Viime lauantaina oltiin pelireissulla Kuhmossa. Koko viikon oli ihan hyvä olo, toisin kuin yleensä flunssaa edeltävinä päivinä, pelissä tuntui jaksavan ihan kivasti...Mutta puolessavälin tulomatkalla alkoi tuntua kurkussa pieniä kaktuksia ja yskittikin. Ajattelin että johtuu vaan kiivaasti hengitetystä kylmästä jäähalli-ilmasta (Joskus näin on käynyt...) mutta kyllähän la-su välisenä yönä jäi unet vähiin kun kurkku meni niin kipeäksi että heräsin omaan nielaisuuni ja lisäksi kuume nousi päälle 38 asteen, mikä on harvinaista kun ei yleensä nouse oikein edes lämpöä.
Sunnuntaipäivältä joutui sitten työt perumaan ja ihan OIKEASTI, epäilijöille vaan tiedoksi makasin KOKO päivän sohvalla ja tyhjentelin tehokkaasti niin omaa päänsisäistä kuin digiboksin kovalevyä. Milloinhan lienen viimeksi yhtä kauan tuijotellut sarjoja ja leffoja yhtä soittoa. Telkkarissani siis on sellainenkin toiminto että jos se on tarpeeksi kauan päällä niin se yrittää itse sammuttaa itsensä jos ei paina tarpeeksi ajoissa jtn nappia...? :D No, siinä meni tosiaan sarja ja elokuva jos toinenkin, House, Olipa Kerran, Vampyyripäiväkirjat, Poliisit, Suomen Tulli, C.S.I., Vares (tietenkin, Antti Reini on iiiiiiiihana) :D
Maanantaiksi toivuin jokseenkin työkykyiseksi (lue: ei ollut kuumetta) joten painelin jumppia vetämään ihan jo siitäkin syystä että opiston kausi alkaa olla lopuillaan eikä huvittaisi enää viimeisiä jumppia alkaa siirtelemään. Sitä paitsi, yrittäjänä se vaan menee niin että jos joudut sairastumisen takia siirtelemään asiakkaita tai jumppia niin teet sitten seuraavat pari viikkoa kahta kauemmin töitä kun ei oikein viitsi kenellekään sanoa että no siirretään tuo aika tuonne kolmen kuukauden päähän kun on väljempää...:D
No, kohta viikko takana ja olokin pikkuisen parempi, jätin treenit väliin kun ei ole viikonloppuna pelejäkään että saisi huilata edes yhden illan ja pääsisi ajoissa nukkumaan.
Tällä viikolla ei siis "ylimääräisiä" treenejä ole juuri ollut, kerran kävin lenkillä ja kerran salilla. Mutta onhan noita muuten...Maanantaina tuolijumppa, Zumba ja "Remix"-jumppa (sisälsi osioita kolmesta eri jumpasta). Tiistaina ReisiPakaraVatsa, BootCamp ja Zumba. Keskiviikkona 2 x Zumba ja 2x Kahvakuula. Tähän väliin täytyy sanoa että mulla on ihan mielettömän hieno ja tekevä ryhmä tuolla savon puolella, ihan uskomattomia mummoja! Vedettiin zumbaa ja olin toki valinnut niitä hieman "kevyempiä" kappaleita, enimmäkseen salsaa, cumbiaa, bachataa jne...Loppujen lopuksi veivattiin ihan samoja viisuja kuin omalla "perus" Zumba-tunnilla. Ihan hillitön meininki ja kaikki teki hienosti ja täysillä.
Karu pudotus maanpinnalle seuraavassa ryhmässä, "onko pakko ottaa näitä tansseja", "voidaanko tehdä jotain muuta kun tässä tulloo hiki". Ja pisteenä ii:n päälle: "Toin sulle näitä miun omia levyjä, soita näitä kun nää on paljon parempia ja nää on hitaampiakin". Sen lisäksi musiikki on liian kovalla, musiikki on liian hiljaisella, musiikin pitäis olla suomenkielistä, musiikin pitäis olla englanninkielistä, ei tätä keppijumppaa, minä en tykkää kahvakuulasta, minä en voi tehä tätä enkä tuota...Eeehh, tuota? Hieman hankalaa miellyttää?
Kaiken kukkuraksi tullessani autolle, pyyhkijän alla oli lappu ja takalokasuojassa lommo. Onneksi oli rehellinen törmäilijä ja jätti yhteystietonsa.
Tänään kauhistelin omaa ruokavaliotani. Aiemminkin oon kyllä tainnut mainita että hirveää jos joku jolle olen tehnyt ruokavalion, näkee miun ostoskorin. Huh huh. Kun on kauhea kiire ja väsynyt niin tulee entistä enemmän syötyä mitä sattuu, missä sattuu. Ja se on asia mille haluaisin tehdä jotain. Kuitenkin aika paljon vietän aikaa urheilutalolla missä eväät saa jääkaappiin ja on myös mikro missä lämmittää. Ongelma on se että on hyvin vähän aikaa tehdä ruokaa. Pakko on kuitenkin yrittää ja tehdä vaikka isompia annoksia kerralla. Tällainen "roskaruoka"-dieetti meinaan vie voimia yllättävän paljon ja vaikuttaa pahasti palautumiseen. Tästä siis projektia jatkoon.
Joulua odotan kovasti, en varsinaisesti sen joulun takia, mutta mulla on PITKÄ VAPAA! AH, tulee niiiiiiin tarpeeseen. Sitä ennen pieni hengähdystauko ensi viikonloppuna kun on itsenäisyyspäivä eli vähän vapaata.
Vuorokausi ehti vaihtua kun jäi kirjoitus eilen illalla kesken, joten jatketaan sitten perjantain puolella. Tänä aamuna heräsin ilman kellon soittoa. Puoli tuntia kellon oletetun soimisen jälkeen. Vuan on puhelimesta akku niin finaalissa jotta oli loppunu yöllä eikä herätyskello tietenkään soinut. Onneksi ei tarvinnut herätä kuudelta, olis voinu aika iloisesti mennä jokunen tunti yli...
Tänään ei ollut onneksi mikään maailman raskain päivä, muutamia hierontoja ja yksi jumppa. Sen verran ajattelin flunssasta toipuneeni että menin spinningiin. Huh. Henki meinasi lähteä. Oma jumppa siihen päälle vielä, joskin ei se enää niin pahalle tuntunut. :D Siinäpä se ilta vierähti, kotona vielä vähän siivousta ja uuninlämmitystä...Hyvää yötä! - Mirva -
lauantai 30. marraskuuta 2013
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Onnellisuus, miten se määritellään?
Tästä(kin) aiheesta voisi kai vääntää vaikka kuinka kauan ja taas kerran näkemyksiä olisi varmaan yhtä monta kuin kertojiakin. Tämä siis vain minun näkemykseni asiasta, se tämänhetkinen. Vuosien varrella muuttunut ja varmaan tulee muuttumaankin. :D
Ensinnäkin, ei voine puhua mistään mitä pitäisi varsinaisesti saavuttaa, tuo onnellisuus siis. Niin moni elää elämäänsä ajatuksella "sitten kun...". Eli odottaa sitä päivää kun jokin asia on "niinkuin pitää" jotta voi olla onnellinen. Ajatellaan että "Sitten Kun" Talo/mökki on valmis/remontti tehty/lapset isoja/olen laihempi/työ on helpompaa/saan tämän projektin tehtyä/laina on maksettu/eläkkeellä...Listaa voisi kai jatkaa loputtomiin. Periaate kuitenkin sama. Ei nautita siitä elämästä siinä hetkessä vaan odotetaan jotain maagista hetkeä jolloin kaikki asiat ovat selvät ja kivasti ja ihanasti voi vaan olla eikä ole huolia ja murheita. SITTEN voi olla onnellinen.
Karuja totuuksia todella monetta osaa tässä julkistan siis. EI SE MENE NIIN! Sekö ei ole elämää ja onnellisuutta niin kauan kun on sitä remonttia ja velkaa, lapset on pieniä ja töitä on paljon? Eikös se ole sitä elämää? Ja elämästä olisi kai tarkoitus nauttia ja olla onnellinen? Olen miettinyt sitä niin omalla kuin joidenkin läheisten ihmisten kohdalla että mitä vaaditaan että osaa pysähtyä tai edes hiljentää?
En tarkoita että joka hetki elämästä olisi yhtä ilotulitusta, eihän se ole kenelläkään niin. On stressaavia hetkiä, on surua. Voi tulla eteen asioita joita ei ole suunnitellut ja niistä on vain selvittävä. Pääasia on se että nauttisi siitä hetkestä, tästä päivästä, siitä mitä elämässä on saavuttanut, mitkä asiat ovat hyvin. Ja kenties yrittää tehdä niille asioille jotain mihin ei ole tyytyväinen. Ja aina kaikkeen ei voi vaikuttaa kovinkaan paljoa mutta asioista voi yrittää tehdä siedettävämpiä, vähemmän stressaavia.
Minä yritin hiljentää tahtia ja hiljentyä osittaisella lomalla, joka taasen tarkoitti sitä että viikon aikana vedin muutamat jumpat, muuten lomailin. Ja lepäsin. Ainakin melkein. :D Ja kävin pikareissussa, Lahdessa tietenkin. Sama hotelli kuin viimeksi, Tallukka, Samba ja Junnu olivat sitä mieltä että tuttu paikka ja taas heille on omat sängyt. Ei höyryämistä, luut suuhun ja eikun järsimään. Mitäpä sitä, tämä on ennenkin nähty, taisivat tuumia. :)
Tuossa noin kuukausi sitten pihaan ilmestyi hyvin tuttavallinen katti, jonka olisin mieluusti pitänyt itselläni, mutta kun sille omistaja oli yritettävä löytää ja se jopa löytyikin, kisu palasi omaan kotiinsa. Ihan salaa toivoin että se tulisi takaisin, koska omistaja sanoi että on kova reissaamaan, joten jos vielä tulee niin saan hänet pitää. Ja niinhän Kisu synttäripäivän iltana oven taakse ilmestyi. Ihana Kisu. Tässä yritellään nyt totutella koiriin ja koirat Kisuun. Katotaan miten lähtee sujumaan. Hän on leikattu poika ja tulee tyttökisujen kanssa kivasti juttuun. Kova kehräämään ja puskemaan. :)
Ensinnäkin, ei voine puhua mistään mitä pitäisi varsinaisesti saavuttaa, tuo onnellisuus siis. Niin moni elää elämäänsä ajatuksella "sitten kun...". Eli odottaa sitä päivää kun jokin asia on "niinkuin pitää" jotta voi olla onnellinen. Ajatellaan että "Sitten Kun" Talo/mökki on valmis/remontti tehty/lapset isoja/olen laihempi/työ on helpompaa/saan tämän projektin tehtyä/laina on maksettu/eläkkeellä...Listaa voisi kai jatkaa loputtomiin. Periaate kuitenkin sama. Ei nautita siitä elämästä siinä hetkessä vaan odotetaan jotain maagista hetkeä jolloin kaikki asiat ovat selvät ja kivasti ja ihanasti voi vaan olla eikä ole huolia ja murheita. SITTEN voi olla onnellinen.
