapää antaa taas juosta. Eihän siihen mennytkään kuin purkillinen buranaa ja panadolia, muutama tuubillinen voltarenia ja mobilatia, silikonikevennykset, uudet kengät oli pakko ostaa ja viimeisimpänä vaan ei suinkaan vähäisimpänä, TENS-laite! Kertakaikkiaan loistava! Yksi kerta riitti siihen että seuraavana päivänä pystyin kävelemään suht normaalisti. Varoittelin kyllä edelleen jumpparyhmissä että pomppimiseni saattaa näyttää hiukan hassulle kun jalkaa piti varoa. (Onhan se selitys tämäkin...) Muutama päivä siihen päälle niin pystyi melkein juoksemaan. Niin, melkein...Lähdin reippaana lenkille että kyllä nyt jalka kestää ja totesin noin kahden kilometrin jälkeen että eipä ehkä olisi kannattanut...Siinä kun linkkaat menemään ja huomaat että asuinalueellasi tehdään kaivuutöitä (Jotakin SuperHypernopeaa kaapelia, sitä valokuitua kaitennii...?) ja tajuat että piru vie, siellähän on nuoria miehiä. (Tai oliko ne nyt niin nuoria...?) Pakkohan se oli yrittää juosta sulavan rytmikkäästi ohi, mielessä kyllä oli koko ajan että "Ai p**kele kun sattuu...". Loput viisi kilometriä sai taas nilkuttaa...

Pääasia että nyt voi taas juosta, kaksi karvaista otusta kotonani saavuttavat hyvinkin kahdessa päivässä hulluuden rajan, jos ei pääse liikkumaan. Noh, sulavaahan se ei ole edelleenkään, mutta...:D

Kantapään ollessa tulehtunut, tuli ainakin käytyä reilusti pyöräilemässä ja spinningissä, väittävät että se on lätkänpelaajille hyvä harrastus. Katsellaan, kulkisko luistin paremmin ensi kaudella. (Vähän epäilen, ruho on painavempi kannatella kuin viime vuonna, se siitä sulavuudesta tässäkin lajissa...)

Pari viikkoa sitten käytiin ystävien kanssa karaokekisoissa niinkin rajuilla festareilla kuin Suonenjoen Mansikkakarnevaalit. YEAH! Kova meno. :D Eikun oikeesti, menee jo perinteen piikkiin, eikös lie jo neljäs tai viides vuosi kyseisissä juhlissa. Kamalan pelottava esiintymislava, rappusia oikein täytyy sinne kiivetä, ekan biisin aikana jännitti niin että hampaat olisivat kalisseet yhteen jos ei olisi täytynyt suuta pitää auki, se kun on laulun tuottamiseksi jopa välttämätöntä...Jatkoa aiheesta seuraa myöhemmässä vaiheessa, kun kaikki päästiin jatkoon. 

Syömistä olen edelleen yrittänyt opetella. Ja yrittänyt olla aloittamatta dieettiä, tai jos aloitan niin teen sen itseltäni salaa, siten etten kiduta itseäni kitupussikeittodieetillä. :D Tai itse asiassa en edes aloita vaan muutan ruokailutottumuksia. Huh, kyllä tää on vaikeaa...Kaikista hankalinta on saada vaikenemaan se ääni pään sisällä joka kehottaa, suorastaan vaatii laihtumaan. Yhden opettavaisen lauseen kuulin tässä ihmiseltä joka oli laihdutettuaan haukkumista kuunneltuaan päättänyt että yksikään mies ei läskiksi hauku tai vaadi laihduttamaan, ajattelin että kuinka hieno ajatus, tämän päätöksen minäkin teen! Se on hitto vieköön niin että yksikin haukkuminen siihen suuntaan niin hus hus! Siis JOS en jää vanhaksipiiaksi...:D 

Tällä hetkellä on kai tullut eliminoitua kaikki sellainen mahdollisuus joutua haukutuksia, eikä sitä enää jaksaisikaan, tällä mennään ja katsellaan mitä huominen tuo tullessaan. 

