Joulu(LOMA!!) on jo kohta ovella kolkuttelemassa!

Vielä vähän reilu viikko ja sitten otan yhtä rennosti kun Kisu allaolevassa kuvassa. :D 

Jouluhan se lähestyy, niinkuin joka vuosi...En henkilökohtaisesti jaksa siitä enemmälti hössöttää, ehkä sitä ei yksineläjänä pidä sitä joulua mitenkään erikoisena. Väittävät ainakin että sitten perheellisenä sitä alkaa hössöttää? No, kyllä miekin koirille olen punaiset rusetit laittanut ja sään salliessa lenkkeillyt tonttupipo päässä. Ai niin ja haudallakin on tullut käytyä, joskin yksikin vuosi unohdin missä olen ja kiroilin niin maan p**keleesti kun kynttilä ei suostunut syttymään. Että hävettikö? No pikkusen, joskin luulen että hän kenelle kynttilää vein, olisi kai lähinnä nauranut mölyämiselleni. :) Muistoissa aina vaan, vaikka poismenosta tulee ensi vuoden alkupuolella jo viisitoista vuotta. Kauhean pitkä aika ja tuntuu että vastahan sitä oltiin ylä-asteella. 

Tiedättekö kun ihmiset suree eroa ja miettii jälkikäteen että mitä olisi pitänyt tehdä toisin, tai sitten se toinen vaihtoehto ettei uskalla sanoa mitä ajattelee/tuntee, koska pelkää sitä ettei toinen vastaa tunteisiin, ehkä sitä hylkäämistä, nolaamista? Siis ihan oikeasti, MITÄ VÄLIÄ?? Siis jos hävettää tai joutuu nolatuksi? Entäs jos se toinen nauraa sinun tunteillesi? No kuule, se on ihan sen toisen ihmisen oma häpeä! Mitä voi saavuttaa elämässä, jos ei ota riskejä, jos pelkää sitä että sattuu niin paljon ettei kerro tunteistaan? Tasapaksun keskitien? Ei se tunteettomana eläminen ihan oikeasti ole kivaa. 

Sen minä vaan haluan sanoa että jos just SINULLA siellä on joku ihminen josta välität ja haluat sen hänelle sanoa, oli se sitten rakkautta, ystävyyttä, ihan mitä vaan niin TEE SE NYT! 

Ja siitä haluan myös muistuttaa että mitä sitten vaikka olisikin eronnut? Voi tulla vastaan uusi, parempi? Kenties voit oppia erosta jotain? Joskus ex voi olla myös kaveri. (Ja toisinaan taas ei, koska jotkut haluavat polttaa kaikki sillat takanaan...) mutta MUISTA että joskus voi tulla eteen päivä jolloin on liian myöhäistä sanoa mitään, koskettaa, kertoa tunteistaan. Kyllä minä ainakin kadun, jos nyt mitään voi varsinaisesti katua koska uskon että on silläkin tarkoituksensa miksi tiettyjä juttuja ei ole tapahtunut, enemmänkin niitä mitä olen tekemättä tai sanomatta jättänyt kuin niitä mitä olen tehnyt tai sanonut. 

Johan lähti vakavilla asioilla kirjoitukset liikkeelle. :) No, jatketaan hieman kevyemmillä. Tällainen UusWanha Ihana keittiönpöytä muutti tuossa jokunen aika sitten miun keittiöön. (Kuinka yllättävää kun keittiönpöydästä on kysymys...)

Pöydän entinen omistaja (tai oikeastaan nämä on kai vähän niinkuin lainassa...?) kysyi että "Kiinnostaako pallit myös?" No tokihan pallit kiinnosti. Niitä oli kaikkiaan viisi kappaletta joista neljä tuli pöydän mukana, yksi jäi entiseen kotiinsa mutta on nyt mitä ilmeisimminkin seuraamassa palleja nro:t 1,2,3 ja 4 miun omistukseen. :D (Eikun lainaksi...)

Pöytä on tehty Wanhannäköiseksi (toivottavasti en puhu läpiä päähäni, oletan vaan koska on saman tekijän valmistama olohuoneenpöytä, jotta tekniikka olisi sama...) vuolemalla teräviä kulmia epätasaiseksi joka puolelta, puuta on myös kivasti toholla kärvennetty ja vaha päällä, liekkö tammisellainen tässäkin, kuten olohuoneenpöydässä. Mutta tää on AIVAN IHANA ja sopii kuin nenä päähän miun keittiöön. :) 

Aiheesta toiseen, syksyn lenkkeilykuvia. Äiti oli mukana lenkillä (pyöräillen, ei se pysy miun perässä muuten :D) ja koirat ovat ilmeisesti liian usein päässeet lenkin jälkeen "mummon" ja "ukin" (kun ei noita lapsenlapsia ole siunaantunut muuten kuin näitä karvaisia adoptoituja...Tosin "ukin" mielestä ne eivät ainakaan laske verenpainetta vaan aina kun niitä joutuu vahtimaan niin yläpaine on lähellä kolmeasataa...) jääkaapille koska vanhempieni tienristeyksessä tulee aina stoppi. "Eikö mentäis tuonne, siellä vois olla jääkaapissa makkaraa?"

Kaihoisat katseet...