Karuja totuuksia todella monetta osaa tässä julkistan siis. EI SE MENE NIIN! Sekö ei ole elämää ja onnellisuutta niin kauan kun on sitä remonttia ja velkaa, lapset on pieniä ja töitä on paljon? Eikös se ole sitä elämää? Ja elämästä olisi kai tarkoitus nauttia ja olla onnellinen? Olen miettinyt sitä niin omalla kuin joidenkin läheisten ihmisten kohdalla että mitä vaaditaan että osaa pysähtyä tai edes hiljentää?
En tarkoita että joka hetki elämästä olisi yhtä ilotulitusta, eihän se ole kenelläkään niin. On stressaavia hetkiä, on surua. Voi tulla eteen asioita joita ei ole suunnitellut ja niistä on vain selvittävä. Pääasia on se että nauttisi siitä hetkestä, tästä päivästä, siitä mitä elämässä on saavuttanut, mitkä asiat ovat hyvin. Ja kenties yrittää tehdä niille asioille jotain mihin ei ole tyytyväinen. Ja aina kaikkeen ei voi vaikuttaa kovinkaan paljoa mutta asioista voi yrittää tehdä siedettävämpiä, vähemmän stressaavia.
Minä yritin hiljentää tahtia ja hiljentyä osittaisella lomalla, joka taasen tarkoitti sitä että viikon aikana vedin muutamat jumpat, muuten lomailin. Ja lepäsin. Ainakin melkein. :D Ja kävin pikareissussa, Lahdessa tietenkin. Sama hotelli kuin viimeksi, Tallukka, Samba ja Junnu olivat sitä mieltä että tuttu paikka ja taas heille on omat sängyt. Ei höyryämistä, luut suuhun ja eikun järsimään. Mitäpä sitä, tämä on ennenkin nähty, taisivat tuumia. :)
Perinteisesti lokakuun puolestavälin on ollut karaokekisat, mutta jo vuosia olen miettinyt sieltä poisjättäytymistä, koska miksi kisata jos ei voi voittaa? En väitä edes ettenkö osaisi laulaa, mutta menestykseen vaaditaan paljon muutakin. Ei jaksa enää hakata päätä seinään kisoissa. Tietenkin jatkan laulamista ja tulevaisuudessa ehkä jopa keikkailun muodossa, jää nähtäväksi...:)
Lahden reissuun kuului perinteisesti tietenkin karaoke, sitä ennen serkkupojan vetämä musatietovisa sekä biljardi- ja dartsmittelöt. Omaa ennätystäkin sain paranneltua. Mukava ilta kaikenkaikkiaan. ;) Paikalliseen baariin suunnistimme kävellen, vaikka epäilinkin jalkojeni kestävyyttä korkokengissä joiden taas ajattelin parantavan kantapään plantaarifaskiittia. Ja ei naureta siellä, korkokengät on oikeasti tehokas keino hoitaa tulehtunutta kantapäätä.
Täytyy kyllä todeta että se, kun ihmiset tanssii, taputtaa, laulaa mukana, voitti karaokekisat mennen tullen. Kivaa. :) Ja jos siitä oli iloa muillekin kuin minulle itselle, niin mikäs siinä. Toki biisivalinnat oli sellaisia että helposti ihmiset lähtee mukaan. Kaija Koon Minun tuulessa soi, Bon Jovin You give love a bad name ja Joan Jett & Blackhearts I love rock'n roll.
Sunnuntaiaamuna käytiin hurttien kanssa juoksemassa Vääksyn kanavan vartta, ai että kun olisi kiva ollut mennä uimaan. Koirien mielestä, ei minun. Ja sorsiakin siellä uiskenteli ja oikein kiva puro solisi toisella puolen kulkemaamme tietä. :) Hassua kun asfalttikin tuntui pehmeältä, puista tippuneita lehtiä oli niin paksu kerros jotta aivan kuin olisi pururadalla juossut.
Kotimatkalle lähdin iltapäivästä, käytiin ensin shoppailemassa serkkupojan kihlatun kanssa ja nautiskeltiin lähtö"kahvit" (kokista...) ja Dajm-kakkua. Heti menen taas käymään kun jää sellainen väli töistä/peleistä. :)
Vanhenin taas vuoden tällä viikolla ja perjantaille oltiin suunniteltu tyttöjen iltaa ja pitkästä aikaa baariin lähtöä. Tajusin että kauhistus sentään, Junnu söi matalakorkoiset saappaat ja ei tanssihommia voi suorittaa korkkareilla ja koska joskus on kiva pukeutua muuhunkin kun tennareihin niin...Hyvä syy ostaa uudet saappaat. Kävin maanantaina Joensuussa vähän katselemassa, mieleiset löytyi Citymarketista, ONNEKSI en niitä silloin vielä ostanut. Aukaisin nimittäin seuraavana päivänä suuni kun kävin äitin ja isin luona ja sain heiltä kenkäpassin joka oikeutti 50% alennukseen normaalihintaisista kengistä. Jippii, säästin siis. :D Tällaiset tarttui mukaan.
Treenattukin on, niin salilla kuin jumpissa. Maanantaina kävin spinningissä, tiistaina pääsin pitkästä aikaa FitnessArmyyn fittarille ja vaikka itse vedänkin samankaltaista tuntia omalla paikkakunnalla, on se aina mukava päästä muiden tunneille ja tekemään juttuja eri tavalla mitä itse tekee ja kenties saada ideaa omillekin tunneilla. Perjantaina kävin vielä zumbassa. Se onkin jäänyt vähemmälle, tahtoo mennä niin että kun alkaa omia tunteja olla useampi viikossa, ei jaksa samaa lajia enää käydä muualla repimässä.
Salilla olen treenannut edelleen tuntuman mukaan, ilman ohjelmaa, ilman vihkoa. Kunhan treenaa kovaa, se on pääasia. Kollega sattui muutaman kerran samaan aikaan salille. Sattui? Tai jos vaikka sovittiinkin ihan pari kertaa yhteisistä treeneistä. :D Naureskeltiin että yleensä treeneihin menee 30-45min, korkeintaan tunti mutta sitten tulee löpistyä ihan liikaa kun ollaan yhtä aikaa. :D No, harvinaista se että sinne nykyisin yhtä aikaa osutaan joten löpinät silloin tällöin haitanne. :)
Kuvatuksia treeneistä siis.
"Mitäs siinä kuvailet"-ilme. :D
"En voi irvistellä sulle, enkä kameralle"-ilme. :D
"Treenaaminen on kivaa ja perheasiat on kunnossa vai miten se meni?"
Kickbackseja...
Punnerrellaan...Ja wanhan idolini Arnoldin tyyliin. :)
Laitoin Samban ja Junnun vierashuoneeseen jotta kisu saisi totutella taloon rauhassa, annoin luut ja minnekäs muuallekaan hyppäsivät kuin sänkyyn. Hyvin koulutetut koirat...
Tänään kävin laitattamassa räpsyripset. Pitkän aikaa mietin että ei tule minulle mitään räpsyttimiä, mutta ajatukseen tottui ja kivat niistä minusta tuli, luonnollisen näköiset. Sitä kun ei jumppaohjaajana juuri meikkiä voi käyttää, koska se lähinnä valuisi pitkin naamaa, niin on kiva näyttää edes vähän "huolitellummalta". :)
Siinä taas tälle iltaa, nyt vielä katsomaan Avataria neljän karvaisen seuralaisen kanssa. :) - Mirva-
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Fitness, laihuuden ihannointi, tervettä?
Tätä on nyt ihan pakko miettiä jälleen kerran kun näiden asioiden kanssa on vuosia, vuosikymmeniä jopa tahkonnut elämässään. Luin myös mielenkiintoista blogia http://infitnessandinhell.blogspot.fi/ jossa kirjoittaja kertoo omakohtaisesta kokemuksesta metabolisesta tuhosta eli eräänlaisesta aineenvaihdunnan häiriöstä. En pureudu tässä siihen sen enempää, jokainen voi käydä lukemassa tuosta linkittämästäni blogista. Hyvää tekstiä. :)
Mutta varsinaiseen asiaan. Tuntuu että nykyisin joka tuutista pursuaa sitä painonhallintaa, dieettiä, fitnesstä, erilaisia ohjelmia ja neuvoja. Ei se huono ole. Mutta missä vaiheessa mennään terveellisyyden rajojen yli, joskin sen terveellisyyden nimissä? Ja on hyvä että on olemassa personal trainereita ja ohjeistusta niin liikkumiseen kuin syömiseenkin. Tiedän kyllä kuinka vaikeaa se on aloittaa ja kuinka helppo on huijata itseään. Siinäpä se onkin että kaikki ei perustu siihen syömiseen ja liikkumiseen vaan siihen miten se pääkoppa pidetään läjässä, kuinka motivoidaan ihminen tähtäämään pysyvään muutokseen ja siihen että vaikka vastoinkäymisiä tulee, ei silti tule luovuttaa. Ja se ylipaino...Jos sitä nyt vähän onkin, entäs sitten? Jos ei se tuo terveydellisiä riskejä ja saat kengännauhasi kiinni ilman että maha ottaa vastaan (mulla skrakaa selkä...:D) niin mitä HELKKARIN väliä sillä painoindeksillä on?? Okeeiii, tuo indeksi on huonohko mittari muutenkin.
