Semilomalla!

Tällä viikolla vedän vain jumpat, hieronta- ja jalkahoitohommista lomaa siis. Paitsi kaukaisen, harvinaisen vieraan niinkuin tuo serkkutyttö on, jalat on kuulemma hoidettava ja toki lupasin sen tehdä. :)

Kyllä on ollu hikistä hommaa tää jumppien vetäminen. Jatkuvasti on melko painostava ilma ja ukkostaa. Pahinta on se, että se käy mulla päähän. Särkee aivan kamalasti ja väsyttää. Burana, Panadol ja Ed with extra bite, siis energiajuomat on tulleet tutuiksi. :)

Kantapää on oireillut plantaarifaskiitin muodossa ja koska levätä ei oikein voi, ainoa keino hoitaa sitä on hieronta, äsken mainitut lääkkeet ja KORKOKENGÄT. Noh, missäs minä niitä pitäisin...Juhannuksena kyllä kävelin ja pelkäsin koko ajan että lennän rähmälleen. Pitäisi kai kotona alkaa niillä kipsutella...?

Eilen käytiin Ikeassa, olin liikkeellä laina-autolla, koska omaan ei olisi ehkä mahtunut se kaikki mitä olin ajatellut ostaa. (Ehkä juuri ja juuri, mutta parempi varautua...) Kivasti löytyi myös uudet juoksukengät. Stadiumin omaa merkkiä, hyväksi olen havainnut ja löytyy pronaatiotuet.

Tulomatkalla piti pysähtyä tankkaamaan ja kurvasin tankille, fiksuna ajattelin että toki se tankki on apukuskin puolella kun on saman konsernin autoja kun itselläkin. No ei ollut. Kiersin kuskin puolelle. Mitäääh? Ei sielläkään...? Missä se on? No, löytyihän se, kuskin puolelta edestä. Veivaa auto toisinpäin, ilman ohjaustehostinta voin sanoa että pienissä tiloissa pyöriminen sai aikaan tunteen että en sittenkään ole käynyt tarpeeksi salilla. No, luukku auki ja korkki...Niin korkki. Miten tämä lähtee irti?? Nyit, kierrät, kiskot, nostat, mitään ei tapahdu. Ai, tähän tarvitaan avain. Lopulta sain tankattua, mittarikin teki tiltin, mutta vain 25centin edestä jäi polttoainetta saamatta joten en jaksanut puuttua asiaan. Tankattua katsoin että suoraan edessä on tyhjä parkki (kun ei ihan todella jaksa veivata sitä autoa mihinkään kauemmaksi) ja pupisin puoliääneen parkkiruudussa seisseille pojille jotta väistättekös siitä tai ajan varpaille. No, en varmaan olisi ajanut koska matalampaan autoon tottuneena jätin tämän kyseisen korkeamman maavaran omaavan yksilön jotakuinkin puolentoista metrin päähän kiveyksestä. Ja poikia nauratti. Kiva että on hauskaa. :)

Ja näistä aiheista treeneihin...Kelit on ollu niin kuumia että ei toivoakaan päästä koirien kanssa aamulenkille. Muutama päivä jäi välistä kokonaan kun oli niin kuuma myös illallla, käytiin kyllä uimassa. Ihana oli tänä aamuna päästä juoksemaan! Salilla on kivan lämmin myös, ei kauheasti vaadi esivalmisteluja kuten lämmittelyä, se treenaaminen. :D Omista jumpista pyörii suurin osa, jotta ei tuota liikunnanpuutetta pääse syntymään. Lisämausteena edelleen spinning, zumba ja bodyarmy. Ja pyöräilemään on päässyt kun on ollut niin lämmintä!

Mikähän siinä on että veivaa tuolla puolialasti, suorastaan niin että täyttää juuri lain vaatimukset vaatetuksen suhteen ja silti ruskettuu vain KÄSISTÄ?? ei kiva. 