Aiemmin kirjoittelin uudesta Kisusta, jonka nimi on Kisu tai oikeasti hän on Sisu, äh, no Sisu-Kisu sitten vaikkapa...Hienosti on kotiutunut, kuten kuvastakin voi päätellä. Junnun kanssa ovat ainoat miehet talossa ja hyvät kaverit tietenkin. 

 Kollinpötkylä...

Keittiönpöytä sai seuraa vielä tv-tasosta, joka oli myös kenkätelineenä toiminut. Siihen tarkoitukseen meinasin itsekin sitä käyttää koska ajattelin ettei se mahdu yläkerran viistokattoiseen huoneeseen kunnolla. Tai ettei ainakaan telkkari mahdu siihen päälle. :D Mutta sehän oli kuin luotu paikalleen. :)

 Junnun mielestä marraskuu oli ihan hyvää aikaa mennä uimaan puroon. Hrrrrr...

Kuvia kaveruksista, osa 2...

. 

 Tässä kuvassa on osa miun sänkyseurasta. Useimmiten tuntuu etten itse mahdu sekaan tai ainakin on syytä olla nopea iltatoimissaan koska nämä karvaiset tapaukset kyllä tietää milloin aiot kömpiä yläkertaan ja seuraavat välittömästi perästä. Jos meinaat siitä vielä esimerkiksi lähteä käymään vessassa, voi olla että nukkumatilasi on viety. Vai miltä kuulostaa kaksi koiraa ja 1-3 kissaa samassa sängyssä? Kyllä, koirat nukkuvat sängyssä. :D Aamuisin ensimmäisenä minua tuijottaa musta naama. Tai jos on niin pimeää etten nää sitä naamaa niin joko kuulen A. Tuhinan B. Hännän heilutuksen (PAUKUTUKSEN!) C.Naama alkaa kastua. (Ne nuolee, hitto vie...)

Kuontalonvärjäysoperaatio oli tuossa jokunen viikko sitten. Meinattiin ensin laittaa violettiä, mutta tuli liukuvärjäys punaisesta pinkkiin. Elumenilla tietenkin. Ja paikkahan on Parturi-Kampaamo Senjuska, löytyy myöskin facebookista, käyhän tykkäämässä! :)

 Kissanpötkylä ja koiranroikalekuvia jälleen, olenkohan hieman tylsä...:D

 Uunin läheisyydessä on hyvä kissan lämmitellä, kylmä ilma on kamala asia....

 Konkurssipesät x3 (Lue: Syövät omistajansa konkurssiin...) Harmi ettei tähän saa ääniä, se on meinaan jonkinmoinen konsertti aina kun heillä on nälkä. Tai siis aina kun he haluavat ruokaa, tiedä siitä nälästä...400g:n purkki on kerta-annos. Ja aina pitää syödä usein, vähästä en menisi puhumaan...

 "Nyt lopeta se facebookissa istuminen ja ala rapsuttaa!"

 Tällaista jälkeä tuli jokunen viikko sitten kun olin jumppaa ohjailemassa ja oli tosiaan joku peruuttanut auton päälle. Onneksi oli lapun jättänyt, vastapuolen liikennevakuutuksestahan nämä menee, mutta olis saattanut sattua sieluun jos olisi pitänyt omasta pussista maksella.

Kuin Kissa ja Koira?

 Junnu oli sitä mieltä että MoonBootsit on Out. Niin Out. Tai oli ne tavallaan In. Junnun mahassa. Hyvä syy ostaa uudet kengät?

Tosiaan, se lomahan se häämöttää jo ihan ovella. Onneksi on saanut ikäänkuin kevyemmin laskeutua siihen, totesin jo pari vuotta sitten että se ei ole oikeasti hyvä idea tehdä kolmea neljää viikkoa putkeen töitä siitä ilosta että loma on siellä kolmen neljän viikon päässä. Arvatkaapa onnistuuko lomalla rauhoittumaan sitten ollenkaan...Pitäisi varmaan loman alussa käydä myös piikki tuohon kantapäähän, joka antaa kyllä liikkua mutta voi kauhistus jos jää paikalleen...Sitten on kipeä. Toki jonkin verran liikkuessakin, mutta...Jonkun verran vaan pelottaa, siis piikki kantapäähän, yäk? 

No mutta, iltarutiineista jäljellä vielä pyykkien levitys narulle, telineeseen siis? :D Hyvää yötä!

Flunssa pitää otteessaan.

Viime lauantaina oltiin pelireissulla Kuhmossa. Koko viikon oli ihan hyvä olo, toisin kuin yleensä flunssaa edeltävinä päivinä, pelissä tuntui jaksavan ihan kivasti...Mutta puolessavälin tulomatkalla alkoi tuntua kurkussa pieniä kaktuksia ja yskittikin. Ajattelin että johtuu vaan kiivaasti hengitetystä kylmästä jäähalli-ilmasta (Joskus näin on käynyt...) mutta kyllähän la-su välisenä yönä jäi unet vähiin kun kurkku meni niin kipeäksi että heräsin omaan nielaisuuni ja lisäksi kuume nousi päälle 38 asteen, mikä on harvinaista kun ei yleensä nouse oikein edes lämpöä. 