Entäs se kireyden tavoitteleminen? Se on tietenkin jokaisen oma asia. Mutta koska tämä on MINUN blogini niin voinen kertoa OMAN mielipiteeni. Tietenkin puolueellinen näkökulma, kun olen itse sahannut painoa edestakas, ollut laiha, ollut vähän tukevampi, lihakset on kai edelleen tallella? On ollut syömishäiriötä, olen kokeillut dieettejä Atkinsista Easy Dietiin, jopa kaalisoppaa. :D Ja jokaikisellä DIEETILLÄ se paino tulee kyllä takaisin. Se on katsokaas se elämänmuutos mikä ei ole ollut pysyvää. Ja painonpudotus aina liian nopeaa, mikä altistaa niin sille aiemmin mainitulle metaboliselle tuholle kuin ylenpalttiselle nälkähormonien kasvulle, joka johtaa runsaaseen syömiseen, jopa ahmimiseen. Ja paino nousee, eikä sille mitään voi.
Niin, se kireys...Jokainen tavallaan. Mie en vaan enää edes halua tavoitella sellaista kireyttä mikä aiemmin oli haaveena. Kisoihin tuskin lähden ja täytyy muistaa että kisaajillakin se kunto kestää vain yhden päivän. YHDEN PÄIVÄN! Kyllä minäkin haluan että lihakset näkyisi ja muutenkin olisi hyvä olla, niin sisältä kuin ulkoa mutta karu tosiasia on se että kun mennään joko sen oman biologisen painon (eli sen missä se kroppa sitä painoa luonnollisesti pyrkii pitämään ja missä se olisi jopa helppo pitää jos kuuntelee itseään) tai normaalipainon alle, se paino ei kertakaikkiaan lähde alas ilman "vippaskonsteja" eikä myöskään pysy niin alhaalla. Siinä vaiheessa voi kysyä itseltään että jos halua painon pysyvän tietyn rajan alla, onko valmis LOPPUELÄMÄN kiristelemään syömisistään. Valintakysymys tämäkin.
Muutama juttu myöskin mitä jokainen "laihduttaja" tolkuttaa. "Oon saanu syödä tosi paljon eikä ole nälkä ollenkaan". Kyllä, näin se on. Alussa. Ainakin silloin kun on rasvaa mitä poltella. Sellainen olotila tulee myös kun vedät ruokavalion niin kireälle jotta mahalaukku kutistuu rusinan kokoiseksi ja omenan syötyäsi tuntuu että se räjähtää. Juu ei ole nälkä ei. Edelleenkin, niiden rajojen alittaminen tuottaa kyllä ihan varmasti sen nälän tunteenkin. Viime kesän oma dieettini sisälsi 2xpussikeitto+1xpussipuuro+2-4kpl proteiinipatukkaa/päivä. Ja kirkkain silmin väitin että ei ole nälkä. Noh, ehkä välillä oli. 1000-1500kcal voi olla liian vähän noin 15-20 tuntia viikossa liikkuvalle.
Kaikki myöskin väittävät että saavat syödä mitä vaan. Sekin on totta. Mutta sentin pätkä HK:n sinistä on säälittävää. Puolikas lenkki on namnam. (Okeiii, on se epäterveellistä.) Niin minäkin sanoin. "Mie syön ihan kaikkee, voita ja lenkkiä ja herkkuja." Niin söinkin. Kerran kahdessa viikossa tai korkeintaan kerran viikossa. Niin, kyllähän yksi karjalanpiirakka pienellä nokareella voita on herkuttelua ja se sentin kaistale lenkkiä...Vai onko?
Eihän se herkuttelu toki ole se pääasia, ei ole tarkoitus ajaa ihmisiä synnillisesti ahmimaan. :D Vielä yksi asia kiristelyyn liittyen. Se kiristää kummasti myös hermoja. Lisäksi alkaa hysteerisesti pelätä painonnousua, liikkuu pakonomaisesti koska pelkää että yksi lenkki jos jää välistä niin paino nousee tai jos syö vähänkään liikaa, paino nousee, jos syö jotain kiellettyä, paino nousee. Ja tiedättekö mitä? Jos laihdutat itsesi liian rasvattomaksi, kuivaksi, tämä painajainen on totta. Se paino nousee. Kuten aiemmin mainitsin, oletko valmis saavuttamaan painon "vippaskonstein" ja pitämään sen siellä. Se nimittäin yrittää se painonpirulainen nousta normaalirajoille ja naisilla varsinkin siten että hormonitoiminta pelaa. Lisäksi nestettä kertyy helpommin. Ja sitten masentaa kun paino nousee. Been there, Done that. Koittakkee ihmiset hyvät pysyä tasapainossa ja olkaa tyytyväisiä itseenne ja siihen mitä hyvää on niin yleisesti ottaen elämässä kuin nyt sitten vaikka siinä kropassakin, ei ole kaikille itsestäänselvyys olla esimerkiksi terve, vaikka tämä nyt kliseiseltä kuulostaakin. Enkä miekään pysty todellakaan aina olemaan näin järkevä, olen vaan päättänyt että en halua tuhota omaa kroppaani vihaamalla sitä jatkuvasti, sitä paitsi se on hirveäm raskasta eikä johda mihinkään tuloksiin.
Vaan sitten muihin aiheisiin. Niinkuin treeni. Jumppiahan on vajaat parisenkymmentä vissiin viikkoon nyt, joten esimerkiksi hierontahommat jää vähemmälle. Salilla oon yrittänyt treenailla voimien mukaan ja edelleen aika pitkälti tuntumalla, vihkoa ei ole tullut edes pidettyä mukana. Ei nuo voimat ole vielä ainakaan silti mihinkään karanneet ja salista nauttii ihan eri tavalla kun ei ole jatkuvasti mielessä että "pitää laihtua, pitää olla kireämpi, pitää aloittaa dieetti". Treenaaminen on vaan kivaa! Tässä muutamat photot (ilman shoppia) kollegan ottamana.
Lomareissuilla pitää aina shoppailla...Pystyikö tällaisia kenkiä jättämään kauppaan? No ei. Siinä tuli kirjaimellisesti se viimeinen niitti joita on pyrkinyt viime aikoina omassa elämässä tulemaan liiankin kanssa, omasta tahdosta ja muiden tahdosta. :D Nämä ihanuudet ja paljon muuta mukavaa löytyy ainakin Lahdesta ja Ylivieskasta sekä netistä Kärkkäinen, viimeistään jos joulun aleihin sinne taas pääsisi...
Loppuun vielä kahden karvaisen kovaääninen muistutus (tai siis eihän se tässä kuvassa kuulu...) siitä että koitappa saaha sitä pötyä pöytään, meillä on nälkä. (Toinen ei jaksa edes pysyä enää tolpillaan...)
Mutta varsinaiseen asiaan. Tuntuu että nykyisin joka tuutista pursuaa sitä painonhallintaa, dieettiä, fitnesstä, erilaisia ohjelmia ja neuvoja. Ei se huono ole. Mutta missä vaiheessa mennään terveellisyyden rajojen yli, joskin sen terveellisyyden nimissä? Ja on hyvä että on olemassa personal trainereita ja ohjeistusta niin liikkumiseen kuin syömiseenkin. Tiedän kyllä kuinka vaikeaa se on aloittaa ja kuinka helppo on huijata itseään. Siinäpä se onkin että kaikki ei perustu siihen syömiseen ja liikkumiseen vaan siihen miten se pääkoppa pidetään läjässä, kuinka motivoidaan ihminen tähtäämään pysyvään muutokseen ja siihen että vaikka vastoinkäymisiä tulee, ei silti tule luovuttaa. Ja se ylipaino...Jos sitä nyt vähän onkin, entäs sitten? Jos ei se tuo terveydellisiä riskejä ja saat kengännauhasi kiinni ilman että maha ottaa vastaan (mulla skrakaa selkä...:D) niin mitä HELKKARIN väliä sillä painoindeksillä on?? Okeeiii, tuo indeksi on huonohko mittari muutenkin.
Entäs se kireyden tavoitteleminen? Se on tietenkin jokaisen oma asia. Mutta koska tämä on MINUN blogini niin voinen kertoa OMAN mielipiteeni. Tietenkin puolueellinen näkökulma, kun olen itse sahannut painoa edestakas, ollut laiha, ollut vähän tukevampi, lihakset on kai edelleen tallella? On ollut syömishäiriötä, olen kokeillut dieettejä Atkinsista Easy Dietiin, jopa kaalisoppaa. :D Ja jokaikisellä DIEETILLÄ se paino tulee kyllä takaisin. Se on katsokaas se elämänmuutos mikä ei ole ollut pysyvää. Ja painonpudotus aina liian nopeaa, mikä altistaa niin sille aiemmin mainitulle metaboliselle tuholle kuin ylenpalttiselle nälkähormonien kasvulle, joka johtaa runsaaseen syömiseen, jopa ahmimiseen. Ja paino nousee, eikä sille mitään voi.
Niin, se kireys...Jokainen tavallaan. Mie en vaan enää edes halua tavoitella sellaista kireyttä mikä aiemmin oli haaveena. Kisoihin tuskin lähden ja täytyy muistaa että kisaajillakin se kunto kestää vain yhden päivän. YHDEN PÄIVÄN! Kyllä minäkin haluan että lihakset näkyisi ja muutenkin olisi hyvä olla, niin sisältä kuin ulkoa mutta karu tosiasia on se että kun mennään joko sen oman biologisen painon (eli sen missä se kroppa sitä painoa luonnollisesti pyrkii pitämään ja missä se olisi jopa helppo pitää jos kuuntelee itseään) tai normaalipainon alle, se paino ei kertakaikkiaan lähde alas ilman "vippaskonsteja" eikä myöskään pysy niin alhaalla. Siinä vaiheessa voi kysyä itseltään että jos halua painon pysyvän tietyn rajan alla, onko valmis LOPPUELÄMÄN kiristelemään syömisistään. Valintakysymys tämäkin.
