Onnellisuus, miten se määritellään?

Tästä(kin) aiheesta voisi kai vääntää vaikka kuinka kauan ja taas kerran näkemyksiä olisi varmaan yhtä monta kuin kertojiakin. Tämä siis vain minun näkemykseni asiasta, se tämänhetkinen. Vuosien varrella muuttunut ja varmaan tulee muuttumaankin. :D

Ensinnäkin, ei voine puhua mistään mitä pitäisi varsinaisesti saavuttaa, tuo onnellisuus siis. Niin moni elää elämäänsä ajatuksella "sitten kun...". Eli odottaa sitä päivää kun jokin asia on "niinkuin pitää" jotta voi olla onnellinen. Ajatellaan että "Sitten Kun" Talo/mökki on valmis/remontti tehty/lapset isoja/olen laihempi/työ on helpompaa/saan tämän projektin tehtyä/laina on maksettu/eläkkeellä...Listaa voisi kai jatkaa loputtomiin. Periaate kuitenkin sama. Ei nautita siitä elämästä siinä hetkessä vaan odotetaan jotain maagista hetkeä jolloin kaikki asiat ovat selvät ja kivasti ja ihanasti voi vaan olla eikä ole huolia ja murheita. SITTEN voi olla onnellinen. 

Karuja totuuksia todella monetta osaa tässä julkistan siis. EI SE MENE NIIN! Sekö ei ole elämää ja onnellisuutta niin kauan kun on sitä remonttia ja velkaa, lapset on pieniä ja töitä on paljon? Eikös se ole sitä elämää? Ja elämästä olisi kai tarkoitus nauttia ja olla onnellinen? Olen miettinyt sitä niin omalla kuin joidenkin läheisten ihmisten kohdalla että mitä vaaditaan että osaa pysähtyä tai edes hiljentää? 

En tarkoita että joka hetki elämästä olisi yhtä ilotulitusta, eihän se ole kenelläkään niin. On stressaavia hetkiä, on surua. Voi tulla eteen asioita joita ei ole suunnitellut ja niistä on vain selvittävä. Pääasia on se että nauttisi siitä hetkestä, tästä päivästä, siitä mitä elämässä on saavuttanut, mitkä asiat ovat hyvin. Ja kenties yrittää tehdä niille asioille jotain mihin ei ole tyytyväinen. Ja aina kaikkeen ei voi vaikuttaa kovinkaan paljoa mutta asioista voi yrittää tehdä siedettävämpiä, vähemmän stressaavia. 

Minä yritin hiljentää tahtia ja hiljentyä osittaisella lomalla, joka taasen tarkoitti sitä että viikon aikana vedin muutamat jumpat, muuten lomailin. Ja lepäsin. Ainakin melkein. :D Ja kävin pikareissussa, Lahdessa tietenkin. Sama hotelli kuin viimeksi, Tallukka, Samba ja Junnu olivat sitä mieltä että tuttu paikka ja taas heille on omat sängyt. Ei höyryämistä, luut suuhun ja eikun järsimään. Mitäpä sitä, tämä on ennenkin nähty, taisivat tuumia. :)

Perinteisesti lokakuun puolestavälin on ollut karaokekisat, mutta jo vuosia olen miettinyt sieltä poisjättäytymistä, koska miksi kisata jos ei voi voittaa? En väitä edes ettenkö osaisi laulaa, mutta menestykseen vaaditaan paljon muutakin. Ei jaksa enää hakata päätä seinään kisoissa. Tietenkin jatkan laulamista ja tulevaisuudessa ehkä jopa keikkailun muodossa, jää nähtäväksi...:) 

Lahden reissuun kuului perinteisesti tietenkin karaoke, sitä ennen serkkupojan vetämä musatietovisa sekä biljardi- ja dartsmittelöt. Omaa ennätystäkin sain paranneltua. Mukava ilta kaikenkaikkiaan. ;) Paikalliseen baariin suunnistimme kävellen, vaikka epäilinkin jalkojeni kestävyyttä korkokengissä joiden taas ajattelin parantavan kantapään plantaarifaskiittia. Ja ei naureta siellä, korkokengät on oikeasti tehokas keino hoitaa tulehtunutta kantapäätä. 