Syömisen suhteen menee ihan kivasti/vaihtelevasti, pyrin sinne "normaaliuden" tasolle vaikka välillä tuntuu että koko pää huutaa että "DIEETTI, DIEETTI!!", yritän vastustaa niin kauan kunnes se ei huuda sitä siksi että on ollut huono päivä, katsonut peiliin ja todennut "Kauheaa, miltä näytän!" Kauheaa taistelua, josta joskus aion selviytyä voittajana. Minä Vs. Syömishäirä. :D Itse asiassa mtn dieettiä en aloita niin kauan kuin pää huutaa sitä. Tai edes vaatii. 

Tässä kaikki tällä erää. :) Turha kai kuvitella että osaisi ajoissa alkaa nukkumaan, mutta toivottelen silti hyvää yötä! :)

Juhannuspäivitys!

Tai ohi kai tämä keskikesän juhla alkaa pikkuhiljaa olla...Neljä päivää vapailla, huh miten kummallista! Liekkö kaikki stressipisteet aktivoituneet kun en oikein saa nukutuksi, heräilen öisin ja voin pahoin...Ehkä se auttaa kun pääsee takaisin arkirytmiin? :D

Jotenkin tuo matalapaine on saanut ihan väsyksiin. Aina tuo hartioilla keikkuva ukkostutka on kertonut milloin sitä on ilmassa, mutta ei kai sitä ukkosta kahta viikkoa voi olla?? Päätä särki, väsytti, pakko oli nukkua kaikki vapaat ajat. Vanhemmiten herkistyy, kunhan ei ala jokaista niveltä kolottaa. :D

Ennen juhannusta kävin parturissa kun juurikasvua alkoi olla niin että näytän kaljulle, latvat niin kehnossa kunnossa jottei harja meinannut mennä niistä läpi ja värikin muistutti enemmän oranssia kuin punaista...Parturi-Kampaamo Senjuskassa sain värin lisäksi vielä hienon kampauksen lettien muodossa. Tekijän sanoin: "eikö tää siun tukka lopu ikinä..." Loppui se, varsinkin kun huonoa latvaa taisi lähteä melkein 10cm, joten olen mielestäni aivan lyhyttukkainen...

Kesä on tullut ja ammut laitumelle! Ihanaa! Kylähullun maine saa lisää pontta kun höpöttelen näillä ihanille karvakamuille, pakko pysähtyä aina kun menee ohi!

Junnu ihmettelee...Kovasti olisi mielenkiintoa tehdä lähempää tuttavuutta mutta siihen en suostu. :D

Juhannus meni toki keskittyessä treeneihin, koska oli tosiaan ne neljä päivää vapaata. Torstaina oli illalla zumba, jota en kyllä työksi varsinaisesti laske, koska se on niin kivaa, sekä ohjata että olla itse siellä ryhmän puolella. Perjantaiaamuna oli Fittarilla vielä aamuspinning, sinne oli pakko päästä. Jäin vielä salille treenaamaan selän ja hauikset. 

Lauantaiaamu alkoi juoksulenkillä, jatkui pyörälenkillä (piti ostaa lukkopolkimet ja pyöräilykengät kun spinningissä huomasi miten paljon niistä on hyötyä, melkoista välineurheilua alkaa olla...) 

Juhannuspäivän mentaalipuolen harjoitukseen kuuluu perinteinen päiväkaraoke, mikä kasvattaa hermoja sekä perslihaksia. Samaan pakettiin kuului alkavan plantaarifaskiitin hoitaminen korkeakorkoisilla kengillä, todistusaineistona kuvat, jotka kertovat että käytän joskus muutakin vaatetusta kuin verkkareita. Ja todella, korkeakorkoiset sandaalit. Arvatkaapa uskalsinko paljon kävellä siinä pelossa että maata retkotan pitkin pituuttani HojoHojon terassilla...