Muutama juttu myöskin mitä jokainen "laihduttaja" tolkuttaa. "Oon saanu syödä tosi paljon eikä ole nälkä ollenkaan". Kyllä, näin se on. Alussa. Ainakin silloin kun on rasvaa mitä poltella. Sellainen olotila tulee myös kun vedät ruokavalion niin kireälle jotta mahalaukku kutistuu rusinan kokoiseksi ja omenan syötyäsi tuntuu että se räjähtää. Juu ei ole nälkä ei. Edelleenkin, niiden rajojen alittaminen tuottaa kyllä ihan varmasti sen nälän tunteenkin. Viime kesän oma dieettini sisälsi 2xpussikeitto+1xpussipuuro+2-4kpl proteiinipatukkaa/päivä. Ja kirkkain silmin väitin että ei ole nälkä. Noh, ehkä välillä oli. 1000-1500kcal voi olla liian vähän noin 15-20 tuntia viikossa liikkuvalle.
Kaikki myöskin väittävät että saavat syödä mitä vaan. Sekin on totta. Mutta sentin pätkä HK:n sinistä on säälittävää. Puolikas lenkki on namnam. (Okeiii, on se epäterveellistä.) Niin minäkin sanoin. "Mie syön ihan kaikkee, voita ja lenkkiä ja herkkuja." Niin söinkin. Kerran kahdessa viikossa tai korkeintaan kerran viikossa. Niin, kyllähän yksi karjalanpiirakka pienellä nokareella voita on herkuttelua ja se sentin kaistale lenkkiä...Vai onko?
Eihän se herkuttelu toki ole se pääasia, ei ole tarkoitus ajaa ihmisiä synnillisesti ahmimaan. :D Vielä yksi asia kiristelyyn liittyen. Se kiristää kummasti myös hermoja. Lisäksi alkaa hysteerisesti pelätä painonnousua, liikkuu pakonomaisesti koska pelkää että yksi lenkki jos jää välistä niin paino nousee tai jos syö vähänkään liikaa, paino nousee, jos syö jotain kiellettyä, paino nousee. Ja tiedättekö mitä? Jos laihdutat itsesi liian rasvattomaksi, kuivaksi, tämä painajainen on totta. Se paino nousee. Kuten aiemmin mainitsin, oletko valmis saavuttamaan painon "vippaskonstein" ja pitämään sen siellä. Se nimittäin yrittää se painonpirulainen nousta normaalirajoille ja naisilla varsinkin siten että hormonitoiminta pelaa. Lisäksi nestettä kertyy helpommin. Ja sitten masentaa kun paino nousee. Been there, Done that. Koittakkee ihmiset hyvät pysyä tasapainossa ja olkaa tyytyväisiä itseenne ja siihen mitä hyvää on niin yleisesti ottaen elämässä kuin nyt sitten vaikka siinä kropassakin, ei ole kaikille itsestäänselvyys olla esimerkiksi terve, vaikka tämä nyt kliseiseltä kuulostaakin. Enkä miekään pysty todellakaan aina olemaan näin järkevä, olen vaan päättänyt että en halua tuhota omaa kroppaani vihaamalla sitä jatkuvasti, sitä paitsi se on hirveäm raskasta eikä johda mihinkään tuloksiin.
Vaan sitten muihin aiheisiin. Niinkuin treeni. Jumppiahan on vajaat parisenkymmentä vissiin viikkoon nyt, joten esimerkiksi hierontahommat jää vähemmälle. Salilla oon yrittänyt treenailla voimien mukaan ja edelleen aika pitkälti tuntumalla, vihkoa ei ole tullut edes pidettyä mukana. Ei nuo voimat ole vielä ainakaan silti mihinkään karanneet ja salista nauttii ihan eri tavalla kun ei ole jatkuvasti mielessä että "pitää laihtua, pitää olla kireämpi, pitää aloittaa dieetti". Treenaaminen on vaan kivaa! Tässä muutamat photot (ilman shoppia) kollegan ottamana.
Alla oleva liike prässissä väärinpäin olisi tarkoitus mennä kirjaimellisesti päin p**settä. Ja on se kyllä aina kipeäkin. :D
Kun joskus innostuu lähtemään "ulos", mikä tarkoittaa sitä että kuuden aikaan illalla on ihan innoissaan lähdössä, kymmenen aikaan väsyttää, yhdeltätoista olisi jo valmis kotiin muttei kehtaa lähteä kun on kerrankin jaksanut baariin kampeutua, on helpottunut puoli kahdelta kun karaokebaarissa tulee valomerkki ja ajelee tyytyväisenä kotiin, on kuitenkin syytä aina laittautua, etenkin kun normaalisti arkiviikot menee aika pitkälti jumppavaatteissa. Tässä todistusaineistoa. :D
Lomanalottajaiset ja huikea kattaus! Coca-Cola Zeroa ja uusi maku Atkinsin patukkaa, Tokmannilta. Noh, ehkä viikon lomalla ei ole syytä brassailla...
Lomareissuilla pitää aina shoppailla...Pystyikö tällaisia kenkiä jättämään kauppaan? No ei. Siinä tuli kirjaimellisesti se viimeinen niitti joita on pyrkinyt viime aikoina omassa elämässä tulemaan liiankin kanssa, omasta tahdosta ja muiden tahdosta. :D Nämä ihanuudet ja paljon muuta mukavaa löytyy ainakin Lahdesta ja Ylivieskasta sekä netistä Kärkkäinen, viimeistään jos joulun aleihin sinne taas pääsisi...
Junnu kävi jättämässä läjän karvoja ja muutaman litran kuolaa serkkupojan asuntoon, mutta ei pistänyt pahakseen, serkku siis. Tällä hetkellä kotona onkin kivat oltavat kun Samballa on juoksu ja toinen koirista ulisee koko ajan ja toinen järsii ovenkarmeja. Vakaana ajatuksena on leikkauttaa Samba kunhan juoksu menee ohi, tuottaa kärsimystä hurtilla ja emännän korville/hermoille.
Lopultakin...Kuvatus käteen! Ja lisää haaveillen! Tämä on otettu Kiteellä J'store Kiteen tatuointistudiossa, lämpimästi suosittelen!
Aamulenkkimaisemia...Huudeltiin "MUUTA" puolin ja toisin. :D
Ja nyt se löytyi sellainen harja millä selvii takut minunkin kuontalosta. "Wet brush". Pinkki tietenkin. Näitä saa Outokummussa Parturi-Kampaamo Senjuskasta, jossa käyn myös värjäämässä hiukset. Mullahan se on tuttu ja turvallinen punainen, mutta kyseistä väriä saa myös muissa sävyissä, ihan perusvärit löytyy ja sitten niitä erikoisempia, kuten pinkkiä, violettia ja sinistä. Ihanaa. Elumen on myös hellävaraisempi hiuksille kuin "tavalliset" värit, kuten toki myös päänahalle.
Lenkkireitin varrelta löytyi tällaiset kökkänät, liekkö karhun? Näitä on ollut useassa kohti, aivan tienvieressä johon karhu käsittääkseni merkkinsä jättää...EI kovin tuoreet kun koirat eivät saaneet hepulia.
Tällaista taasen tälla kertaa, uusi viikko alkamassa, lauantain jälkeen muutama päivä vapaata luvassa. Kivaa viikkoa kaikille! :) - Mirva -
maanantai 9. syyskuuta 2013
Loman jälkeen on virtaa!
Kuinkahan kauan...? :D Syksyn jumppakausi startattu opiston osalta, "omat" elikkä firman kautta pyöriteltävät jumpat alkavat tällä ja ensi viikolla, kuten myöskin opiston jumpat. Äkkiä laskien 17h jumppaa viikossa, joten siksi pieni epäilyksen siemen tuon, kuinkahan kauan virtaa riittää, suhteen...:D Osa on toki tuolijumppia ja eläkeläisten ryhmiä joten eihän sitä sata lasissa koko ajan paineta menemään. Enkä voi valittaa, saan palkkaa siitä mitä joutuisin tekemään palkatta jos olisin istumatyössä. Ammatinvalintakysymys...:D
Lomalla oli tarkoitus käydä ratsastamassa, mutta kun heräsin maanantaiaamuna ja kattoa vasten kuului tasainen ja kova rummutus, totesin olevani sokerista ja peruin kyseisen tapahtuman, toivottavasti joskus toiste sitten...
Äkkiähän se loma tietenkin kului kun vain viikko oli käytettävissä. (Lue: se on se aika minkä rahallisesti kestää...) Torstaina lähdin ajelemaan kohti Lahtea, kuulen aika usein kysymyksen: Mitä sinä siellä teet? No, sinne on pakkaantunut tuota sukua ja olisihan siinä lähellä kavereitakin, etelämpänä, jos olisi aina aikaa käydä kaikkia tervehtimässä. Enkä sano etteikö shoppailukin vähän isommassa kaupungissa olisi yleensä innostavaa, mutta kyllä se jäi tällä kertaa vähiin...Torstai-iltana ja perjantaipäivänä nautin vaan olostani ja makoilin hotellissa, sain yhden kirjankin luettua. Ja päikkärit, ihanaa...Hotellin hintaan kuului kuntosali, eikä se ihan huonoimmasta päästä tuossa hotellissa ollut. Ne hotellin "kuntoiluhuoneet" kun voi joskus käsittää ihan vaan juoksumaton ja kuntopyörän. Ihan oikeasti, oon nähnyt! Mitään kiinnostavia ryhmäliikuntatunteja ei sattunut siihen ajankohtaan kun olin itse majoittumassa mutta spinningsalissa kävin pienet treenit tekemässä itsekseni.
Perjantaina oli vuorossa jo miltei perinteeksi muodostuneet illanistujaiset serkun luona, ohjelmassa tietovisaa (musiikkisellaista) ja tarkoitus oli kyllä heittää dartsia ja pelata biljardia mutta eihän sitä kaikkea ehtinyt kun piti lähteä paikalliseen laulamaan. Tunnelma kuin kotikapakassa. :D Ei paljoa porukkaa mutta kaikki halusivat laulaa, pari kertaa pääsi joikhaamaan. Mutta seurahan se tärkeintä...:)
Lauantaina pitikin lähteä jo kotiin ajelemaan, olisi voinut kyllä pidemäänkin olla, mutta ei auta, arki kutsuu, eikä viitsinyt paluuta jättää sunnuntaille kun tietää kuinka paljon enemmän sitten väsyttää.