Iloisempiin aiheisiin on hyvä lopetella löpinät, ilman kuvia (Missähän miun tikku viipyy...? :D ) ja todeta zumban tehneen hyvää selälle. Ainakin omalleni...:) En ole ohjattavana päässyt käymään zumbassa kipeytyneen kantapään takia, on pitänyt "tyytyä" omiin tunteihin, mutta ehkä ensi viikolla taas. :) Huomenna saattaa vaikka olla ohjelmassa spinning. Mutta näihin tunnelmiin, hyvää yötä! :)

Juhannuspäivitys!

Tai ohi kai tämä keskikesän juhla alkaa pikkuhiljaa olla...Neljä päivää vapailla, huh miten kummallista! Liekkö kaikki stressipisteet aktivoituneet kun en oikein saa nukutuksi, heräilen öisin ja voin pahoin...Ehkä se auttaa kun pääsee takaisin arkirytmiin? :D

Jotenkin tuo matalapaine on saanut ihan väsyksiin. Aina tuo hartioilla keikkuva ukkostutka on kertonut milloin sitä on ilmassa, mutta ei kai sitä ukkosta kahta viikkoa voi olla?? Päätä särki, väsytti, pakko oli nukkua kaikki vapaat ajat. Vanhemmiten herkistyy, kunhan ei ala jokaista niveltä kolottaa. :D

Ennen juhannusta kävin parturissa kun juurikasvua alkoi olla niin että näytän kaljulle, latvat niin kehnossa kunnossa jottei harja meinannut mennä niistä läpi ja värikin muistutti enemmän oranssia kuin punaista...Parturi-Kampaamo Senjuskassa sain värin lisäksi vielä hienon kampauksen lettien muodossa. Tekijän sanoin: "eikö tää siun tukka lopu ikinä..." Loppui se, varsinkin kun huonoa latvaa taisi lähteä melkein 10cm, joten olen mielestäni aivan lyhyttukkainen...

Kesä on tullut ja ammut laitumelle! Ihanaa! Kylähullun maine saa lisää pontta kun höpöttelen näillä ihanille karvakamuille, pakko pysähtyä aina kun menee ohi!

Junnu ihmettelee...Kovasti olisi mielenkiintoa tehdä lähempää tuttavuutta mutta siihen en suostu. :D

Juhannus meni toki keskittyessä treeneihin, koska oli tosiaan ne neljä päivää vapaata. Torstaina oli illalla zumba, jota en kyllä työksi varsinaisesti laske, koska se on niin kivaa, sekä ohjata että olla itse siellä ryhmän puolella. Perjantaiaamuna oli Fittarilla vielä aamuspinning, sinne oli pakko päästä. Jäin vielä salille treenaamaan selän ja hauikset. 

Lauantaiaamu alkoi juoksulenkillä, jatkui pyörälenkillä (piti ostaa lukkopolkimet ja pyöräilykengät kun spinningissä huomasi miten paljon niistä on hyötyä, melkoista välineurheilua alkaa olla...) 

Juhannuspäivän mentaalipuolen harjoitukseen kuuluu perinteinen päiväkaraoke, mikä kasvattaa hermoja sekä perslihaksia. Samaan pakettiin kuului alkavan plantaarifaskiitin hoitaminen korkeakorkoisilla kengillä, todistusaineistona kuvat, jotka kertovat että käytän joskus muutakin vaatetusta kuin verkkareita. Ja todella, korkeakorkoiset sandaalit. Arvatkaapa uskalsinko paljon kävellä siinä pelossa että maata retkotan pitkin pituuttani HojoHojon terassilla...