Sunnuntaipäivältä joutui sitten työt perumaan ja ihan OIKEASTI, epäilijöille vaan tiedoksi makasin KOKO päivän sohvalla ja tyhjentelin tehokkaasti niin omaa päänsisäistä kuin digiboksin kovalevyä. Milloinhan lienen viimeksi yhtä kauan tuijotellut sarjoja ja leffoja yhtä soittoa. Telkkarissani siis on sellainenkin toiminto että jos se on tarpeeksi kauan päällä niin se yrittää itse sammuttaa itsensä jos ei paina tarpeeksi ajoissa jtn nappia...? :D No, siinä meni tosiaan sarja ja elokuva jos toinenkin, House, Olipa Kerran, Vampyyripäiväkirjat, Poliisit, Suomen Tulli, C.S.I., Vares (tietenkin, Antti Reini on iiiiiiiihana) :D

Maanantaiksi toivuin jokseenkin työkykyiseksi (lue: ei ollut kuumetta) joten painelin jumppia vetämään ihan jo siitäkin syystä että opiston kausi alkaa olla lopuillaan eikä huvittaisi enää viimeisiä jumppia alkaa siirtelemään. Sitä paitsi, yrittäjänä se vaan menee niin että jos joudut sairastumisen takia siirtelemään asiakkaita tai jumppia niin teet sitten seuraavat pari viikkoa kahta kauemmin töitä kun ei oikein viitsi kenellekään sanoa että no siirretään tuo aika tuonne kolmen kuukauden päähän kun on väljempää...:D

No, kohta viikko takana ja olokin pikkuisen parempi, jätin treenit väliin kun ei ole viikonloppuna pelejäkään että saisi huilata edes yhden illan ja pääsisi ajoissa nukkumaan. 

Tällä viikolla ei siis "ylimääräisiä" treenejä ole juuri ollut, kerran kävin lenkillä ja kerran salilla. Mutta onhan noita muuten...Maanantaina tuolijumppa, Zumba ja "Remix"-jumppa (sisälsi osioita kolmesta eri jumpasta). Tiistaina ReisiPakaraVatsa, BootCamp ja Zumba. Keskiviikkona 2 x Zumba ja 2x Kahvakuula. Tähän väliin täytyy sanoa että mulla on ihan mielettömän hieno ja tekevä ryhmä tuolla savon puolella, ihan uskomattomia mummoja! Vedettiin zumbaa ja olin toki valinnut niitä hieman "kevyempiä" kappaleita, enimmäkseen salsaa, cumbiaa, bachataa jne...Loppujen lopuksi veivattiin ihan samoja viisuja kuin omalla "perus" Zumba-tunnilla. Ihan hillitön meininki ja kaikki teki hienosti ja täysillä. 

Karu pudotus maanpinnalle seuraavassa ryhmässä, "onko pakko ottaa näitä tansseja", "voidaanko tehdä jotain muuta kun tässä tulloo hiki". Ja pisteenä ii:n päälle: "Toin sulle näitä miun omia levyjä, soita näitä kun nää on paljon parempia ja nää on hitaampiakin". Sen lisäksi musiikki on liian kovalla, musiikki on liian hiljaisella, musiikin pitäis olla suomenkielistä, musiikin pitäis olla englanninkielistä, ei tätä keppijumppaa, minä en tykkää kahvakuulasta, minä en voi tehä tätä enkä tuota...Eeehh, tuota? Hieman hankalaa miellyttää?

Kaiken kukkuraksi tullessani autolle, pyyhkijän alla oli lappu ja takalokasuojassa lommo. Onneksi oli rehellinen törmäilijä ja jätti yhteystietonsa. 

Tänään kauhistelin omaa ruokavaliotani. Aiemminkin oon kyllä tainnut mainita että hirveää jos joku jolle olen tehnyt ruokavalion, näkee miun ostoskorin. Huh huh. Kun on kauhea kiire ja väsynyt niin tulee entistä enemmän syötyä mitä sattuu, missä sattuu. Ja se on asia mille haluaisin tehdä jotain. Kuitenkin aika paljon vietän aikaa urheilutalolla missä eväät saa jääkaappiin ja on myös mikro missä lämmittää. Ongelma on se että on hyvin vähän aikaa tehdä ruokaa. Pakko on kuitenkin yrittää ja tehdä vaikka isompia annoksia kerralla. Tällainen "roskaruoka"-dieetti meinaan vie voimia yllättävän paljon ja vaikuttaa pahasti palautumiseen. Tästä siis projektia jatkoon. 

Joulua odotan kovasti, en varsinaisesti sen joulun takia, mutta mulla on PITKÄ VAPAA! AH, tulee niiiiiiin tarpeeseen. Sitä ennen pieni hengähdystauko ensi viikonloppuna kun on itsenäisyyspäivä eli vähän vapaata. 

Vuorokausi ehti vaihtua kun jäi kirjoitus eilen illalla kesken, joten jatketaan sitten perjantain puolella. Tänä aamuna heräsin ilman kellon soittoa. Puoli tuntia kellon oletetun soimisen jälkeen. Vuan on puhelimesta akku niin finaalissa jotta oli loppunu yöllä eikä herätyskello tietenkään soinut. Onneksi ei tarvinnut herätä kuudelta, olis voinu aika iloisesti mennä jokunen tunti yli...