Syömiset on mennyt säännöllisen epäsäännöllisesti hyvin ja sitten vähän vähemmän hyvin...Sitä kun joutuu joskus pohtimaan että missä menee se raja, milloin on liian tiukka itselleen, milloin antaa periksi liian helposti, mikä on herkuttelua, mikä ahmimista tai mikä johtaa siihen. Esimerkkinä se, että muutaman kerran olen syönyt pitkästä aikaa vesirinkeleitä ja ajatellut että ei se nyt niin vakavaa ole ja voi välillä niillä vähän herkutella. Tai pizzalla. Ehkä patongilla? Ruisleipää, karjanlanpiirakoita...Ja hups huomaakin syövänsä kaikenlaista turhaa. No, ongelmahan ei ole siinä. Vaan olossa, voi kauhistus. Ajattelin että onko tämä herkuttelu kaiken tämän tuskan arvoista ja päätin että ei. Ehkä ne karjalanpiirakat, ainakin aidot itsetehdyt on sellainen mistä en halua luopua mutta muuten viljoihin nollatoleranssi. Ja uskokaa pois kun sanon että vaikka en laihtuisi grammaakaan vaikka jättäisin viljat pois, niin sitä oloa en kestä mikä viljasta tulee.
Joskus sitä miettii että voi kökkö, miksi pitää olla niin herkkä kaikelle? Sokerille, hiivalle, viljalle...En tiedä vastausta, osittain itseaiheutettukin, mutta toisaalta, sehän opettaa menemään terveellisempiin elämäntapoihin koska vaikka jonkun elimistö valkoiset jauhot ja sokerin kestäisikin niin eihän niistä kenellekään ainakaan mitään hyötyä ole.Mutta se siitä.
Tyypillinen ilta tänään, töistä tullessa työhuoneen uuni tulille, astianpesukoneen tyhjennys, pyykkikone päälle, saunanlämmitys, iltapalaa ja nyt jumituin tähän...:D Ehkä tämä tällä erää, öitä! :)
Lomalla oli tarkoitus käydä ratsastamassa, mutta kun heräsin maanantaiaamuna ja kattoa vasten kuului tasainen ja kova rummutus, totesin olevani sokerista ja peruin kyseisen tapahtuman, toivottavasti joskus toiste sitten...
Äkkiähän se loma tietenkin kului kun vain viikko oli käytettävissä. (Lue: se on se aika minkä rahallisesti kestää...) Torstaina lähdin ajelemaan kohti Lahtea, kuulen aika usein kysymyksen: Mitä sinä siellä teet? No, sinne on pakkaantunut tuota sukua ja olisihan siinä lähellä kavereitakin, etelämpänä, jos olisi aina aikaa käydä kaikkia tervehtimässä. Enkä sano etteikö shoppailukin vähän isommassa kaupungissa olisi yleensä innostavaa, mutta kyllä se jäi tällä kertaa vähiin...Torstai-iltana ja perjantaipäivänä nautin vaan olostani ja makoilin hotellissa, sain yhden kirjankin luettua. Ja päikkärit, ihanaa...Hotellin hintaan kuului kuntosali, eikä se ihan huonoimmasta päästä tuossa hotellissa ollut. Ne hotellin "kuntoiluhuoneet" kun voi joskus käsittää ihan vaan juoksumaton ja kuntopyörän. Ihan oikeasti, oon nähnyt! Mitään kiinnostavia ryhmäliikuntatunteja ei sattunut siihen ajankohtaan kun olin itse majoittumassa mutta spinningsalissa kävin pienet treenit tekemässä itsekseni.
Perjantaina oli vuorossa jo miltei perinteeksi muodostuneet illanistujaiset serkun luona, ohjelmassa tietovisaa (musiikkisellaista) ja tarkoitus oli kyllä heittää dartsia ja pelata biljardia mutta eihän sitä kaikkea ehtinyt kun piti lähteä paikalliseen laulamaan. Tunnelma kuin kotikapakassa. :D Ei paljoa porukkaa mutta kaikki halusivat laulaa, pari kertaa pääsi joikhaamaan. Mutta seurahan se tärkeintä...:)
Lauantaina pitikin lähteä jo kotiin ajelemaan, olisi voinut kyllä pidemäänkin olla, mutta ei auta, arki kutsuu, eikä viitsinyt paluuta jättää sunnuntaille kun tietää kuinka paljon enemmän sitten väsyttää.
Syömiset on mennyt säännöllisen epäsäännöllisesti hyvin ja sitten vähän vähemmän hyvin...Sitä kun joutuu joskus pohtimaan että missä menee se raja, milloin on liian tiukka itselleen, milloin antaa periksi liian helposti, mikä on herkuttelua, mikä ahmimista tai mikä johtaa siihen. Esimerkkinä se, että muutaman kerran olen syönyt pitkästä aikaa vesirinkeleitä ja ajatellut että ei se nyt niin vakavaa ole ja voi välillä niillä vähän herkutella. Tai pizzalla. Ehkä patongilla? Ruisleipää, karjanlanpiirakoita...Ja hups huomaakin syövänsä kaikenlaista turhaa. No, ongelmahan ei ole siinä. Vaan olossa, voi kauhistus. Ajattelin että onko tämä herkuttelu kaiken tämän tuskan arvoista ja päätin että ei. Ehkä ne karjalanpiirakat, ainakin aidot itsetehdyt on sellainen mistä en halua luopua mutta muuten viljoihin nollatoleranssi. Ja uskokaa pois kun sanon että vaikka en laihtuisi grammaakaan vaikka jättäisin viljat pois, niin sitä oloa en kestä mikä viljasta tulee.
Joskus sitä miettii että voi kökkö, miksi pitää olla niin herkkä kaikelle? Sokerille, hiivalle, viljalle...En tiedä vastausta, osittain itseaiheutettukin, mutta toisaalta, sehän opettaa menemään terveellisempiin elämäntapoihin koska vaikka jonkun elimistö valkoiset jauhot ja sokerin kestäisikin niin eihän niistä kenellekään ainakaan mitään hyötyä ole.Mutta se siitä.
Tyypillinen ilta tänään, töistä tullessa työhuoneen uuni tulille, astianpesukoneen tyhjennys, pyykkikone päälle, saunanlämmitys, iltapalaa ja nyt jumituin tähän...:D Ehkä tämä tällä erää, öitä! :)
maanantai 19. elokuuta 2013
Huono viikko takana, parempi aloitettu?
Viime viikko oli kamala. Monestakin syystä, joten en tiedä mikä oli perimmäinen syy mutta se tuntui moninkertaisesti kamalalta, joskin siitä selvittiin ja loppuviikko olikin jo vähän parempi. :)
Maanantaiaamuna jo olin niin väsynyt että mietin kuinka ihmeessä selviän tästä (siis siitä viime...) viikosta. Unet jäi vähän huonolle, monestakin syystä. Lisäksi nuo naistenasiat (nyt jos on mieslukijoita niin silmät kiinni, tehän ette halua näistä kuulla...) pisti v***ttamaan oikein urakalla, eikä se väsymystä ainakaan parantanut. Koiraparat olivat ihan hepulissa kun emäntä ei jaksanut kolmeen aamuun nousta aamulenkille ja sitten v***tti vähän lisää kun oli niin huono omatunto. Kun sitten lopulta sain raahattua itseni lenkille niin v***tti kun koirat vetivät hihnassa ihan tolkuttomasti, eipä ihme kun monta päivää meni ilman kunnollista juoksulenkkiä.
Viime viikolla oli vielä kaksi kertaa CrossFitin peruskurssia, tiistaina ja perjantaina. Arvatkaa miltä tuntui lähteä sinne superväsyneenä...Vuan eipä väsyttänyt sen jälkeen. :D Hulluja treenejä jälleen kerran, just sopivaa mulle. :) Keskiviikko meni kiireen keskellä, illalla omat jumpat vedettävänä ja tarkoituksena nukkua hyvät unet ennen torstaita. Torstai olisi voinut olla se kamalin päivä viikosta, se oli se syy miksi nukuin huonosti ja jos ylipäänsä nukuin niin unet oli kyllä aika kammottavia.
Torstaina siis oli ohjelmassa tavallaan menneiden tapahtumien selvittelyä, toivon toki että se lopullinen piste tälle kaikelle. Tässä on taas joutunu pohtimaan noita menneitä juttuja, moneltakin kantilta, niin ihmissuhteissa kuin muissakin asioissa, muisteltu niin hyvää kuin huonoa. Ja mitä tehdä ettei ainakaan itse toistaisi samoja virheitä enää? Muistahan ei voi mennä takuuseen. En vaan voi olla miettimättä sitä, kuinka ilkeitä ihmiset voi olla. Miten se murentaa kaiken sen mihin on joskus uskonut kun jokaikinen heikkoutesi paiskataan vasten naamaa niin raa'alla tavalla että et ole koskaan edes uskonut että kukaan voi tehdä niin. No, nyt uskon. Usein olen joutunut kysymään itseltäni ja kysyn edelleen että kadunko. En kai. En? Toisaalta olisi kiva olla vähän naiivimpi ja uskoa sokeasti, vaikka sitten rakkauteen? Ihmisten hyvyyteen? Toisaalta taas, en kai voisi olla vahvempi (Ja kiitos vaan, en just nyt halua mitään uusia koettelemuksia, tiedoksi vaan sille joka täällä päättää jotta mitenkä paljon yhden ihmisen pitää kestää ja joko se on tarpeeksi vahva...:D) ja aika hyvin perille itsestäni ja tuntemuksista. Se tietynlainen kosketus omaan itseen on vahvempi kuin ikinä. Ja aiemminkin olen puhunut siitä että toisaalta se auttoi paranemaan syömishäiriöstä koska on PAKKO määritellä oma ulkonäkö itsensä kautta. Noh, se siitä filosofiasta, voi olla että hiukan sekavalle kuulostaa mutta ei viitsi kaikkea suoraan julkisesti kuitenkaan kirjoitella. :)
Onneksi on olemassa Ystävät ja taas kerran on onni saada tietää kehen voi luottaa ja kehen ei. Paljon olen kuullut vedottavan pelkoon. Se on jokaisen oma asia enkä voi ketään pakottaa ottamaan riskiä minun takiani. Joka tapauksessa, toivon ettei mennyttä tarvitsisi enää enemmälti selvitellä, se vaan ei ole minusta riippuvainen asia. Hyvä mieli nyt kuitenkin, minulla ainakin. :)
Lauantaina juhlittiin Isin 60-vee juhlia, mukavat kemut. Ja sunnuntaina järkyttävä turvotus kaikista herkuista vaikka karppia olivatkin. (Söin kyllä karjalanpiirakoita...) Sunnuntaiaamuna oli vielä "riäppiäiset" kun evästä jäi illasta niin paljon. Hyvä tapa jatkaa turpoamista. :D Sen verran jaksoin liikkua sunnuntaina (oli krapula 8-packista cokista...) että siivosin. Ilmeisesti henkinen puhdistautuminen vaati myös kodin puunauksen sillä kyllä, minä raahasin jopa matot ulos! Ja meinasin tukehtua niitä tampatessa...Pitäisköhän siivota useammin...?