Täytyy kyllä todeta että se, kun ihmiset tanssii, taputtaa, laulaa mukana, voitti karaokekisat mennen tullen. Kivaa. :) Ja jos siitä oli iloa muillekin kuin minulle itselle, niin mikäs siinä. Toki biisivalinnat oli sellaisia että helposti ihmiset lähtee mukaan. Kaija Koon Minun tuulessa soi, Bon Jovin You give love a bad name ja Joan Jett & Blackhearts I love rock'n roll. 

Sunnuntaiaamuna käytiin hurttien kanssa juoksemassa Vääksyn kanavan vartta, ai että kun olisi kiva ollut mennä uimaan. Koirien mielestä, ei minun. Ja sorsiakin siellä uiskenteli ja oikein kiva puro solisi toisella puolen kulkemaamme tietä. :) Hassua kun asfalttikin tuntui pehmeältä, puista tippuneita lehtiä oli niin paksu kerros jotta aivan kuin olisi pururadalla juossut. 

Kotimatkalle lähdin iltapäivästä, käytiin ensin shoppailemassa serkkupojan kihlatun kanssa ja nautiskeltiin lähtö"kahvit" (kokista...) ja Dajm-kakkua. Heti menen taas käymään kun jää sellainen väli töistä/peleistä. :)

Vanhenin taas vuoden tällä viikolla ja perjantaille oltiin suunniteltu tyttöjen iltaa ja pitkästä aikaa baariin lähtöä. Tajusin että kauhistus sentään, Junnu söi matalakorkoiset saappaat ja ei tanssihommia voi suorittaa korkkareilla ja koska joskus on kiva pukeutua muuhunkin kun tennareihin niin...Hyvä syy ostaa uudet saappaat. Kävin maanantaina Joensuussa vähän katselemassa, mieleiset löytyi Citymarketista, ONNEKSI en niitä silloin vielä ostanut. Aukaisin nimittäin seuraavana päivänä suuni kun kävin äitin ja isin luona ja sain heiltä kenkäpassin joka oikeutti 50% alennukseen normaalihintaisista kengistä. Jippii, säästin siis. :D Tällaiset tarttui mukaan.

Treenattukin on, niin salilla kuin jumpissa. Maanantaina kävin spinningissä, tiistaina pääsin pitkästä aikaa FitnessArmyyn fittarille ja vaikka itse vedänkin samankaltaista tuntia omalla paikkakunnalla, on se aina mukava päästä muiden tunneille ja tekemään juttuja eri tavalla mitä itse tekee ja kenties saada ideaa omillekin tunneilla. Perjantaina kävin vielä zumbassa. Se onkin jäänyt vähemmälle, tahtoo mennä niin että kun alkaa omia tunteja olla useampi viikossa, ei jaksa samaa lajia enää käydä muualla repimässä. 

Salilla olen treenannut edelleen tuntuman mukaan, ilman ohjelmaa, ilman vihkoa. Kunhan treenaa kovaa, se on pääasia. Kollega sattui muutaman kerran samaan aikaan salille. Sattui? Tai jos vaikka sovittiinkin ihan pari kertaa yhteisistä treeneistä. :D Naureskeltiin että yleensä treeneihin menee 30-45min, korkeintaan tunti mutta sitten tulee löpistyä ihan liikaa kun ollaan yhtä aikaa. :D No, harvinaista se että sinne nykyisin yhtä aikaa osutaan joten löpinät silloin tällöin haitanne. :)

Kuvatuksia treeneistä siis. 

"Mitäs siinä kuvailet"-ilme. :D

"En voi irvistellä sulle, enkä kameralle"-ilme. :D

"Treenaaminen on kivaa ja perheasiat on kunnossa vai miten se meni?"

Kickbackseja...

Punnerrellaan...Ja wanhan idolini Arnoldin tyyliin. :)

 Tuossa noin kuukausi sitten pihaan ilmestyi hyvin tuttavallinen katti, jonka olisin mieluusti pitänyt itselläni, mutta kun sille omistaja oli yritettävä löytää ja se jopa löytyikin, kisu palasi omaan kotiinsa. Ihan salaa toivoin että se tulisi takaisin, koska omistaja sanoi että on kova reissaamaan, joten jos vielä tulee niin saan hänet pitää. Ja niinhän Kisu synttäripäivän iltana oven taakse ilmestyi. Ihana Kisu. Tässä yritellään nyt totutella koiriin ja koirat Kisuun. Katotaan miten lähtee sujumaan. Hän on leikattu poika ja tulee tyttökisujen kanssa kivasti juttuun. Kova kehräämään ja puskemaan. :)

Laitoin Samban ja Junnun vierashuoneeseen jotta kisu saisi totutella taloon rauhassa, annoin luut ja minnekäs muuallekaan hyppäsivät kuin sänkyyn. Hyvin koulutetut koirat...