Tänään ei ollut onneksi mikään maailman raskain päivä, muutamia hierontoja ja yksi jumppa. Sen verran ajattelin flunssasta toipuneeni että menin spinningiin. Huh. Henki meinasi lähteä. Oma jumppa siihen päälle vielä, joskin ei se enää niin pahalle tuntunut. :D Siinäpä se ilta vierähti, kotona vielä vähän siivousta ja uuninlämmitystä...Hyvää yötä! - Mirva -

Onnellisuus, miten se määritellään?

Tästä(kin) aiheesta voisi kai vääntää vaikka kuinka kauan ja taas kerran näkemyksiä olisi varmaan yhtä monta kuin kertojiakin. Tämä siis vain minun näkemykseni asiasta, se tämänhetkinen. Vuosien varrella muuttunut ja varmaan tulee muuttumaankin. :D

Ensinnäkin, ei voine puhua mistään mitä pitäisi varsinaisesti saavuttaa, tuo onnellisuus siis. Niin moni elää elämäänsä ajatuksella "sitten kun...". Eli odottaa sitä päivää kun jokin asia on "niinkuin pitää" jotta voi olla onnellinen. Ajatellaan että "Sitten Kun" Talo/mökki on valmis/remontti tehty/lapset isoja/olen laihempi/työ on helpompaa/saan tämän projektin tehtyä/laina on maksettu/eläkkeellä...Listaa voisi kai jatkaa loputtomiin. Periaate kuitenkin sama. Ei nautita siitä elämästä siinä hetkessä vaan odotetaan jotain maagista hetkeä jolloin kaikki asiat ovat selvät ja kivasti ja ihanasti voi vaan olla eikä ole huolia ja murheita. SITTEN voi olla onnellinen. 

Karuja totuuksia todella monetta osaa tässä julkistan siis. EI SE MENE NIIN! Sekö ei ole elämää ja onnellisuutta niin kauan kun on sitä remonttia ja velkaa, lapset on pieniä ja töitä on paljon? Eikös se ole sitä elämää? Ja elämästä olisi kai tarkoitus nauttia ja olla onnellinen? Olen miettinyt sitä niin omalla kuin joidenkin läheisten ihmisten kohdalla että mitä vaaditaan että osaa pysähtyä tai edes hiljentää? 

En tarkoita että joka hetki elämästä olisi yhtä ilotulitusta, eihän se ole kenelläkään niin. On stressaavia hetkiä, on surua. Voi tulla eteen asioita joita ei ole suunnitellut ja niistä on vain selvittävä. Pääasia on se että nauttisi siitä hetkestä, tästä päivästä, siitä mitä elämässä on saavuttanut, mitkä asiat ovat hyvin. Ja kenties yrittää tehdä niille asioille jotain mihin ei ole tyytyväinen. Ja aina kaikkeen ei voi vaikuttaa kovinkaan paljoa mutta asioista voi yrittää tehdä siedettävämpiä, vähemmän stressaavia. 

Minä yritin hiljentää tahtia ja hiljentyä osittaisella lomalla, joka taasen tarkoitti sitä että viikon aikana vedin muutamat jumpat, muuten lomailin. Ja lepäsin. Ainakin melkein. :D Ja kävin pikareissussa, Lahdessa tietenkin. Sama hotelli kuin viimeksi, Tallukka, Samba ja Junnu olivat sitä mieltä että tuttu paikka ja taas heille on omat sängyt. Ei höyryämistä, luut suuhun ja eikun järsimään. Mitäpä sitä, tämä on ennenkin nähty, taisivat tuumia. :)

Perinteisesti lokakuun puolestavälin on ollut karaokekisat, mutta jo vuosia olen miettinyt sieltä poisjättäytymistä, koska miksi kisata jos ei voi voittaa? En väitä edes ettenkö osaisi laulaa, mutta menestykseen vaaditaan paljon muutakin. Ei jaksa enää hakata päätä seinään kisoissa. Tietenkin jatkan laulamista ja tulevaisuudessa ehkä jopa keikkailun muodossa, jää nähtäväksi...:) 

Lahden reissuun kuului perinteisesti tietenkin karaoke, sitä ennen serkkupojan vetämä musatietovisa sekä biljardi- ja dartsmittelöt. Omaa ennätystäkin sain paranneltua. Mukava ilta kaikenkaikkiaan. ;) Paikalliseen baariin suunnistimme kävellen, vaikka epäilinkin jalkojeni kestävyyttä korkokengissä joiden taas ajattelin parantavan kantapään plantaarifaskiittia. Ja ei naureta siellä, korkokengät on oikeasti tehokas keino hoitaa tulehtunutta kantapäätä. 

Täytyy kyllä todeta että se, kun ihmiset tanssii, taputtaa, laulaa mukana, voitti karaokekisat mennen tullen. Kivaa. :) Ja jos siitä oli iloa muillekin kuin minulle itselle, niin mikäs siinä. Toki biisivalinnat oli sellaisia että helposti ihmiset lähtee mukaan. Kaija Koon Minun tuulessa soi, Bon Jovin You give love a bad name ja Joan Jett & Blackhearts I love rock'n roll. 

Sunnuntaiaamuna käytiin hurttien kanssa juoksemassa Vääksyn kanavan vartta, ai että kun olisi kiva ollut mennä uimaan. Koirien mielestä, ei minun. Ja sorsiakin siellä uiskenteli ja oikein kiva puro solisi toisella puolen kulkemaamme tietä. :) Hassua kun asfalttikin tuntui pehmeältä, puista tippuneita lehtiä oli niin paksu kerros jotta aivan kuin olisi pururadalla juossut. 