Pumpulin juhannukseen kuului auringonotto hiekkabiitsillä, ei järvenrannassa vaan ihan omalla mökillä. :)

Illalla käytiin vielä Hannen kanssa lenkillä ja koirat uittamassa, siinäpä sitä ohjelmaa, ihmeteltiin jotta miten ihmiset jaksaa mennä baariin kun haukotuttaa itseä jo klo 23. :D 

Seuraavaksi viimeviikkoisia sali/pullistelu/poseerauskuvia. Ihanaa kun kaveri halusi käydä kuvaamassa ja vieläpä oikein järkkärillä ja sitten sitä PhotoShoppii! :D Kuulemma erikoinen kuvattava kun ei ujostele vaan yrittää vääntäytyä niihin asentoihin mitä pyydetään. Noh, kyllähän välillä oli pakko sanoa jotta jos joku tulee niin sitten en kyllä pönötä tälleen...:D Ja vaikka strategiset mitat on mallinuraa ajatellen 20cm liian lyhyt ja 20kg liikaa painoa niin mukavahan se on olla huomion keskipisteenä ja saada joskus jopa onnistuneita kuvia aikaan, vaikkakin tämä allaoleva on siinä ja rajoilla että viitsinkö edes tänne laittaa...Mutta laitoin nyt kuitenkin. :D

Selkälihaspullistelua. :D

Poseerausta!

Olokapiät!

Tämä oli niitä jotta, "nosta kättä, nosta jalkaa, hymyile, pidä vielä hetki, käännä päätä vähän tännepäin..." näyttää hirmu helpolle mutta voin kertoa jotta ei ollu sitä, Karu totuus kylläkin että mitä vaikeampi asento, sen onnistuneempi kuva, olepa rennosti niin näyttää ihan lössähtäneelle. :) 

Näitä lisää kunhan saan tikulle itselleni. :) Sunnuntai, viimeinen vapaapäivä, aamulenkki, tietenkin. Juoksin rannan kautta, koirat saivat käydä vähän uimassa, joskin veneranta on aika kivikkoinen, toiselle rannalle en voinut mennä koska mökki on niin lähellä ja heillä on yleensä myös koira mukana. Salilla treenailin olkapäät ja ojentajat, ihan hyvä treeni, uusia liikkeitä on tullut viime aikoina tehtyä. Sitä oppii muita salikäyttäjiä kyyläämällä kaikenlaista! :D Ja se on vaihtelua omaan treeniin. 

Aurinko paistoi, ilma oli lämmin joten PAKKOHAN se oli pyörän selkään hypätä, 20km:n lenkki, sitten taas koirat kyytiin, nokka kohti "kyliä" ja Hannen kanssa lenkille. Kotona sauna ja tässä istun nyt, joutanee nukkumaan! Palataan taas. :)

Surua puserossa, silti hymyillen eteenpäin!