Tänään kävin laitattamassa räpsyripset. Pitkän aikaa mietin että ei tule minulle mitään räpsyttimiä, mutta ajatukseen tottui ja kivat niistä minusta tuli, luonnollisen näköiset. Sitä kun ei jumppaohjaajana juuri meikkiä voi käyttää, koska se lähinnä valuisi pitkin naamaa, niin on kiva näyttää edes vähän "huolitellummalta". :)

Siinä taas tälle iltaa, nyt vielä katsomaan Avataria neljän karvaisen seuralaisen kanssa. :) - Mirva-

Fitness, laihuuden ihannointi, tervettä?

Tätä on nyt ihan pakko miettiä jälleen kerran kun näiden asioiden kanssa on vuosia, vuosikymmeniä jopa tahkonnut elämässään. Luin myös mielenkiintoista blogia http://infitnessandinhell.blogspot.fi/ jossa kirjoittaja kertoo omakohtaisesta kokemuksesta metabolisesta tuhosta eli eräänlaisesta aineenvaihdunnan häiriöstä. En pureudu tässä siihen sen enempää, jokainen voi käydä lukemassa tuosta linkittämästäni blogista. Hyvää tekstiä. :)

Mutta varsinaiseen asiaan. Tuntuu että nykyisin joka tuutista pursuaa sitä painonhallintaa, dieettiä, fitnesstä, erilaisia ohjelmia ja neuvoja. Ei se huono ole. Mutta missä vaiheessa mennään terveellisyyden rajojen yli, joskin sen terveellisyyden nimissä? Ja on hyvä että on olemassa personal trainereita ja ohjeistusta niin liikkumiseen kuin syömiseenkin. Tiedän kyllä kuinka vaikeaa se on aloittaa ja kuinka helppo on huijata itseään. Siinäpä se onkin että kaikki ei perustu siihen syömiseen ja liikkumiseen vaan siihen miten se pääkoppa pidetään läjässä, kuinka motivoidaan ihminen tähtäämään pysyvään muutokseen ja siihen että vaikka vastoinkäymisiä tulee, ei silti tule luovuttaa. Ja se ylipaino...Jos sitä nyt vähän onkin, entäs sitten? Jos ei se tuo terveydellisiä riskejä ja saat kengännauhasi kiinni ilman että maha ottaa vastaan (mulla skrakaa selkä...:D) niin mitä HELKKARIN väliä sillä painoindeksillä on?? Okeeiii, tuo indeksi on huonohko mittari muutenkin. 

Entäs se kireyden tavoitteleminen? Se on tietenkin jokaisen oma asia. Mutta koska tämä on MINUN blogini niin voinen kertoa OMAN mielipiteeni. Tietenkin puolueellinen näkökulma, kun olen itse sahannut painoa edestakas, ollut laiha, ollut vähän tukevampi, lihakset on kai edelleen tallella? On ollut syömishäiriötä, olen kokeillut dieettejä Atkinsista Easy Dietiin, jopa kaalisoppaa. :D Ja jokaikisellä DIEETILLÄ se paino tulee kyllä takaisin. Se on katsokaas se elämänmuutos mikä ei ole ollut pysyvää. Ja painonpudotus aina liian nopeaa, mikä altistaa niin sille aiemmin mainitulle metaboliselle tuholle kuin ylenpalttiselle nälkähormonien kasvulle, joka johtaa runsaaseen syömiseen, jopa ahmimiseen. Ja paino nousee, eikä sille mitään voi.