Kotimatkalle lähdin iltapäivästä, käytiin ensin shoppailemassa serkkupojan kihlatun kanssa ja nautiskeltiin lähtö"kahvit" (kokista...) ja Dajm-kakkua. Heti menen taas käymään kun jää sellainen väli töistä/peleistä. :)

Vanhenin taas vuoden tällä viikolla ja perjantaille oltiin suunniteltu tyttöjen iltaa ja pitkästä aikaa baariin lähtöä. Tajusin että kauhistus sentään, Junnu söi matalakorkoiset saappaat ja ei tanssihommia voi suorittaa korkkareilla ja koska joskus on kiva pukeutua muuhunkin kun tennareihin niin...Hyvä syy ostaa uudet saappaat. Kävin maanantaina Joensuussa vähän katselemassa, mieleiset löytyi Citymarketista, ONNEKSI en niitä silloin vielä ostanut. Aukaisin nimittäin seuraavana päivänä suuni kun kävin äitin ja isin luona ja sain heiltä kenkäpassin joka oikeutti 50% alennukseen normaalihintaisista kengistä. Jippii, säästin siis. :D Tällaiset tarttui mukaan.

Treenattukin on, niin salilla kuin jumpissa. Maanantaina kävin spinningissä, tiistaina pääsin pitkästä aikaa FitnessArmyyn fittarille ja vaikka itse vedänkin samankaltaista tuntia omalla paikkakunnalla, on se aina mukava päästä muiden tunneille ja tekemään juttuja eri tavalla mitä itse tekee ja kenties saada ideaa omillekin tunneilla. Perjantaina kävin vielä zumbassa. Se onkin jäänyt vähemmälle, tahtoo mennä niin että kun alkaa omia tunteja olla useampi viikossa, ei jaksa samaa lajia enää käydä muualla repimässä. 

Salilla olen treenannut edelleen tuntuman mukaan, ilman ohjelmaa, ilman vihkoa. Kunhan treenaa kovaa, se on pääasia. Kollega sattui muutaman kerran samaan aikaan salille. Sattui? Tai jos vaikka sovittiinkin ihan pari kertaa yhteisistä treeneistä. :D Naureskeltiin että yleensä treeneihin menee 30-45min, korkeintaan tunti mutta sitten tulee löpistyä ihan liikaa kun ollaan yhtä aikaa. :D No, harvinaista se että sinne nykyisin yhtä aikaa osutaan joten löpinät silloin tällöin haitanne. :)

Kuvatuksia treeneistä siis. 

"Mitäs siinä kuvailet"-ilme. :D

"En voi irvistellä sulle, enkä kameralle"-ilme. :D

"Treenaaminen on kivaa ja perheasiat on kunnossa vai miten se meni?"

Kickbackseja...

Punnerrellaan...Ja wanhan idolini Arnoldin tyyliin. :)

 Tuossa noin kuukausi sitten pihaan ilmestyi hyvin tuttavallinen katti, jonka olisin mieluusti pitänyt itselläni, mutta kun sille omistaja oli yritettävä löytää ja se jopa löytyikin, kisu palasi omaan kotiinsa. Ihan salaa toivoin että se tulisi takaisin, koska omistaja sanoi että on kova reissaamaan, joten jos vielä tulee niin saan hänet pitää. Ja niinhän Kisu synttäripäivän iltana oven taakse ilmestyi. Ihana Kisu. Tässä yritellään nyt totutella koiriin ja koirat Kisuun. Katotaan miten lähtee sujumaan. Hän on leikattu poika ja tulee tyttökisujen kanssa kivasti juttuun. Kova kehräämään ja puskemaan. :)

Laitoin Samban ja Junnun vierashuoneeseen jotta kisu saisi totutella taloon rauhassa, annoin luut ja minnekäs muuallekaan hyppäsivät kuin sänkyyn. Hyvin koulutetut koirat...

Tänään kävin laitattamassa räpsyripset. Pitkän aikaa mietin että ei tule minulle mitään räpsyttimiä, mutta ajatukseen tottui ja kivat niistä minusta tuli, luonnollisen näköiset. Sitä kun ei jumppaohjaajana juuri meikkiä voi käyttää, koska se lähinnä valuisi pitkin naamaa, niin on kiva näyttää edes vähän "huolitellummalta". :)

Siinä taas tälle iltaa, nyt vielä katsomaan Avataria neljän karvaisen seuralaisen kanssa. :) - Mirva-

Fitness, laihuuden ihannointi, tervettä?