Heti alkuun aihe on muuta kuin treenit. Hiukan surullisemmissa merkeissä on menty, puolitoista viikkoa sitten rakas Minttu eli Taka-Tapiolan Merimiina (s. 20.10.2000) piti nukuttaa ikiuneen. Jalka alkoi alunperin vaivata jo useita viikkoja sitten, ei pahasti, mutta huomasin että ontui toista takajalkaa välillä. Sitten tilanne paheni, ja paikallisen eläinlääkärin kanssa puhelimessa sovittiin että aloitan vanhukselle särkylääkkeet, epäilynä oli nivelrikko. Pari päivää meni kivasti, Minttu oli kuin nuori neitonen, pirteä kuin mikä (paitsi sitähän se oli ihan loppuun saakka...) mutta astui jalalla hyvin, olin jo ajatuksissani viemässä lenkille...Kunnes tilanne paheni äkkiä niin ettei lauantaina 18.5 enää astunut jalalle ollenkaan vaan laahasi perässään, jalka näytti jopa sille kuin se olisi ollut sijoiltaan, Minttu piti sitä kummallisesti toisen jalan takana. Olisin halunnut viedä Mintun paikalliselle eläinlääkärille, koska hän on aina niin hienosti hoitanut, myös Minttua vuosia sitten kun oli vatsalaukunkiertymä (sitkeä hurtta, siihen kai useinkin kuolee, vaan ei Minttu <3) mutta tilanne oli niin pahannäköinen että soitto päivystävälle ja nokka kohti Joensuuta. Itkin jo katsoessa koiraa, silmistä tiesin että takaisin ei tulla...Röntgenkuvat osoittivat sen kyllä täysin todeksi. Niin pahasti haurastunut toinen reisiluun pää ettei sitä käytännössä edes näkynyt. Eläinlääkäri ei osannut täysin sanoa oliko haurastunut vai jo peräti murtunut, mutta toki suositteli eutanasiaa, kirurgian (Täh? Mitä sille edes olisi voinut tehdä? Tekonivel...?) ja kipulääkkeiden  sijaan.  Minä sanoin siihen että ilman muuta, tiedän kyllä että se olisi vain Mintun kärsimystä ja samalla kärsisin itsekin. Oli hirvittävää katsella jo se yksi päivä kun tajusi että nyt ei kaikki ole ihan oikeasti kunnossa. Ja niin Minttu sitten nukutettiin...Eläinlääkärin kunniaksi täytyy sanoa jotta antoi aikaa olla ystävän vierellä ja varmisti vielä että ei enää sydän lyö, jonka jälkeen tehtiin vielä paperit valmiiksi tuhkaukseen toimittamisesta. Mietin vaan että kuinkakohan paljon se mies kohtaa itkeviä naisia...:) Tänään oli tullut ilmoitus jotta tuhkauurna odottaa postissa, onhan se eräänlainen piste, hautajaiset tavallaan...Ikävä on ja itkettää mutta sain Mintun pitää ennätyksellisen kauan, kokonaiset 12,5 vuotta ja kaikkein parasta on se että Minttua ei koske. Tässä vielä muutamia kuvia Mintusta, ihan niitä viimeisiä. 

Muistoissani aina, Taka-Tapiolan Merimiina "Minttu"

20.10.2000-18.5.2013

Kaksi kotona olevaan Samba ja Junnu ovat saaneet kyllä extrahuomiota parkuvalta emännältä ja yösijan patjalta vierestä. :D Tässä vähän talvisempaa kuvaa, lenkille lähdössä Samba+Junnu

Ja sohvallahan meillä ei tosiaan saa olla...:D

Muihin aiheisiin: Eväksistä ja treenistä sen verran että sokerin käyttö on pitänyt jättää minimiin, yksinkertaisesti siksi että on niin huono olo siitä ja se ei kertakaikkiaan sovi minulle ja kaiken lisäksi lisää ahmintaa jotta eiköhän se kokeilu ollut siinä. En edelleenkään ole alkanut millekään dieetille vaan pyrin tasapainoon mutta sokerinsyöminen vaan EI SOVI minulle. Kyllä se meinaan kuitenkin lähti lopulta lapasesta. Ilmankin pärjää niin tällä mennään...

Treeniä on ollut aikamoiset määrät, johtuen omista jumpista (Kahvakuula, bootcampfit, reisipakaravatsa, hitkickfit, steppumppi, ja zumba...) ja sitten kun on hullu niin pitää ajella vielä Joensuuhun muiden tunneille, on spinning, bodyarmy, reggaeton ja zumba. :D Harmi vaan kun reggaeton nyt loppuu kesäksi...:/ Mutta onneksi on zumba! Harmittaa kun en ole useampaan viikkoon päässyt, jotenkin ollut kaikenlaista, viime viikolla käytiin naapurin tyttöjen kanssa tyhjentämässä Ikeaa, mikä olisi onnistunut paremmin jos olisi ollut enemmän tilaa. :) Salilla oon tehnyt treenit aika fiilispohjalta, yritän laitella jossain vaiheessa painoja ja sarjoja ylös jotta sais tännekin vähän tuloksia. :) Ihana kevät ja kesä ja taas koko ajan eteenpäin, surusta huolimatta. Mutta niinhän se vaan on, elämässä joutuu luopumaan sellaisistakin  mistä ei haluaisi ja on vaan pakko oppia elämään sen kanssa. <3

Uusia haasteita ja vanhoja tuttuja juttuja!