Pumpulin juhannukseen kuului auringonotto hiekkabiitsillä, ei järvenrannassa vaan ihan omalla mökillä. :)

Illalla käytiin vielä Hannen kanssa lenkillä ja koirat uittamassa, siinäpä sitä ohjelmaa, ihmeteltiin jotta miten ihmiset jaksaa mennä baariin kun haukotuttaa itseä jo klo 23. :D 

Seuraavaksi viimeviikkoisia sali/pullistelu/poseerauskuvia. Ihanaa kun kaveri halusi käydä kuvaamassa ja vieläpä oikein järkkärillä ja sitten sitä PhotoShoppii! :D Kuulemma erikoinen kuvattava kun ei ujostele vaan yrittää vääntäytyä niihin asentoihin mitä pyydetään. Noh, kyllähän välillä oli pakko sanoa jotta jos joku tulee niin sitten en kyllä pönötä tälleen...:D Ja vaikka strategiset mitat on mallinuraa ajatellen 20cm liian lyhyt ja 20kg liikaa painoa niin mukavahan se on olla huomion keskipisteenä ja saada joskus jopa onnistuneita kuvia aikaan, vaikkakin tämä allaoleva on siinä ja rajoilla että viitsinkö edes tänne laittaa...Mutta laitoin nyt kuitenkin. :D

Selkälihaspullistelua. :D

Poseerausta!

Olokapiät!

Tämä oli niitä jotta, "nosta kättä, nosta jalkaa, hymyile, pidä vielä hetki, käännä päätä vähän tännepäin..." näyttää hirmu helpolle mutta voin kertoa jotta ei ollu sitä, Karu totuus kylläkin että mitä vaikeampi asento, sen onnistuneempi kuva, olepa rennosti niin näyttää ihan lössähtäneelle. :) 

Näitä lisää kunhan saan tikulle itselleni. :) Sunnuntai, viimeinen vapaapäivä, aamulenkki, tietenkin. Juoksin rannan kautta, koirat saivat käydä vähän uimassa, joskin veneranta on aika kivikkoinen, toiselle rannalle en voinut mennä koska mökki on niin lähellä ja heillä on yleensä myös koira mukana. Salilla treenailin olkapäät ja ojentajat, ihan hyvä treeni, uusia liikkeitä on tullut viime aikoina tehtyä. Sitä oppii muita salikäyttäjiä kyyläämällä kaikenlaista! :D Ja se on vaihtelua omaan treeniin. 

Aurinko paistoi, ilma oli lämmin joten PAKKOHAN se oli pyörän selkään hypätä, 20km:n lenkki, sitten taas koirat kyytiin, nokka kohti "kyliä" ja Hannen kanssa lenkille. Kotona sauna ja tässä istun nyt, joutanee nukkumaan! Palataan taas. :)

Vuotta vanhempana taas...:)

On taas taukoa ollut kirjoittamisesta, yksinkertaisesti siitä syystä ettei ehdi ja sitten kun ehtis niin ei jaksa...Ammatin-ja harrastustenvalintakysymys. Ei voi silti valittaa, on toki välillä stressaaviakin tilanteita, mutta kaiken kaikkiaan mie niin pidän tästä mitä teen ja elämästäni ylipäänsä. Niin paljon ikävämpiäkin hetkiä mahtuu menneisyyteen ja ihan lähisellaiseenkin.

Viikonloppuna oltiin karaokekisoissa Himoksella, tulosta ei tullut omalta osalta, kaveri kylläkin pääsi finaaliin asti tai oikeastaan kaksikin. Mutta hyvin sai treenattua viikonlopun taasen, kävin samalla salilla kuin viime vuonna. Hirmu kätevää kun sinne sai otettua prepaidkortin johon ladattiin käyntikerrat ja pääsi myös sitten sisälle vaikkei henkilökuntaa ollutkaan paikalla. Olisin takuulla änkenyt zumbaan ja muihin ihaniin ryhmäliikuntajuttuihin mutta niitä ei valitettavasti (?) kyseisellä salilla viikonloppuna ollut. www.karboni.fi on salin osoite, sali siis Jämsässä eli jos siellä suunnilla liikuskelee niin eikun testaamaan. :)

