Taas kerran pohdintaa...Ja Zumbaa!! :)

Ei oikein edes tiedä mistä alottaisi....:) Ihanaa kun on kevät, mieli on auringonvalosta johtuen jo paljon virkeämpi! Ja ehkä myös korviin laitetuilla "nastoilla" on oma osuutensa. Minulle ne laittoi vyöhyketerapeutti, kyseli ensin hiukan vaivoja tms jotta tietää laittaa oikeisiin pisteisiin. No, nyt on sitten hävinnyt väsymys, flunssa ja nälkä. Toimii siis. :D

Paljon on tullut taas pohdittua suhdetta syömiseen/liikuntaan ja katsontakantaa avarsi kummasti ystävän kanssa puhuminen aiheesta. Oon jotenkin ajatellut että tämä tulee aina olemaan kamalaa taistelua, ei ikinä sellaista tilannetta jotta voisi ottaa rennosti syömisen suhteen saati olla ajattelematta dieettiä ja sitä kuinka pitää olla laihempi/kiinteämpi/pienempi/kauniimpi. Jatkuvaa kieltämistä itseltään "herkuista" ja jopa perusruoka-aineista koska olen ajatellut että "tämä ei sovi minulle" ja "tähän tulee himo ja sitten alkaa ahmimiskohtaukset", kunnes ne silmät avautuivat ja totuus plätsähti naamalle. Eihän kysymys ole siitä ruuasta vaan siitä syömishäiriöstä joka edelleen jollain tavoin pitää minua otteessaan ja hallitsee. Murentaa itsetuntoa ja saa tekemään asioita jotka eivät ole terveellisiä vaan lähinnä pakkomielteisiä. Eli ongelma ei helpotu syömisten kontrolloinnilla tai kieltämisellä vaan taas kerran työtä, ajatustyötä. Asenteenmuutos ja itsensäarvostus sekä pyrkimys siihen ettei tarvitse oikeasti miettiä jokaista suupalaa että "oliko tämä nyt liikaa", "lihonko minä", "pakko mennä lenkille kun nyt söin näin", "ihan sama ahmia kun on pilalla jo koko päivä kun söin liikaa", "huomenna aloitan dieetin niin tänään syön kyllä kaikkea kiellettyä". Siihen päälle syyllisyys ja viha että miksi ihmeessä en hallitse tätä, jopa viha omaa kehoa kohtaan kun se ei kertakaikkiaan näytä sille että olisin siihen tyytyväinen. Luulen että näitä voi olla sellaisen hankala ymmärtää joka ei jollain lailla ainakin ole ollut syömishäiriön kanssa tekemisissä, mutta kyllä voin sanoa että se on maanpäällinen helvetti, oman mielen vankila.

Paljon on kuukasien, vuosien jopa viikkojen aikana mennyt asiat eteenpäin ja aikaahan se asenteenmuutos vaatii, mutta hyvällä tiellä jo menossa. Toivon että jonakin päivänä olen siinä tilanteessa ettei itseltä tarvitse varsinaisesti kieltää mitään vaan kroppaa kuunnellen syöminen ja paino pysyy tasaisena. :)

Vaikka nämä hieman "synkkiä" asioita ehkä ovatkin niin en koe olevani surullinen tai murheellinen vaan Fintelligensin ja Lauri Tähkän sanoin "Matka jonka kuljen on tärkeämpi kuin päämäärä". :)

Viikko sitten oltiin ystävän kanssa Zumba-ohjaajakoulutuksessa. Kyllähän siinä lähtee nesteet kivasti liikkeelle kun noin 10h liikuntaa viikonlopun aikaan. Pohkeet!Ah, kuinka tunsinkaan niiden olemassaolon sunnuntaina. Pienoinen kielikylpykin saatiin koska koulutus oli In English. Ihana viikonloppu ja paljon tuli työkaluja ja vinkkiä oman ohjelman rakentamiseen. Tästä se lähtee! Mulla oli viikonlopun asennekasvatuksen jälkeen niin Dirty & Sexy- olo (Se oli se Reggaeton, missä piti olla niiiiiiiin dirty and sexy, jotta...) että miltei tanssien menikin se viikko sitten, meinasin tuolijumpassa jo mummoillekin tuumata että "tissit ylös" mutta onneksi aivotoiminta ehti vähistä yöunista huolimatta väliin ennen lausahdusta.