Kesäjumppakausi pyörähti käyntiin, ensimmäistä kertaa tavallaan, koska täällä meilläpäin ei ole kesäisin juuri jumppia ollut. Vähän vaihtelevalla menestyksellä on jumpat lähteneet pyörimään ja tänäänkin taisi hyvä ilma vähän verottaa porukkaa. Katsotaan nyt miten menee, toivottavasti saan kaikki pyöriteltyä läpi kesän niin on vaihtelua tässä työelämässä. :)

Samalla on sitten lisääntyneet jumpat myös muualla, siis omalta osaltani käynti muiden jumpissa. Ihanaa kun pääsee taas BodyArmyyn, Spinningiin ja uutena juttuna Reggaetoniin ja onhan sitä Zumbaa ja ReisiPakaraVatsaa jajajajaja...Ensimmäiset spinningkengätkin tuli ostettua kun olivat tarjouksessa


Ja voin sanoa jotta onpa muuten parempi polkea! ;D

Treenit on kulkeneet ihan mukavasti, jostain syystä kirjaaminen on jäänyt ja oon mennyt aika tuntumalla, johtuen aika isosta jumppatuntimäärästä viikottain joutuu vähän salihommiakin passailemaan. Aina mennään täysillä mutta ei vaan kertakaikkiaan pysty tekemään ainakaan kauhean voimapainotteista treeniä, lihashommilla eteenpäin ja ehkä edelleen siitä "toiminnallisempaa" eikä niin paljon raskaita perusliikkeitä tms. Muuten tulloo Junttura Kanttura jos ei sitä jo liene. :)

Syömishommien kanssa on "taisteltu" ja menty PALJON eteenpäin. Huomaa sitten treeneissä ja jumpissakin sen kuinka jaksaa paljon paremmin kun antaa itselleen luvan syödä eikä aina vaan yritä epätoivoisesti kiristellä ja kiristellä, vieläpä liian pienillä kaloreilla. Kyllä, olen paljon painavampi kuin viime kesänä ja joku siitä joskus voi huomauttaakin, ja joo, ainahan se mielessä on että voisi olla kireämpi. Kaiken kaikkiaan se kieltäymysten tie ei kuitenkaan vie kauas eikä kanna pitkälle koska ei osaa syödä oikein niin että se paino pysyisi siinä mihin sen saa laskettua. Ja viime kesän painonlaskun hinta oli yli puolen vuoden ongelmat hormonitoiminnan kanssa niinkuin se naisilla tuppaa usein käymään joten parempi näin. Eikä tarvitse kytätä joka suupalaa. Mie olen syönyt jopa SUKLAATA!

Fazerin Keksicrisp, niin ihanaa!!
Tätäkin piti maistella....

Poikkeuksena "aiempaan" elämään, syöminen ei ole lähtenyt "lapasesta". Tajusin kai että ongelma on pään sisällä eikä itse ruuassa kun aloin koko ajan vain enemmän ja enemmän rajoittaa syömisiä kun "tämä, tämä, tämä ja tuo" aiheuttaa huonoa oloa ja ahmimista jajaja...Loppujen lopuksi tuntui että enhän mie voi syödä yhtään mitään. Kunnes juttelu ystävän kanssa avasi silmiä että nyt riittää rajoitukset. Että se ongelma ei ole ruuassa vaan minussa ja minun asenteissa, ajattelutavassa.

Tällä nyt sitten mennään, katsotaan kuin käy. Vaaka on saanut olla ihan omissa oloissaan, ajattelin että nyt riittää se ramppaaminen ja jatkuva itsensä soimaaminen. Ja olo on ollut hyvä. Joskus kun kuulee kehuja, ei niitä silti osaa ottaa itselleen vaan miettii niitä kaikkia huonoja puolia mitä itsestään voi löytää, mutta hyvällä tiellä ollaan ja eikun etiäpäin! :) Hyvää yötä!