Tänään jaksoin raahata itseni nelijalkaisten ystävien kera aamujuoksulle, toki sille lyhyimmälle reitille (7km) koska painoin aivan liian monta kertaa torkkua...Päivällä oli muutama hieronta ilman raahautumista minnekään, ihanaa! Sen jälkeen treenailin vähän uusia zumbakuvioita ja muokkasin vähän illan jumpan ohjelmaa. Sitten taas kamppeet kasaan, toinen koira kyytiin ja metsästämään autoon osia, koska sain vaihteeksi väärät. Huomenna uusi yritys, katsotaan mitä korjaaja sanoo tällä kertaa. :D Samba meni jo kaverin mukaan valmistautumaan huomiseen sorsanaloitukseen, saas nähdä osaako se karvakuontalo siellä mitään tehdä...? Kai se on jotain aiempina vuosinakin hakenut. :D
Kävin Fittarilla suorittamassa nesteenpoistoa spinningin avulla, josta mulle viisasteltiin tänään "työmualla", käykääs katsomassa video Sami Hedberg: Kuntosali siinä kerrotaan myös spinningistä. :D Illalla vielä jumppa ja kotona sauna, ah! Eiköhän siinä tälle illalla. Ai niin, Tokmannille oli tullut uusia Atkins-patukoita, äsken maistelin tällaisen:
Näitä saa myös tilattua esim täältä : http://www.hiilariton.fi/
Näihin tunnelmiin, pitää kai vääntäytyä unille. Vai pitäisikö nukkua Junnun seurana alakerrassa kun se tuntuu kaipailevan kaveriaan, ei ole tottunut olemaan ilman Sambaa? :D
Maanantaiaamuna jo olin niin väsynyt että mietin kuinka ihmeessä selviän tästä (siis siitä viime...) viikosta. Unet jäi vähän huonolle, monestakin syystä. Lisäksi nuo naistenasiat (nyt jos on mieslukijoita niin silmät kiinni, tehän ette halua näistä kuulla...) pisti v***ttamaan oikein urakalla, eikä se väsymystä ainakaan parantanut. Koiraparat olivat ihan hepulissa kun emäntä ei jaksanut kolmeen aamuun nousta aamulenkille ja sitten v***tti vähän lisää kun oli niin huono omatunto. Kun sitten lopulta sain raahattua itseni lenkille niin v***tti kun koirat vetivät hihnassa ihan tolkuttomasti, eipä ihme kun monta päivää meni ilman kunnollista juoksulenkkiä.
Viime viikolla oli vielä kaksi kertaa CrossFitin peruskurssia, tiistaina ja perjantaina. Arvatkaa miltä tuntui lähteä sinne superväsyneenä...Vuan eipä väsyttänyt sen jälkeen. :D Hulluja treenejä jälleen kerran, just sopivaa mulle. :) Keskiviikko meni kiireen keskellä, illalla omat jumpat vedettävänä ja tarkoituksena nukkua hyvät unet ennen torstaita. Torstai olisi voinut olla se kamalin päivä viikosta, se oli se syy miksi nukuin huonosti ja jos ylipäänsä nukuin niin unet oli kyllä aika kammottavia.
Torstaina siis oli ohjelmassa tavallaan menneiden tapahtumien selvittelyä, toivon toki että se lopullinen piste tälle kaikelle. Tässä on taas joutunu pohtimaan noita menneitä juttuja, moneltakin kantilta, niin ihmissuhteissa kuin muissakin asioissa, muisteltu niin hyvää kuin huonoa. Ja mitä tehdä ettei ainakaan itse toistaisi samoja virheitä enää? Muistahan ei voi mennä takuuseen. En vaan voi olla miettimättä sitä, kuinka ilkeitä ihmiset voi olla. Miten se murentaa kaiken sen mihin on joskus uskonut kun jokaikinen heikkoutesi paiskataan vasten naamaa niin raa'alla tavalla että et ole koskaan edes uskonut että kukaan voi tehdä niin. No, nyt uskon. Usein olen joutunut kysymään itseltäni ja kysyn edelleen että kadunko. En kai. En? Toisaalta olisi kiva olla vähän naiivimpi ja uskoa sokeasti, vaikka sitten rakkauteen? Ihmisten hyvyyteen? Toisaalta taas, en kai voisi olla vahvempi (Ja kiitos vaan, en just nyt halua mitään uusia koettelemuksia, tiedoksi vaan sille joka täällä päättää jotta mitenkä paljon yhden ihmisen pitää kestää ja joko se on tarpeeksi vahva...:D) ja aika hyvin perille itsestäni ja tuntemuksista. Se tietynlainen kosketus omaan itseen on vahvempi kuin ikinä. Ja aiemminkin olen puhunut siitä että toisaalta se auttoi paranemaan syömishäiriöstä koska on PAKKO määritellä oma ulkonäkö itsensä kautta. Noh, se siitä filosofiasta, voi olla että hiukan sekavalle kuulostaa mutta ei viitsi kaikkea suoraan julkisesti kuitenkaan kirjoitella. :)
Onneksi on olemassa Ystävät ja taas kerran on onni saada tietää kehen voi luottaa ja kehen ei. Paljon olen kuullut vedottavan pelkoon. Se on jokaisen oma asia enkä voi ketään pakottaa ottamaan riskiä minun takiani. Joka tapauksessa, toivon ettei mennyttä tarvitsisi enää enemmälti selvitellä, se vaan ei ole minusta riippuvainen asia. Hyvä mieli nyt kuitenkin, minulla ainakin. :)
Lauantaina juhlittiin Isin 60-vee juhlia, mukavat kemut. Ja sunnuntaina järkyttävä turvotus kaikista herkuista vaikka karppia olivatkin. (Söin kyllä karjalanpiirakoita...) Sunnuntaiaamuna oli vielä "riäppiäiset" kun evästä jäi illasta niin paljon. Hyvä tapa jatkaa turpoamista. :D Sen verran jaksoin liikkua sunnuntaina (oli krapula 8-packista cokista...) että siivosin. Ilmeisesti henkinen puhdistautuminen vaati myös kodin puunauksen sillä kyllä, minä raahasin jopa matot ulos! Ja meinasin tukehtua niitä tampatessa...Pitäisköhän siivota useammin...?
Tänään jaksoin raahata itseni nelijalkaisten ystävien kera aamujuoksulle, toki sille lyhyimmälle reitille (7km) koska painoin aivan liian monta kertaa torkkua...Päivällä oli muutama hieronta ilman raahautumista minnekään, ihanaa! Sen jälkeen treenailin vähän uusia zumbakuvioita ja muokkasin vähän illan jumpan ohjelmaa. Sitten taas kamppeet kasaan, toinen koira kyytiin ja metsästämään autoon osia, koska sain vaihteeksi väärät. Huomenna uusi yritys, katsotaan mitä korjaaja sanoo tällä kertaa. :D Samba meni jo kaverin mukaan valmistautumaan huomiseen sorsanaloitukseen, saas nähdä osaako se karvakuontalo siellä mitään tehdä...? Kai se on jotain aiempina vuosinakin hakenut. :D
Kävin Fittarilla suorittamassa nesteenpoistoa spinningin avulla, josta mulle viisasteltiin tänään "työmualla", käykääs katsomassa video Sami Hedberg: Kuntosali siinä kerrotaan myös spinningistä. :D Illalla vielä jumppa ja kotona sauna, ah! Eiköhän siinä tälle illalla. Ai niin, Tokmannille oli tullut uusia Atkins-patukoita, äsken maistelin tällaisen:
Näitä saa myös tilattua esim täältä : http://www.hiilariton.fi/
Näihin tunnelmiin, pitää kai vääntäytyä unille. Vai pitäisikö nukkua Junnun seurana alakerrassa kun se tuntuu kaipailevan kaveriaan, ei ole tottunut olemaan ilman Sambaa? :D
perjantai 9. elokuuta 2013
CROSSFIT!! (Ja vähän muutakin...)
Uusi laji kokeilussa ja arvatkaas tuliko jäädäkseen...;) Tällä viikolla alkoi siis Fittarilla clubilaisten CrossFit-kurssit, tappava laji! Suosittelen lämpimästi, Joensuussa voi harrastaa, kursseille voi ilmoittautua myös ei-jäsenet, hintaan sisältyy kuukauden treenit ja liittymismaksu, sisältäen 8 harjoituskertaa, käykääs katsomassa www.fittari.fi.
Tällä viikolla oli kolme harjoituskertaa, yhden tunnin mittaisia kukin alku- ja loppulämmittelyineen, itse treeniaika "vaivaiset" 15-20 min. Kuulostaako säälittävän vähälle? Niin minustakin. Mutta siihen aikaan kun tyrkätään menemään noin 60 leuanvetoa, 120 kyykkyä, 120 etunojapunnerrusta ja 100 vatsaa niin sitä säälii lähinnä itseään ja vieressä ähkivää kohtalotoveria. Tämä siis vain esimerkki, tälläkin viikolla jokainen treenikerta on ollut erilainen joko painottuen voimaan tai kestävyyteen.