 Niin, se kireys...Jokainen tavallaan. Mie en vaan enää edes halua tavoitella sellaista kireyttä mikä aiemmin oli haaveena. Kisoihin tuskin lähden ja täytyy muistaa että kisaajillakin se kunto kestää vain yhden päivän. YHDEN PÄIVÄN! Kyllä minäkin haluan että lihakset näkyisi ja muutenkin olisi hyvä olla, niin sisältä kuin ulkoa mutta karu tosiasia on se että kun mennään joko sen oman biologisen painon (eli sen missä se kroppa sitä painoa luonnollisesti pyrkii pitämään ja missä se olisi jopa helppo pitää jos kuuntelee itseään) tai normaalipainon alle, se paino ei kertakaikkiaan lähde alas ilman "vippaskonsteja" eikä myöskään pysy niin alhaalla. Siinä vaiheessa voi kysyä itseltään että jos halua painon pysyvän tietyn rajan alla, onko valmis LOPPUELÄMÄN kiristelemään syömisistään. Valintakysymys tämäkin. 

Muutama juttu myöskin mitä jokainen "laihduttaja" tolkuttaa. "Oon saanu syödä tosi paljon eikä ole nälkä ollenkaan". Kyllä, näin se on. Alussa. Ainakin silloin kun on rasvaa mitä poltella. Sellainen olotila tulee myös kun vedät ruokavalion niin kireälle jotta mahalaukku kutistuu rusinan kokoiseksi ja omenan syötyäsi tuntuu että se räjähtää. Juu ei ole nälkä ei. Edelleenkin, niiden rajojen alittaminen tuottaa kyllä ihan varmasti sen nälän tunteenkin. Viime kesän oma dieettini sisälsi 2xpussikeitto+1xpussipuuro+2-4kpl proteiinipatukkaa/päivä. Ja kirkkain silmin väitin että ei ole nälkä. Noh, ehkä välillä oli. 1000-1500kcal voi olla liian vähän noin 15-20 tuntia viikossa liikkuvalle. 

Kaikki myöskin väittävät että saavat syödä mitä vaan. Sekin on totta. Mutta sentin pätkä HK:n sinistä on säälittävää. Puolikas lenkki on namnam. (Okeiii, on se epäterveellistä.) Niin minäkin sanoin. "Mie syön ihan kaikkee, voita ja lenkkiä ja herkkuja." Niin söinkin. Kerran kahdessa viikossa tai korkeintaan kerran viikossa. Niin, kyllähän yksi karjalanpiirakka pienellä nokareella voita on herkuttelua ja se sentin kaistale lenkkiä...Vai onko? 

Eihän se herkuttelu toki ole se pääasia, ei ole tarkoitus ajaa ihmisiä synnillisesti ahmimaan. :D Vielä yksi asia kiristelyyn liittyen. Se kiristää kummasti myös hermoja. Lisäksi alkaa hysteerisesti pelätä painonnousua, liikkuu pakonomaisesti koska pelkää että yksi lenkki jos jää välistä niin paino nousee tai jos syö vähänkään liikaa, paino nousee, jos syö jotain kiellettyä, paino nousee. Ja tiedättekö mitä? Jos laihdutat itsesi liian rasvattomaksi, kuivaksi, tämä painajainen on totta. Se paino nousee. Kuten aiemmin mainitsin, oletko valmis saavuttamaan painon "vippaskonstein" ja pitämään sen siellä. Se nimittäin yrittää se painonpirulainen nousta normaalirajoille ja naisilla varsinkin siten että hormonitoiminta pelaa. Lisäksi nestettä kertyy helpommin. Ja sitten masentaa kun paino nousee. Been there, Done that. Koittakkee ihmiset hyvät pysyä tasapainossa ja olkaa tyytyväisiä itseenne ja siihen mitä hyvää on niin yleisesti ottaen elämässä kuin nyt sitten vaikka siinä kropassakin, ei ole kaikille itsestäänselvyys olla esimerkiksi terve, vaikka tämä nyt kliseiseltä kuulostaakin. Enkä miekään pysty todellakaan aina olemaan näin järkevä, olen vaan päättänyt että en halua tuhota omaa kroppaani vihaamalla sitä jatkuvasti, sitä paitsi se on hirveäm raskasta eikä johda mihinkään tuloksiin. 