Treenit on menny ihan kivasti kun on ymmärtänyt itsekin edes hiukan rauhoittaa tuota reutomista. Salit, lenkit,jumpat maistuu oikein kivasti taas! Ensi viikolla pääsee taas Fittarille useammille tunneille, kun opiston jumppakausi alkaa olla taputeltu. Ja oma jumppakausi alkaa. Oon suunnitellut yrityksen kautta pitäväni noin kymmenen jumppaa viikossa, katsotaan kuinka lähtee sujumaan, hiukan jännittää...Tarjolla Pumppia, HitKickFitiä, ReisiPakaraVatsaa, BootCampFitiä, Kahvakuulaa ja Zumbaa. Uusia tuulia siis tavallaan.

Mutta lienee aika kaivautua peiton alle kun joutuu toista silmää säästämään. Hyvää yötä! :)

Flunssa voitettu! (toivottavasti...)

Sain oikein ihanan pääsiäisflunssan, joten kivahan se oli viettää kaksi vapaapäivää flunssan alkumainingeissa. Arvelin että kyllä se siitä ja painelin tiistaina töihin. Olo oli tosin siinä vaiheessa jo sen verran kurja että peruin yhden hieronnan. Öisin nosteli lämpöä ja oli tukala olla kun henki ei kulkenut, loppuviikosta ei kärsinyt oikein enää edes hengittää kun tuntui kuin tulta olisi vedellyt keuhkoihin. Kokeilussa oli kaikki mahdollinen Buranasta Pandoliin, astmalääke, allergialääkkeet, höyryhengitys, nukkuminen...Ei tulosta. Tiistain jumppien jälkeen tuntui jopa että ihan vähän helpottaa. Keskiviikkona luulin että kuolen, mutta kunnialla sekin päivä loppuun ja eipä monta tuntia tarvinnut taas nukkua. Torstain jumpat meni jo sekuntikellon avulla kun ei kärsinyt enää liikkua ollenkaan ja yöksi nostikin oikein kunnon kuumeen, vielä perjantaiaamunakin oli 38 asteen tuntumassa. Mars terveyskeskukseen, jossa sain  käskyn höyryhengittää ja syödä buranaa. :D No, mitääm vakavampaahan siinä ei ollutkaan ja sikäli turha reissu. Kuumekin teki tehtävänsä eli olo alkoi pikkuhiljaa kohentua. Pe-La yönä vielä kuumetta, la-aamuna lämpöä mutta siitä kun virta alkoi palautua niin oli ihan PAKKO käydä lauantai-iltana kävelemässä muutama kilometri. Ei saa kertoa kenellekään , tulee saarnoja! Mutta ai että teki hyvää!

Edelleen on tukkoinen olo ja yskittää mutta olo on loistavampi kuin viikkoon. Aamulla oli siis pakko päästä juoksemaan, ihanaa oli sekin. Salilla kävin treenailemassa vähän käsiä ja pitkästä aikaa ajelin Joensuuhun zumbaan kun monta viikkoa jo väliä, pääsiäisen ja kipeänä olon takia. Toivottavasti flunssa olisi nyt tässä!

Kevään jumpat alkavat olla pikkuhiljaa paketissa joten omien jumppien aikataulut on jo suunniteltu ja mainoksetkin laitettu menemään. Tai siis omiahan ne on tähänkin asti ollut mutta talvet palkallisena ja kesät yrittäjänä. Toivottavasti ihmiset innostuvat jumppailemaan, käykääs katsomassa jumpat : https://www.facebook.com/groups/398009926921266/?fref=ts

Treeneistä ei tällä erää kerrottavaa koska viikon ensimmäinen treenipäivä oli tänään. :) Öitä!

Viikko taas puolessa??