Maanantaina oli ensimmäinen treenikerta, jonka jälkeen jäin vielä hieman myöhässä spinningiin, josta tukka putkella kohti koti"kaupunkia" ja ohjelmassa yksi jumppa.
Tiistaiaamuna totesin tehneeni edellisenä päivänä leuanvetoja (kevennetysti siis, ei jaksa tätä massaa nostaa...:D) koska selkä oli TOOOOSI kipeä, oli sitä hiukkasen vielä eilenkin. Juoksulenkkiähän se ei estä, varsinkin kun nuo kaksi karvaista kaveria sitä tarvitsevat. :) Päivälenkiksi pyöräilin käymään kaverin mökillä, joka ystävällisesti korjaili pyöräilykengän klossin takaisin paikalleen, nimimerkki "En meinannut aiemmin saada kenkää irti polkimesta kuin suurella voimalla", kiittää! :) Kävipä tässä taannoin niinkin jotta unohdin ennen risteystä irroitella kengät polkimista ja hupsis, katseltiin asioita ruohonjuuritasolta. Päivällä vielä kävelylenkki naapurin tyttöjen kanssa ja illalla jumppaa vetämään. Arvatkaa, onko sauna aika hyvälle tällaisten päivien jälkeen...
Keskiviikkona meinasi jo usko loppua, kun CrossFitin päälle oli kaksi omaa jumppaa vedettävänä, reisipakaravatsa ja kahvakuula. Jaksoihan ne sitten kuitenkin. Eilen, siis torstaina vielä zumba ja tämä päivä omista ohjauksista taukoa, kävin vain crossfitissä ja huomenna taas täysillä mennään. :D
Salitreenit on taas alkaneet maistua paremmilta (eli tuskaisemmilta...) kun on jotenkin motivaatio sielläkin kohonnut? Ehkä siksikin ettei ole tullut pihisteltyä tuon syömisen kanssa niin jaksaa kunnolla treenata. Lisäksi olen saanut kaverilta hyviä vinkkejä treenin tehostamiseksi ja uusia liikevinkkejä, kiitosta vaan! Pienetkin jutut piristää. Päätin myös jokin aika sitten, että kaikki salitreenit tehdään kunnolla ja täysillä ja jos ei jaksa niin sitten ei salille mennä ollenkaan. Ja tämän seurauksena on ollut salilta viikoittain 1-3 välipäivää, historiallista! :D
Muista löpinöistä sen verran että on hassua, satunnaisesti myös kiusallista kun viimeinen vuosi ja se työ mitä on tehnyt pitääkseen itsensä kasassa ja "tuntevana" ihmisenä ja päättänyt sen etten "koveta" itseäni, on johtanut siihen että saattaa se itku tai miksei naurukin, liikutus tai muu tunnetila tulla voimakkaana aikaa tai paikkaa katsomatta. Itke siinä sitten kun väkijoukon keskellä kun saat kivan viestin tai naura itseksesi kaupan kassalla. Paha on myös ystävän vauvan nauru joka saa kyyneleet silmiin ja mainittakoon että ei, minä en pode vauvakuumetta. No, eikös ne sano että täytyy olla hullu ettei sekoa? :D
Joka tapauksessa välillä tuntuu että sisuskalutkin on yhtä myllerrystä mutta kai se tästä selkiintyy, sotkentuakseen kenties uudelleen. Se on vaan niin että täytyy elää ja tuntea niin ettei tarvitse katua, sitä mitä jätti sanomatta tai tekemättä, koska ei se ole itseltä pois. Ja ne riskit? Saattaa sattua. Entäs sitten? Ei kai ole mitään mistä ei voisi selvitä. :) Näillä mennään tällä kertaa. :)
Tällä viikolla oli kolme harjoituskertaa, yhden tunnin mittaisia kukin alku- ja loppulämmittelyineen, itse treeniaika "vaivaiset" 15-20 min. Kuulostaako säälittävän vähälle? Niin minustakin. Mutta siihen aikaan kun tyrkätään menemään noin 60 leuanvetoa, 120 kyykkyä, 120 etunojapunnerrusta ja 100 vatsaa niin sitä säälii lähinnä itseään ja vieressä ähkivää kohtalotoveria. Tämä siis vain esimerkki, tälläkin viikolla jokainen treenikerta on ollut erilainen joko painottuen voimaan tai kestävyyteen.
Maanantaina oli ensimmäinen treenikerta, jonka jälkeen jäin vielä hieman myöhässä spinningiin, josta tukka putkella kohti koti"kaupunkia" ja ohjelmassa yksi jumppa.
Tiistaiaamuna totesin tehneeni edellisenä päivänä leuanvetoja (kevennetysti siis, ei jaksa tätä massaa nostaa...:D) koska selkä oli TOOOOSI kipeä, oli sitä hiukkasen vielä eilenkin. Juoksulenkkiähän se ei estä, varsinkin kun nuo kaksi karvaista kaveria sitä tarvitsevat. :) Päivälenkiksi pyöräilin käymään kaverin mökillä, joka ystävällisesti korjaili pyöräilykengän klossin takaisin paikalleen, nimimerkki "En meinannut aiemmin saada kenkää irti polkimesta kuin suurella voimalla", kiittää! :) Kävipä tässä taannoin niinkin jotta unohdin ennen risteystä irroitella kengät polkimista ja hupsis, katseltiin asioita ruohonjuuritasolta. Päivällä vielä kävelylenkki naapurin tyttöjen kanssa ja illalla jumppaa vetämään. Arvatkaa, onko sauna aika hyvälle tällaisten päivien jälkeen...
Keskiviikkona meinasi jo usko loppua, kun CrossFitin päälle oli kaksi omaa jumppaa vedettävänä, reisipakaravatsa ja kahvakuula. Jaksoihan ne sitten kuitenkin. Eilen, siis torstaina vielä zumba ja tämä päivä omista ohjauksista taukoa, kävin vain crossfitissä ja huomenna taas täysillä mennään. :D
Salitreenit on taas alkaneet maistua paremmilta (eli tuskaisemmilta...) kun on jotenkin motivaatio sielläkin kohonnut? Ehkä siksikin ettei ole tullut pihisteltyä tuon syömisen kanssa niin jaksaa kunnolla treenata. Lisäksi olen saanut kaverilta hyviä vinkkejä treenin tehostamiseksi ja uusia liikevinkkejä, kiitosta vaan! Pienetkin jutut piristää. Päätin myös jokin aika sitten, että kaikki salitreenit tehdään kunnolla ja täysillä ja jos ei jaksa niin sitten ei salille mennä ollenkaan. Ja tämän seurauksena on ollut salilta viikoittain 1-3 välipäivää, historiallista! :D
Muista löpinöistä sen verran että on hassua, satunnaisesti myös kiusallista kun viimeinen vuosi ja se työ mitä on tehnyt pitääkseen itsensä kasassa ja "tuntevana" ihmisenä ja päättänyt sen etten "koveta" itseäni, on johtanut siihen että saattaa se itku tai miksei naurukin, liikutus tai muu tunnetila tulla voimakkaana aikaa tai paikkaa katsomatta. Itke siinä sitten kun väkijoukon keskellä kun saat kivan viestin tai naura itseksesi kaupan kassalla. Paha on myös ystävän vauvan nauru joka saa kyyneleet silmiin ja mainittakoon että ei, minä en pode vauvakuumetta. No, eikös ne sano että täytyy olla hullu ettei sekoa? :D
Joka tapauksessa välillä tuntuu että sisuskalutkin on yhtä myllerrystä mutta kai se tästä selkiintyy, sotkentuakseen kenties uudelleen. Se on vaan niin että täytyy elää ja tuntea niin ettei tarvitse katua, sitä mitä jätti sanomatta tai tekemättä, koska ei se ole itseltä pois. Ja ne riskit? Saattaa sattua. Entäs sitten? Ei kai ole mitään mistä ei voisi selvitä. :) Näillä mennään tällä kertaa. :)
torstai 25. heinäkuuta 2013
Taas Semilomapäivitys! :)
Heipparallaa vaan!
Kiirettä on mukamas ollut taas niin ettei ehdi kirjoittaa vaikka koneella tuleekin päivittäin norkoiltua niin työn kuin vapaa-ajankin merkeissä. :)
Kesä on mennä hujahtanut nopeasti, sillä tajusin tässä yhtenä päivänä että kauhistus, kohta alkaa taas lätkätreenit (Joskin kukaan ei tunnu tietävän milloin ne oikeastaan alkaa...) ja täytyy suunnitella syksyn jumppia. Aika kiireinen, mutta veikkaan että kiva syksy ja talvi tulossa. Uusia kuvioita on myös mielessä, pitkään on ollut mielessä jokin kauneudenhoitoalaan liittyvä, vuosiahan olen sitä kosmetologikoulua miettinyt, mutta ensinnäkään en tässä tilanteessa halua lähteä mihinkään pidempään koulutukseen enkä ehkä ole valmis satsaamaan liiketiloihin sekä erilaisiin laitteisiin niin paljoa kun se vaatisi. Sitä paitsi samassa kaupungissa on jo kaksikin kosmetologia.
Jotain asiaan liittyvää olisi kuitenkin kiva tehdä, joten nuo kynsien geelaukset yms. kuulostaisivat sellaiselle jota voisi sivubisneksenä alkaa tekemään, ehkä jonkinlaisia käsi- ja kasvohemmotteluhoitoja myös jonkun kurssituksen kautta. Koulutuksia olen jo seuraillut, katsotaan nyt, kyllähän se yleensä johonkin johtaa kun ajatus on jo päässyt tälle tasolle. :)
Treeneihin ja syömisiin seuraavaksi tarttuaksemme niin onpa aika onnellinen olo kun kantapää antaa taas juosta. Eihän siihen mennytkään kuin purkillinen buranaa ja panadolia, muutama tuubillinen voltarenia ja mobilatia, silikonikevennykset, uudet kengät oli pakko ostaa ja viimeisimpänä vaan ei suinkaan vähäisimpänä, TENS-laite! Kertakaikkiaan loistava! Yksi kerta riitti siihen että seuraavana päivänä pystyin kävelemään suht normaalisti. Varoittelin kyllä edelleen jumpparyhmissä että pomppimiseni saattaa näyttää hiukan hassulle kun jalkaa piti varoa. (Onhan se selitys tämäkin...) Muutama päivä siihen päälle niin pystyi melkein juoksemaan. Niin, melkein...Lähdin reippaana lenkille että kyllä nyt jalka kestää ja totesin noin kahden kilometrin jälkeen että eipä ehkä olisi kannattanut...Siinä kun linkkaat menemään ja huomaat että asuinalueellasi tehdään kaivuutöitä (Jotakin SuperHypernopeaa kaapelia, sitä valokuitua kaitennii...?) ja tajuat että piru vie, siellähän on nuoria miehiä. (Tai oliko ne nyt niin nuoria...?) Pakkohan se oli yrittää juosta sulavan rytmikkäästi ohi, mielessä kyllä oli koko ajan että "Ai p**kele kun sattuu...". Loput viisi kilometriä sai taas nilkuttaa...