Tätä on nyt ihan pakko miettiä jälleen kerran kun näiden asioiden kanssa on vuosia, vuosikymmeniä jopa tahkonnut elämässään. Luin myös mielenkiintoista blogia http://infitnessandinhell.blogspot.fi/ jossa kirjoittaja kertoo omakohtaisesta kokemuksesta metabolisesta tuhosta eli eräänlaisesta aineenvaihdunnan häiriöstä. En pureudu tässä siihen sen enempää, jokainen voi käydä lukemassa tuosta linkittämästäni blogista. Hyvää tekstiä. :)

Mutta varsinaiseen asiaan. Tuntuu että nykyisin joka tuutista pursuaa sitä painonhallintaa, dieettiä, fitnesstä, erilaisia ohjelmia ja neuvoja. Ei se huono ole. Mutta missä vaiheessa mennään terveellisyyden rajojen yli, joskin sen terveellisyyden nimissä? Ja on hyvä että on olemassa personal trainereita ja ohjeistusta niin liikkumiseen kuin syömiseenkin. Tiedän kyllä kuinka vaikeaa se on aloittaa ja kuinka helppo on huijata itseään. Siinäpä se onkin että kaikki ei perustu siihen syömiseen ja liikkumiseen vaan siihen miten se pääkoppa pidetään läjässä, kuinka motivoidaan ihminen tähtäämään pysyvään muutokseen ja siihen että vaikka vastoinkäymisiä tulee, ei silti tule luovuttaa. Ja se ylipaino...Jos sitä nyt vähän onkin, entäs sitten? Jos ei se tuo terveydellisiä riskejä ja saat kengännauhasi kiinni ilman että maha ottaa vastaan (mulla skrakaa selkä...:D) niin mitä HELKKARIN väliä sillä painoindeksillä on?? Okeeiii, tuo indeksi on huonohko mittari muutenkin. 

Entäs se kireyden tavoitteleminen? Se on tietenkin jokaisen oma asia. Mutta koska tämä on MINUN blogini niin voinen kertoa OMAN mielipiteeni. Tietenkin puolueellinen näkökulma, kun olen itse sahannut painoa edestakas, ollut laiha, ollut vähän tukevampi, lihakset on kai edelleen tallella? On ollut syömishäiriötä, olen kokeillut dieettejä Atkinsista Easy Dietiin, jopa kaalisoppaa. :D Ja jokaikisellä DIEETILLÄ se paino tulee kyllä takaisin. Se on katsokaas se elämänmuutos mikä ei ole ollut pysyvää. Ja painonpudotus aina liian nopeaa, mikä altistaa niin sille aiemmin mainitulle metaboliselle tuholle kuin ylenpalttiselle nälkähormonien kasvulle, joka johtaa runsaaseen syömiseen, jopa ahmimiseen. Ja paino nousee, eikä sille mitään voi.

 Niin, se kireys...Jokainen tavallaan. Mie en vaan enää edes halua tavoitella sellaista kireyttä mikä aiemmin oli haaveena. Kisoihin tuskin lähden ja täytyy muistaa että kisaajillakin se kunto kestää vain yhden päivän. YHDEN PÄIVÄN! Kyllä minäkin haluan että lihakset näkyisi ja muutenkin olisi hyvä olla, niin sisältä kuin ulkoa mutta karu tosiasia on se että kun mennään joko sen oman biologisen painon (eli sen missä se kroppa sitä painoa luonnollisesti pyrkii pitämään ja missä se olisi jopa helppo pitää jos kuuntelee itseään) tai normaalipainon alle, se paino ei kertakaikkiaan lähde alas ilman "vippaskonsteja" eikä myöskään pysy niin alhaalla. Siinä vaiheessa voi kysyä itseltään että jos halua painon pysyvän tietyn rajan alla, onko valmis LOPPUELÄMÄN kiristelemään syömisistään. Valintakysymys tämäkin. 

Muutama juttu myöskin mitä jokainen "laihduttaja" tolkuttaa. "Oon saanu syödä tosi paljon eikä ole nälkä ollenkaan". Kyllä, näin se on. Alussa. Ainakin silloin kun on rasvaa mitä poltella. Sellainen olotila tulee myös kun vedät ruokavalion niin kireälle jotta mahalaukku kutistuu rusinan kokoiseksi ja omenan syötyäsi tuntuu että se räjähtää. Juu ei ole nälkä ei. Edelleenkin, niiden rajojen alittaminen tuottaa kyllä ihan varmasti sen nälän tunteenkin. Viime kesän oma dieettini sisälsi 2xpussikeitto+1xpussipuuro+2-4kpl proteiinipatukkaa/päivä. Ja kirkkain silmin väitin että ei ole nälkä. Noh, ehkä välillä oli. 1000-1500kcal voi olla liian vähän noin 15-20 tuntia viikossa liikkuvalle. 

Kaikki myöskin väittävät että saavat syödä mitä vaan. Sekin on totta. Mutta sentin pätkä HK:n sinistä on säälittävää. Puolikas lenkki on namnam. (Okeiii, on se epäterveellistä.) Niin minäkin sanoin. "Mie syön ihan kaikkee, voita ja lenkkiä ja herkkuja." Niin söinkin. Kerran kahdessa viikossa tai korkeintaan kerran viikossa. Niin, kyllähän yksi karjalanpiirakka pienellä nokareella voita on herkuttelua ja se sentin kaistale lenkkiä...Vai onko? 