Vaan sitten muihin aiheisiin. Niinkuin treeni. Jumppiahan on vajaat parisenkymmentä vissiin viikkoon nyt, joten esimerkiksi hierontahommat jää vähemmälle. Salilla oon yrittänyt treenailla voimien mukaan ja edelleen aika pitkälti tuntumalla, vihkoa ei ole tullut edes pidettyä mukana. Ei nuo voimat ole vielä ainakaan silti mihinkään karanneet ja salista nauttii ihan eri tavalla kun ei ole jatkuvasti mielessä että "pitää laihtua, pitää olla kireämpi, pitää aloittaa dieetti". Treenaaminen on vaan kivaa! Tässä muutamat photot (ilman shoppia) kollegan ottamana.

Alla oleva liike prässissä väärinpäin olisi tarkoitus mennä kirjaimellisesti päin p**settä. Ja on se kyllä aina kipeäkin. :D

Kun joskus innostuu lähtemään "ulos", mikä tarkoittaa sitä että kuuden aikaan illalla on ihan innoissaan lähdössä, kymmenen aikaan väsyttää, yhdeltätoista olisi jo valmis kotiin muttei kehtaa lähteä kun on kerrankin jaksanut baariin kampeutua, on helpottunut puoli kahdelta kun karaokebaarissa tulee valomerkki ja ajelee tyytyväisenä kotiin, on kuitenkin syytä aina laittautua, etenkin kun normaalisti arkiviikot menee aika pitkälti jumppavaatteissa. Tässä todistusaineistoa. :D

Lomanalottajaiset ja huikea kattaus! Coca-Cola Zeroa ja uusi maku Atkinsin patukkaa, Tokmannilta. Noh, ehkä viikon lomalla ei ole syytä brassailla...

Lomareissuilla pitää aina shoppailla...Pystyikö tällaisia kenkiä jättämään kauppaan? No ei. Siinä tuli kirjaimellisesti se viimeinen niitti joita on pyrkinyt viime aikoina omassa elämässä tulemaan liiankin kanssa, omasta tahdosta ja muiden tahdosta. :D Nämä ihanuudet ja paljon muuta mukavaa löytyy ainakin Lahdesta ja Ylivieskasta sekä netistä Kärkkäinen, viimeistään jos joulun aleihin sinne taas pääsisi...

Junnu kävi jättämässä läjän karvoja ja muutaman litran kuolaa serkkupojan asuntoon, mutta ei pistänyt pahakseen, serkku siis. Tällä hetkellä kotona onkin kivat oltavat kun Samballa on juoksu ja toinen koirista ulisee koko ajan ja toinen järsii ovenkarmeja. Vakaana ajatuksena on leikkauttaa Samba kunhan juoksu menee ohi, tuottaa kärsimystä hurtilla ja emännän korville/hermoille.

Lopultakin...Kuvatus käteen! Ja lisää haaveillen! Tämä on otettu Kiteellä J'store Kiteen tatuointistudiossa, lämpimästi suosittelen!

Aamulenkkimaisemia...Huudeltiin "MUUTA" puolin ja toisin. :D

Ja nyt se löytyi sellainen harja millä selvii takut minunkin kuontalosta. "Wet brush". Pinkki tietenkin. Näitä saa Outokummussa Parturi-Kampaamo Senjuskasta, jossa käyn myös värjäämässä hiukset. Mullahan se on tuttu ja turvallinen punainen, mutta kyseistä väriä saa myös muissa sävyissä, ihan perusvärit löytyy ja sitten niitä erikoisempia, kuten pinkkiä, violettia ja sinistä. Ihanaa. Elumen on myös hellävaraisempi hiuksille kuin "tavalliset" värit, kuten toki myös päänahalle.

Lenkkireitin varrelta löytyi tällaiset kökkänät, liekkö karhun? Näitä on ollut useassa kohti, aivan tienvieressä johon karhu käsittääkseni merkkinsä jättää...EI kovin tuoreet kun koirat eivät saaneet hepulia.

 Loppuun vielä kahden karvaisen kovaääninen muistutus (tai siis eihän se tässä kuvassa kuulu...) siitä että koitappa saaha sitä pötyä pöytään, meillä on nälkä. (Toinen ei jaksa edes pysyä enää tolpillaan...)

Tällaista taasen tälla kertaa, uusi viikko alkamassa, lauantain jälkeen muutama päivä vapaata luvassa. Kivaa viikkoa kaikille! :) - Mirva -