Pääasia että nyt voi taas juosta, kaksi karvaista otusta kotonani saavuttavat hyvinkin kahdessa päivässä hulluuden rajan, jos ei pääse liikkumaan. Noh, sulavaahan se ei ole edelleenkään, mutta...:D
Kantapään ollessa tulehtunut, tuli ainakin käytyä reilusti pyöräilemässä ja spinningissä, väittävät että se on lätkänpelaajille hyvä harrastus. Katsellaan, kulkisko luistin paremmin ensi kaudella. (Vähän epäilen, ruho on painavempi kannatella kuin viime vuonna, se siitä sulavuudesta tässäkin lajissa...)
Pari viikkoa sitten käytiin ystävien kanssa karaokekisoissa niinkin rajuilla festareilla kuin Suonenjoen Mansikkakarnevaalit. YEAH! Kova meno. :D Eikun oikeesti, menee jo perinteen piikkiin, eikös lie jo neljäs tai viides vuosi kyseisissä juhlissa. Kamalan pelottava esiintymislava, rappusia oikein täytyy sinne kiivetä, ekan biisin aikana jännitti niin että hampaat olisivat kalisseet yhteen jos ei olisi täytynyt suuta pitää auki, se kun on laulun tuottamiseksi jopa välttämätöntä...Jatkoa aiheesta seuraa myöhemmässä vaiheessa, kun kaikki päästiin jatkoon.
Syömistä olen edelleen yrittänyt opetella. Ja yrittänyt olla aloittamatta dieettiä, tai jos aloitan niin teen sen itseltäni salaa, siten etten kiduta itseäni kitupussikeittodieetillä. :D Tai itse asiassa en edes aloita vaan muutan ruokailutottumuksia. Huh, kyllä tää on vaikeaa...Kaikista hankalinta on saada vaikenemaan se ääni pään sisällä joka kehottaa, suorastaan vaatii laihtumaan. Yhden opettavaisen lauseen kuulin tässä ihmiseltä joka oli laihdutettuaan haukkumista kuunneltuaan päättänyt että yksikään mies ei läskiksi hauku tai vaadi laihduttamaan, ajattelin että kuinka hieno ajatus, tämän päätöksen minäkin teen! Se on hitto vieköön niin että yksikin haukkuminen siihen suuntaan niin hus hus! Siis JOS en jää vanhaksipiiaksi...:D
Tällä hetkellä on kai tullut eliminoitua kaikki sellainen mahdollisuus joutua haukutuksia, eikä sitä enää jaksaisikaan, tällä mennään ja katsellaan mitä huominen tuo tullessaan.
Iloisempiin aiheisiin on hyvä lopetella löpinät, ilman kuvia (Missähän miun tikku viipyy...? :D ) ja todeta zumban tehneen hyvää selälle. Ainakin omalleni...:) En ole ohjattavana päässyt käymään zumbassa kipeytyneen kantapään takia, on pitänyt "tyytyä" omiin tunteihin, mutta ehkä ensi viikolla taas. :) Huomenna saattaa vaikka olla ohjelmassa spinning. Mutta näihin tunnelmiin, hyvää yötä! :)
Kiirettä on mukamas ollut taas niin ettei ehdi kirjoittaa vaikka koneella tuleekin päivittäin norkoiltua niin työn kuin vapaa-ajankin merkeissä. :)
Kesä on mennä hujahtanut nopeasti, sillä tajusin tässä yhtenä päivänä että kauhistus, kohta alkaa taas lätkätreenit (Joskin kukaan ei tunnu tietävän milloin ne oikeastaan alkaa...) ja täytyy suunnitella syksyn jumppia. Aika kiireinen, mutta veikkaan että kiva syksy ja talvi tulossa. Uusia kuvioita on myös mielessä, pitkään on ollut mielessä jokin kauneudenhoitoalaan liittyvä, vuosiahan olen sitä kosmetologikoulua miettinyt, mutta ensinnäkään en tässä tilanteessa halua lähteä mihinkään pidempään koulutukseen enkä ehkä ole valmis satsaamaan liiketiloihin sekä erilaisiin laitteisiin niin paljoa kun se vaatisi. Sitä paitsi samassa kaupungissa on jo kaksikin kosmetologia.
Jotain asiaan liittyvää olisi kuitenkin kiva tehdä, joten nuo kynsien geelaukset yms. kuulostaisivat sellaiselle jota voisi sivubisneksenä alkaa tekemään, ehkä jonkinlaisia käsi- ja kasvohemmotteluhoitoja myös jonkun kurssituksen kautta. Koulutuksia olen jo seuraillut, katsotaan nyt, kyllähän se yleensä johonkin johtaa kun ajatus on jo päässyt tälle tasolle. :)
Treeneihin ja syömisiin seuraavaksi tarttuaksemme niin onpa aika onnellinen olo kun kantapää antaa taas juosta. Eihän siihen mennytkään kuin purkillinen buranaa ja panadolia, muutama tuubillinen voltarenia ja mobilatia, silikonikevennykset, uudet kengät oli pakko ostaa ja viimeisimpänä vaan ei suinkaan vähäisimpänä, TENS-laite! Kertakaikkiaan loistava! Yksi kerta riitti siihen että seuraavana päivänä pystyin kävelemään suht normaalisti. Varoittelin kyllä edelleen jumpparyhmissä että pomppimiseni saattaa näyttää hiukan hassulle kun jalkaa piti varoa. (Onhan se selitys tämäkin...) Muutama päivä siihen päälle niin pystyi melkein juoksemaan. Niin, melkein...Lähdin reippaana lenkille että kyllä nyt jalka kestää ja totesin noin kahden kilometrin jälkeen että eipä ehkä olisi kannattanut...Siinä kun linkkaat menemään ja huomaat että asuinalueellasi tehdään kaivuutöitä (Jotakin SuperHypernopeaa kaapelia, sitä valokuitua kaitennii...?) ja tajuat että piru vie, siellähän on nuoria miehiä. (Tai oliko ne nyt niin nuoria...?) Pakkohan se oli yrittää juosta sulavan rytmikkäästi ohi, mielessä kyllä oli koko ajan että "Ai p**kele kun sattuu...". Loput viisi kilometriä sai taas nilkuttaa...
Pääasia että nyt voi taas juosta, kaksi karvaista otusta kotonani saavuttavat hyvinkin kahdessa päivässä hulluuden rajan, jos ei pääse liikkumaan. Noh, sulavaahan se ei ole edelleenkään, mutta...:D
Kantapään ollessa tulehtunut, tuli ainakin käytyä reilusti pyöräilemässä ja spinningissä, väittävät että se on lätkänpelaajille hyvä harrastus. Katsellaan, kulkisko luistin paremmin ensi kaudella. (Vähän epäilen, ruho on painavempi kannatella kuin viime vuonna, se siitä sulavuudesta tässäkin lajissa...)
Pari viikkoa sitten käytiin ystävien kanssa karaokekisoissa niinkin rajuilla festareilla kuin Suonenjoen Mansikkakarnevaalit. YEAH! Kova meno. :D Eikun oikeesti, menee jo perinteen piikkiin, eikös lie jo neljäs tai viides vuosi kyseisissä juhlissa. Kamalan pelottava esiintymislava, rappusia oikein täytyy sinne kiivetä, ekan biisin aikana jännitti niin että hampaat olisivat kalisseet yhteen jos ei olisi täytynyt suuta pitää auki, se kun on laulun tuottamiseksi jopa välttämätöntä...Jatkoa aiheesta seuraa myöhemmässä vaiheessa, kun kaikki päästiin jatkoon.
Syömistä olen edelleen yrittänyt opetella. Ja yrittänyt olla aloittamatta dieettiä, tai jos aloitan niin teen sen itseltäni salaa, siten etten kiduta itseäni kitupussikeittodieetillä. :D Tai itse asiassa en edes aloita vaan muutan ruokailutottumuksia. Huh, kyllä tää on vaikeaa...Kaikista hankalinta on saada vaikenemaan se ääni pään sisällä joka kehottaa, suorastaan vaatii laihtumaan. Yhden opettavaisen lauseen kuulin tässä ihmiseltä joka oli laihdutettuaan haukkumista kuunneltuaan päättänyt että yksikään mies ei läskiksi hauku tai vaadi laihduttamaan, ajattelin että kuinka hieno ajatus, tämän päätöksen minäkin teen! Se on hitto vieköön niin että yksikin haukkuminen siihen suuntaan niin hus hus! Siis JOS en jää vanhaksipiiaksi...:D
Tällä hetkellä on kai tullut eliminoitua kaikki sellainen mahdollisuus joutua haukutuksia, eikä sitä enää jaksaisikaan, tällä mennään ja katsellaan mitä huominen tuo tullessaan.
Iloisempiin aiheisiin on hyvä lopetella löpinät, ilman kuvia (Missähän miun tikku viipyy...? :D ) ja todeta zumban tehneen hyvää selälle. Ainakin omalleni...:) En ole ohjattavana päässyt käymään zumbassa kipeytyneen kantapään takia, on pitänyt "tyytyä" omiin tunteihin, mutta ehkä ensi viikolla taas. :) Huomenna saattaa vaikka olla ohjelmassa spinning. Mutta näihin tunnelmiin, hyvää yötä! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)