Eihän se herkuttelu toki ole se pääasia, ei ole tarkoitus ajaa ihmisiä synnillisesti ahmimaan. :D Vielä yksi asia kiristelyyn liittyen. Se kiristää kummasti myös hermoja. Lisäksi alkaa hysteerisesti pelätä painonnousua, liikkuu pakonomaisesti koska pelkää että yksi lenkki jos jää välistä niin paino nousee tai jos syö vähänkään liikaa, paino nousee, jos syö jotain kiellettyä, paino nousee. Ja tiedättekö mitä? Jos laihdutat itsesi liian rasvattomaksi, kuivaksi, tämä painajainen on totta. Se paino nousee. Kuten aiemmin mainitsin, oletko valmis saavuttamaan painon "vippaskonstein" ja pitämään sen siellä. Se nimittäin yrittää se painonpirulainen nousta normaalirajoille ja naisilla varsinkin siten että hormonitoiminta pelaa. Lisäksi nestettä kertyy helpommin. Ja sitten masentaa kun paino nousee. Been there, Done that. Koittakkee ihmiset hyvät pysyä tasapainossa ja olkaa tyytyväisiä itseenne ja siihen mitä hyvää on niin yleisesti ottaen elämässä kuin nyt sitten vaikka siinä kropassakin, ei ole kaikille itsestäänselvyys olla esimerkiksi terve, vaikka tämä nyt kliseiseltä kuulostaakin. Enkä miekään pysty todellakaan aina olemaan näin järkevä, olen vaan päättänyt että en halua tuhota omaa kroppaani vihaamalla sitä jatkuvasti, sitä paitsi se on hirveäm raskasta eikä johda mihinkään tuloksiin. 

Vaan sitten muihin aiheisiin. Niinkuin treeni. Jumppiahan on vajaat parisenkymmentä vissiin viikkoon nyt, joten esimerkiksi hierontahommat jää vähemmälle. Salilla oon yrittänyt treenailla voimien mukaan ja edelleen aika pitkälti tuntumalla, vihkoa ei ole tullut edes pidettyä mukana. Ei nuo voimat ole vielä ainakaan silti mihinkään karanneet ja salista nauttii ihan eri tavalla kun ei ole jatkuvasti mielessä että "pitää laihtua, pitää olla kireämpi, pitää aloittaa dieetti". Treenaaminen on vaan kivaa! Tässä muutamat photot (ilman shoppia) kollegan ottamana.

Alla oleva liike prässissä väärinpäin olisi tarkoitus mennä kirjaimellisesti päin p**settä. Ja on se kyllä aina kipeäkin. :D

Kun joskus innostuu lähtemään "ulos", mikä tarkoittaa sitä että kuuden aikaan illalla on ihan innoissaan lähdössä, kymmenen aikaan väsyttää, yhdeltätoista olisi jo valmis kotiin muttei kehtaa lähteä kun on kerrankin jaksanut baariin kampeutua, on helpottunut puoli kahdelta kun karaokebaarissa tulee valomerkki ja ajelee tyytyväisenä kotiin, on kuitenkin syytä aina laittautua, etenkin kun normaalisti arkiviikot menee aika pitkälti jumppavaatteissa. Tässä todistusaineistoa. :D

Lomanalottajaiset ja huikea kattaus! Coca-Cola Zeroa ja uusi maku Atkinsin patukkaa, Tokmannilta. Noh, ehkä viikon lomalla ei ole syytä brassailla...

Lomareissuilla pitää aina shoppailla...Pystyikö tällaisia kenkiä jättämään kauppaan? No ei. Siinä tuli kirjaimellisesti se viimeinen niitti joita on pyrkinyt viime aikoina omassa elämässä tulemaan liiankin kanssa, omasta tahdosta ja muiden tahdosta. :D Nämä ihanuudet ja paljon muuta mukavaa löytyy ainakin Lahdesta ja Ylivieskasta sekä netistä Kärkkäinen, viimeistään jos joulun aleihin sinne taas pääsisi...

Junnu kävi jättämässä läjän karvoja ja muutaman litran kuolaa serkkupojan asuntoon, mutta ei pistänyt pahakseen, serkku siis. Tällä hetkellä kotona onkin kivat oltavat kun Samballa on juoksu ja toinen koirista ulisee koko ajan ja toinen järsii ovenkarmeja. Vakaana ajatuksena on leikkauttaa Samba kunhan juoksu menee ohi, tuottaa kärsimystä hurtilla ja emännän korville/hermoille.

Lopultakin...Kuvatus käteen! Ja lisää haaveillen! Tämä on otettu Kiteellä J'store Kiteen tatuointistudiossa, lämpimästi suosittelen!

Aamulenkkimaisemia...Huudeltiin "MUUTA" puolin ja toisin. :D

Ja nyt se löytyi sellainen harja millä selvii takut minunkin kuontalosta. "Wet brush". Pinkki tietenkin. Näitä saa Outokummussa Parturi-Kampaamo Senjuskasta, jossa käyn myös värjäämässä hiukset. Mullahan se on tuttu ja turvallinen punainen, mutta kyseistä väriä saa myös muissa sävyissä, ihan perusvärit löytyy ja sitten niitä erikoisempia, kuten pinkkiä, violettia ja sinistä. Ihanaa. Elumen on myös hellävaraisempi hiuksille kuin "tavalliset" värit, kuten toki myös päänahalle.

Lenkkireitin varrelta löytyi tällaiset kökkänät, liekkö karhun? Näitä on ollut useassa kohti, aivan tienvieressä johon karhu käsittääkseni merkkinsä jättää...EI kovin tuoreet kun koirat eivät saaneet hepulia.

 Loppuun vielä kahden karvaisen kovaääninen muistutus (tai siis eihän se tässä kuvassa kuulu...) siitä että koitappa saaha sitä pötyä pöytään, meillä on nälkä. (Toinen ei jaksa edes pysyä enää tolpillaan...)