Taas kerran pohdintaa...Ja Zumbaa!! :)

Ei oikein edes tiedä mistä alottaisi....:) Ihanaa kun on kevät, mieli on auringonvalosta johtuen jo paljon virkeämpi! Ja ehkä myös korviin laitetuilla "nastoilla" on oma osuutensa. Minulle ne laittoi vyöhyketerapeutti, kyseli ensin hiukan vaivoja tms jotta tietää laittaa oikeisiin pisteisiin. No, nyt on sitten hävinnyt väsymys, flunssa ja nälkä. Toimii siis. :D

Paljon on tullut taas pohdittua suhdetta syömiseen/liikuntaan ja katsontakantaa avarsi kummasti ystävän kanssa puhuminen aiheesta. Oon jotenkin ajatellut että tämä tulee aina olemaan kamalaa taistelua, ei ikinä sellaista tilannetta jotta voisi ottaa rennosti syömisen suhteen saati olla ajattelematta dieettiä ja sitä kuinka pitää olla laihempi/kiinteämpi/pienempi/kauniimpi. Jatkuvaa kieltämistä itseltään "herkuista" ja jopa perusruoka-aineista koska olen ajatellut että "tämä ei sovi minulle" ja "tähän tulee himo ja sitten alkaa ahmimiskohtaukset", kunnes ne silmät avautuivat ja totuus plätsähti naamalle. Eihän kysymys ole siitä ruuasta vaan siitä syömishäiriöstä joka edelleen jollain tavoin pitää minua otteessaan ja hallitsee. Murentaa itsetuntoa ja saa tekemään asioita jotka eivät ole terveellisiä vaan lähinnä pakkomielteisiä. Eli ongelma ei helpotu syömisten kontrolloinnilla tai kieltämisellä vaan taas kerran työtä, ajatustyötä. Asenteenmuutos ja itsensäarvostus sekä pyrkimys siihen ettei tarvitse oikeasti miettiä jokaista suupalaa että "oliko tämä nyt liikaa", "lihonko minä", "pakko mennä lenkille kun nyt söin näin", "ihan sama ahmia kun on pilalla jo koko päivä kun söin liikaa", "huomenna aloitan dieetin niin tänään syön kyllä kaikkea kiellettyä". Siihen päälle syyllisyys ja viha että miksi ihmeessä en hallitse tätä, jopa viha omaa kehoa kohtaan kun se ei kertakaikkiaan näytä sille että olisin siihen tyytyväinen. Luulen että näitä voi olla sellaisen hankala ymmärtää joka ei jollain lailla ainakin ole ollut syömishäiriön kanssa tekemisissä, mutta kyllä voin sanoa että se on maanpäällinen helvetti, oman mielen vankila.

Paljon on kuukasien, vuosien jopa viikkojen aikana mennyt asiat eteenpäin ja aikaahan se asenteenmuutos vaatii, mutta hyvällä tiellä jo menossa. Toivon että jonakin päivänä olen siinä tilanteessa ettei itseltä tarvitse varsinaisesti kieltää mitään vaan kroppaa kuunnellen syöminen ja paino pysyy tasaisena. :)

Vaikka nämä hieman "synkkiä" asioita ehkä ovatkin niin en koe olevani surullinen tai murheellinen vaan Fintelligensin ja Lauri Tähkän sanoin "Matka jonka kuljen on tärkeämpi kuin päämäärä". :)

Viikko sitten oltiin ystävän kanssa Zumba-ohjaajakoulutuksessa. Kyllähän siinä lähtee nesteet kivasti liikkeelle kun noin 10h liikuntaa viikonlopun aikaan. Pohkeet!Ah, kuinka tunsinkaan niiden olemassaolon sunnuntaina. Pienoinen kielikylpykin saatiin koska koulutus oli In English. Ihana viikonloppu ja paljon tuli työkaluja ja vinkkiä oman ohjelman rakentamiseen. Tästä se lähtee! Mulla oli viikonlopun asennekasvatuksen jälkeen niin Dirty & Sexy- olo (Se oli se Reggaeton, missä piti olla niiiiiiiin dirty and sexy, jotta...) että miltei tanssien menikin se viikko sitten, meinasin tuolijumpassa jo mummoillekin tuumata että "tissit ylös" mutta onneksi aivotoiminta ehti vähistä yöunista huolimatta väliin ennen lausahdusta.