Univelkaa viikonlopulta oli aika runsaasti, rankkoja reissuja nuo karaokekisat, hankala selittää miksi, ei sitä ehkä ymmärrä ennenkuin kokee. Jännitys on tietysti yksi mikä vie voimia, mutta myös jatkuva edestakaisin ravaaminen ja milloin kenenkin esityksen jännittäminen, äänenavaukset, oman vuoron odotus...Siinähän sitä...Mökkikin aiheutti tänä vuonna jännitystä, siellä nimittäin tipahti suihku kahdesti alas (että oli kiva että oli sauna jota ei oikeastaan voinut käyttää...Tai no, kyykyssä suihkuun hanan alle...)
Himokselta tullessa jäin vielä Jyväskylään hetkeksi, kotona lopulta kahdeksan jälkeen illalla (kisat siis kestivät viikonlopun) ja unta ei tarvinnu odotella. Maanantai onneksi vapaa, suunnistettiin kirpparikierrokselle Joensuuhun ja sieltä Fittarille pumppiin ja spinningiin. Ai että teki hyvää, kamala turvotus viikonlopun syömisistä...

Annoin luvan käyttää blogia jotta yksi lähihoitajaopiskelija saa tehtyä syömishäiriöistä tehtävän joten palailen taas tähän aiheeseen, kun siitä on tullut muutenkin viime aikoina keskusteltua ja mietittyä kuinka hämärä se ihmisen pää voikaan olla...Itsellä esimerkiksi on alimmasta lukemasta paino +2kg. Mikä on järjellä selitettynä ymmärrettävää että kun lopettaa dieetin ja alkaa syödä normaalisti, paino väistämättä vähän nousee. Ja selitä sitten järjellä itselle tämä...Varsinkin kun lopullisesta tavoitteesta jäi vielä muutama kilo niin sehän tarkoittaa sitä että minä HALUAN olla dieetillä. :D

Tätä mietinkin yhtenä päivänä että jos se ylipäänsä on hankalaa syödä "normaalisti" niin entäs kun on lapsesta asti ollut pyöreä, syönyt liikaa, ruoka on yhdistetty tunteisiin, sen jälkeen sairastuminen anoreksiaan eli käytännössä syömisen lopettaminen kokonaan. (Muistelen edelleenkin sitä sokeritonta tervaleijonapastillia joka ajoi minut 13-vuotiaana kävelemään 11km koska olin niin kauhuissani syötyäni YHDEN pastillin että lihon kamalasti) Anoreksiasta liukuminen bulimiaan, jota kesti se 10 vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti. Osaanko siis vielä tänä päivänäkään syödä normaalisti? Oon jo hyväksynyt sen ettei voi koskaan olla täysin normaali noiden syömisten suhteen mutta se on toisaalta hyvä kun sen tietää. Mutta siinä sopivasti syömisessä ja sen hyväksymisessä että paino ei voi vaan koko ajan laskea, on vielä opettelua...

Treenattu on, sali, spinning, zumba, pumppi, kahvakuula + kevyemmät jumpat siihen päälle. Kuvat on ainakin kuukauden vanhoja mutta tässäpä näitä:

Siis mie jaksan, ainakin melkein vetää jo leukoja...Eihän ne puhtaasti mee mutta menee jotenkin! :D

Alataljasoutua!

 Alataljasoutu + irvistys!

 Pulldown

 Hauista, jälleen kerran hyvällä ilmeellä...

 Kahvakuulaliikkeitä oon ottanu saliohjelmaan ihan jo toiminnallisuuden kannalta, tässä menossa 1 jalan mave + kulmasoutu

Siinäpä niitä. Aika taas vähän hurahti, joten joutuu suunnistamaan lätkätreeneihin joten palailen myöhemmin asiaan! :D