Tällaista taasen tälla kertaa, uusi viikko alkamassa, lauantain jälkeen muutama päivä vapaata luvassa. Kivaa viikkoa kaikille! :) - Mirva -

Loman jälkeen on virtaa!

Kuinkahan kauan...? :D Syksyn jumppakausi startattu opiston osalta, "omat" elikkä firman kautta pyöriteltävät jumpat alkavat tällä ja ensi viikolla, kuten myöskin opiston jumpat. Äkkiä laskien 17h jumppaa viikossa, joten siksi pieni epäilyksen siemen tuon, kuinkahan kauan virtaa riittää, suhteen...:D Osa on toki tuolijumppia ja eläkeläisten ryhmiä joten eihän sitä sata lasissa koko ajan paineta menemään. Enkä voi valittaa, saan palkkaa siitä mitä joutuisin tekemään palkatta jos olisin istumatyössä. Ammatinvalintakysymys...:D

Lomalla oli tarkoitus käydä ratsastamassa, mutta kun heräsin maanantaiaamuna ja kattoa vasten kuului tasainen ja kova rummutus, totesin olevani sokerista ja peruin kyseisen tapahtuman, toivottavasti joskus toiste sitten...

Äkkiähän se loma tietenkin kului kun vain viikko oli käytettävissä. (Lue: se on se aika minkä rahallisesti kestää...) Torstaina lähdin ajelemaan kohti Lahtea, kuulen aika usein kysymyksen: Mitä sinä siellä teet? No, sinne on pakkaantunut tuota sukua ja olisihan siinä lähellä kavereitakin, etelämpänä, jos olisi aina aikaa käydä kaikkia tervehtimässä. Enkä sano etteikö shoppailukin vähän isommassa kaupungissa olisi yleensä innostavaa, mutta kyllä se jäi tällä kertaa vähiin...Torstai-iltana ja perjantaipäivänä nautin vaan olostani ja makoilin hotellissa, sain yhden kirjankin luettua. Ja päikkärit, ihanaa...Hotellin hintaan kuului kuntosali, eikä se ihan huonoimmasta päästä tuossa hotellissa ollut. Ne hotellin "kuntoiluhuoneet" kun voi joskus käsittää ihan vaan juoksumaton ja kuntopyörän. Ihan oikeasti, oon nähnyt! Mitään kiinnostavia ryhmäliikuntatunteja ei sattunut siihen ajankohtaan kun olin itse majoittumassa mutta spinningsalissa kävin pienet treenit tekemässä itsekseni. 

Perjantaina oli vuorossa jo miltei perinteeksi muodostuneet illanistujaiset serkun luona, ohjelmassa tietovisaa (musiikkisellaista) ja tarkoitus oli kyllä heittää dartsia ja pelata biljardia mutta eihän sitä kaikkea ehtinyt kun piti lähteä paikalliseen laulamaan. Tunnelma kuin kotikapakassa. :D Ei paljoa porukkaa mutta kaikki halusivat laulaa, pari kertaa pääsi joikhaamaan. Mutta seurahan se tärkeintä...:)

Lauantaina pitikin lähteä jo kotiin ajelemaan, olisi voinut kyllä pidemäänkin olla, mutta ei auta, arki kutsuu, eikä viitsinyt paluuta jättää sunnuntaille kun tietää kuinka paljon enemmän sitten väsyttää.

Syömiset on mennyt säännöllisen epäsäännöllisesti hyvin ja sitten vähän vähemmän hyvin...Sitä kun joutuu joskus pohtimaan että missä menee se raja, milloin on liian tiukka itselleen, milloin antaa periksi liian helposti, mikä on herkuttelua, mikä ahmimista tai mikä johtaa siihen. Esimerkkinä se, että muutaman kerran olen syönyt pitkästä aikaa vesirinkeleitä ja ajatellut että ei se nyt niin vakavaa ole ja voi välillä niillä vähän herkutella. Tai pizzalla. Ehkä patongilla? Ruisleipää, karjanlanpiirakoita...Ja hups huomaakin syövänsä kaikenlaista turhaa. No, ongelmahan ei ole siinä. Vaan olossa, voi kauhistus. Ajattelin että onko tämä herkuttelu kaiken tämän tuskan arvoista ja päätin että ei. Ehkä ne karjalanpiirakat, ainakin aidot itsetehdyt on sellainen mistä en halua luopua mutta muuten viljoihin nollatoleranssi. Ja uskokaa pois kun sanon että vaikka en laihtuisi grammaakaan vaikka jättäisin viljat pois,  niin sitä oloa en kestä mikä viljasta tulee. 

Joskus sitä miettii että voi kökkö, miksi pitää olla niin herkkä kaikelle? Sokerille, hiivalle, viljalle...En tiedä vastausta, osittain itseaiheutettukin, mutta toisaalta, sehän opettaa menemään terveellisempiin elämäntapoihin koska vaikka jonkun elimistö valkoiset jauhot ja sokerin kestäisikin niin eihän niistä kenellekään ainakaan mitään hyötyä ole.Mutta se siitä.

Tyypillinen ilta tänään, töistä tullessa työhuoneen uuni tulille, astianpesukoneen tyhjennys, pyykkikone päälle, saunanlämmitys, iltapalaa ja nyt jumituin tähän...:D Ehkä tämä tällä erää, öitä! :)