Treenit on menny ihan kivasti kun on ymmärtänyt itsekin edes hiukan rauhoittaa tuota reutomista. Salit, lenkit,jumpat maistuu oikein kivasti taas! Ensi viikolla pääsee taas Fittarille useammille tunneille, kun opiston jumppakausi alkaa olla taputeltu. Ja oma jumppakausi alkaa. Oon suunnitellut yrityksen kautta pitäväni noin kymmenen jumppaa viikossa, katsotaan kuinka lähtee sujumaan, hiukan jännittää...Tarjolla Pumppia, HitKickFitiä, ReisiPakaraVatsaa, BootCampFitiä, Kahvakuulaa ja Zumbaa. Uusia tuulia siis tavallaan.

Mutta lienee aika kaivautua peiton alle kun joutuu toista silmää säästämään. Hyvää yötä! :)

Flunssa voitettu! (toivottavasti...)

Sain oikein ihanan pääsiäisflunssan, joten kivahan se oli viettää kaksi vapaapäivää flunssan alkumainingeissa. Arvelin että kyllä se siitä ja painelin tiistaina töihin. Olo oli tosin siinä vaiheessa jo sen verran kurja että peruin yhden hieronnan. Öisin nosteli lämpöä ja oli tukala olla kun henki ei kulkenut, loppuviikosta ei kärsinyt oikein enää edes hengittää kun tuntui kuin tulta olisi vedellyt keuhkoihin. Kokeilussa oli kaikki mahdollinen Buranasta Pandoliin, astmalääke, allergialääkkeet, höyryhengitys, nukkuminen...Ei tulosta. Tiistain jumppien jälkeen tuntui jopa että ihan vähän helpottaa. Keskiviikkona luulin että kuolen, mutta kunnialla sekin päivä loppuun ja eipä monta tuntia tarvinnut taas nukkua. Torstain jumpat meni jo sekuntikellon avulla kun ei kärsinyt enää liikkua ollenkaan ja yöksi nostikin oikein kunnon kuumeen, vielä perjantaiaamunakin oli 38 asteen tuntumassa. Mars terveyskeskukseen, jossa sain  käskyn höyryhengittää ja syödä buranaa. :D No, mitääm vakavampaahan siinä ei ollutkaan ja sikäli turha reissu. Kuumekin teki tehtävänsä eli olo alkoi pikkuhiljaa kohentua. Pe-La yönä vielä kuumetta, la-aamuna lämpöä mutta siitä kun virta alkoi palautua niin oli ihan PAKKO käydä lauantai-iltana kävelemässä muutama kilometri. Ei saa kertoa kenellekään , tulee saarnoja! Mutta ai että teki hyvää!

Edelleen on tukkoinen olo ja yskittää mutta olo on loistavampi kuin viikkoon. Aamulla oli siis pakko päästä juoksemaan, ihanaa oli sekin. Salilla kävin treenailemassa vähän käsiä ja pitkästä aikaa ajelin Joensuuhun zumbaan kun monta viikkoa jo väliä, pääsiäisen ja kipeänä olon takia. Toivottavasti flunssa olisi nyt tässä!

Kevään jumpat alkavat olla pikkuhiljaa paketissa joten omien jumppien aikataulut on jo suunniteltu ja mainoksetkin laitettu menemään. Tai siis omiahan ne on tähänkin asti ollut mutta talvet palkallisena ja kesät yrittäjänä. Toivottavasti ihmiset innostuvat jumppailemaan, käykääs katsomassa jumpat : https://www.facebook.com/groups/398009926921266/?fref=ts

Treeneistä ei tällä erää kerrottavaa koska viikon ensimmäinen treenipäivä oli tänään. :) Öitä!

Viikko taas puolessa??

Miten viikot meneekin niin nopeasti? Ei kai ehdi ihmetellä ajan kulumista kun on jatkuvasti tekemistä. :) Maanantait alkaa aina rapsakasti neljällä jumpalla ja siihen oli päälle vielä yksi hieronta joten loman jälkeinen työhönpaluu kyllä sujui ihan huomaamatta. (Ai mikä loma...? Kirjanpitoa, jumppaa, pikareissu Lahteen, siivousta...Nooh, ammatinvalintakysymyksiä. :D)

Tiistaina taas hierontaa ja pari jumppaa, jonka jälkeen lätkätreenit, jossa kovasti ihmettelin että kuka hemmetti suunnitteli taas sellaset jumpat että en jaksa luistella....:D Lätkästä puheenollen, harkinnassa on ollut että lopettaisin pelaamisen. Mielipide vaihtuu päivittäin, tai monta kertaa päivässä. Tiedän, että tämän talven jaksamiseen ja motivaatiopulaan on suurimpana syynä olleet henkilökohtaiset asiat. Rankkaahan se on vaikka  kaikki olisikin ihan hyvin (perheasiat on kunnossa ja urheilu on kivaa...) mutta omat syynsä tämän talven ajatukselle lopettamisesta tulivat kyllä ehkä muualta kuin pelkästään oman jaksamisen epäilystä. Joskin töitä olisi hyvä tehdä kun niitä on ja haluaisin siinä kehittyä ja sitä kehittää, lätkä sitten vie talvisin, joka on muutenkin kiireisintä aikaa, jo suoraan kaksi iltaa viikosta + viikonloput. Jätetään asia hautumaan...

Juoksu on taas maistunut kun muutaman päivän otti hieman rennommin. Kipeänä olon jälkeen on vaan pitkästä aikaa joutunu turvautumaan astmapiippuun, vai liekkö ahdistus henkistä...?

Arvaatkas mitä olen alkanut tehdä vuosien tauon jälkeen? Juomaan proteiini/palautusjuomia! Toki edelleen karppauksen näkökulmasta eli ei tuhottomasti hiilareita, lähinnä ne tulee siitä kun sotken jauheet maitoon, ei niitä kertakaikkiaan pysty veteen sotkettuna juomaan, yäks...Tämä vaihtoehto tuli ajankohtaiseksi lähinnä siksi että se on paljon, paljon parempi kun proteiini- ja Atkinspatukat, joita aika runsaallakin kädellä tuli välillä ääntä kohti mätettyä, kun ei tien päällä tai jumppien välissä kunnollista ateriaa ehtinyt/pystynyt syömään. Ja sitä paitsi patukat koukuttaa vaikkei niissä sokeria olisikaan.

Salilla treenasin maanantaina jalat (nehän ei muuten rasitukaan ollenkaan...), eilen kädet ja tänään vatsat. Huomenna ohjelmassa selkä, perjantaina ajatuksena oli pitää salilta lepopäivä (varmaan juu...)

Tänään päivän kaksi viimeistä jumppaa, eli 2x60 min kahvakuulailua imi mehut aika täydellisesti, joten kelloa kun katsoo, voi taas kerran todeta miten tietyntyyppisen liikunnan harrastaminen iltamyöhällä karkottaa unet kivasti. No, uuneista on vielä pellit laittamatta kiinni joten ei nukkumaan pääsisikään (jollei tee niinkuin usein käy, että uunit tulille, kello soimaan parin tunnin päähän, pellit kiinni ja takaisin nukkumaan...) ja onneks boksin kovalevyllä on eiliset kolme suosikkisarjaa oikein putkeen tallennettuna, Grimm, House ja Supernatural. Ja hitsin vitsi kun unohtui Housen uusin jakso maanantailta laittaa TAAS tallennukseen. Se on tämä muisti...Tänäänkin kävin kaupassa ja koko ajan mielessä oli että jotakin piti ostaa, muutakin kuin Coca-Cola Zeroa jota ilman en pärjää kovin montaa tuntia. Unohtunut asia muistui kyllä mieleen noin viisi minuuttia kaupasta poisastumisen jälkeen, mutta myöhäistä se siinä vaiheessa oli. Ehkä post-it laput otsassa auttais...?

Näillä taas mennään, viikon loppusuora startataan huomenna...Hyvää yötä! :)