Miten viikot meneekin niin nopeasti? Ei kai ehdi ihmetellä ajan kulumista kun on jatkuvasti tekemistä. :) Maanantait alkaa aina rapsakasti neljällä jumpalla ja siihen oli päälle vielä yksi hieronta joten loman jälkeinen työhönpaluu kyllä sujui ihan huomaamatta. (Ai mikä loma...? Kirjanpitoa, jumppaa, pikareissu Lahteen, siivousta...Nooh, ammatinvalintakysymyksiä. :D)

Tiistaina taas hierontaa ja pari jumppaa, jonka jälkeen lätkätreenit, jossa kovasti ihmettelin että kuka hemmetti suunnitteli taas sellaset jumpat että en jaksa luistella....:D Lätkästä puheenollen, harkinnassa on ollut että lopettaisin pelaamisen. Mielipide vaihtuu päivittäin, tai monta kertaa päivässä. Tiedän, että tämän talven jaksamiseen ja motivaatiopulaan on suurimpana syynä olleet henkilökohtaiset asiat. Rankkaahan se on vaikka  kaikki olisikin ihan hyvin (perheasiat on kunnossa ja urheilu on kivaa...) mutta omat syynsä tämän talven ajatukselle lopettamisesta tulivat kyllä ehkä muualta kuin pelkästään oman jaksamisen epäilystä. Joskin töitä olisi hyvä tehdä kun niitä on ja haluaisin siinä kehittyä ja sitä kehittää, lätkä sitten vie talvisin, joka on muutenkin kiireisintä aikaa, jo suoraan kaksi iltaa viikosta + viikonloput. Jätetään asia hautumaan...

Juoksu on taas maistunut kun muutaman päivän otti hieman rennommin. Kipeänä olon jälkeen on vaan pitkästä aikaa joutunu turvautumaan astmapiippuun, vai liekkö ahdistus henkistä...?

Arvaatkas mitä olen alkanut tehdä vuosien tauon jälkeen? Juomaan proteiini/palautusjuomia! Toki edelleen karppauksen näkökulmasta eli ei tuhottomasti hiilareita, lähinnä ne tulee siitä kun sotken jauheet maitoon, ei niitä kertakaikkiaan pysty veteen sotkettuna juomaan, yäks...Tämä vaihtoehto tuli ajankohtaiseksi lähinnä siksi että se on paljon, paljon parempi kun proteiini- ja Atkinspatukat, joita aika runsaallakin kädellä tuli välillä ääntä kohti mätettyä, kun ei tien päällä tai jumppien välissä kunnollista ateriaa ehtinyt/pystynyt syömään. Ja sitä paitsi patukat koukuttaa vaikkei niissä sokeria olisikaan.

Salilla treenasin maanantaina jalat (nehän ei muuten rasitukaan ollenkaan...), eilen kädet ja tänään vatsat. Huomenna ohjelmassa selkä, perjantaina ajatuksena oli pitää salilta lepopäivä (varmaan juu...)

Tänään päivän kaksi viimeistä jumppaa, eli 2x60 min kahvakuulailua imi mehut aika täydellisesti, joten kelloa kun katsoo, voi taas kerran todeta miten tietyntyyppisen liikunnan harrastaminen iltamyöhällä karkottaa unet kivasti. No, uuneista on vielä pellit laittamatta kiinni joten ei nukkumaan pääsisikään (jollei tee niinkuin usein käy, että uunit tulille, kello soimaan parin tunnin päähän, pellit kiinni ja takaisin nukkumaan...) ja onneks boksin kovalevyllä on eiliset kolme suosikkisarjaa oikein putkeen tallennettuna, Grimm, House ja Supernatural. Ja hitsin vitsi kun unohtui Housen uusin jakso maanantailta laittaa TAAS tallennukseen. Se on tämä muisti...Tänäänkin kävin kaupassa ja koko ajan mielessä oli että jotakin piti ostaa, muutakin kuin Coca-Cola Zeroa jota ilman en pärjää kovin montaa tuntia. Unohtunut asia muistui kyllä mieleen noin viisi minuuttia kaupasta poisastumisen jälkeen, mutta myöhäistä se siinä vaiheessa oli. Ehkä post-it laput otsassa auttais...?

Näillä taas mennään, viikon loppusuora startataan huomenna...Hyvää yötä! :)

Laiska, tyhmä ja saamaton. :D

on hyvin pitkälti blogin kirjoittaja ollut...Kauhistus sentään kuinka kauan on aikaa vierähtänyt. Melko lailla juoksemallahan tässä on mentykin, kunnes influenssa ja yletön väsymys, joka jatkuu edelleen, kaatoi petiin.

Ymmärrän kyllä että ihmiset voi toisinaan olla huolissaan, mutta joskus ärsyttää se että jos olen kipeä/kuumeessa/influenssassa (jota on liikkeellä...) niin kaikkihan johtuu aina siitä että teen niin paljon töitä/liikun niin paljon/en lepää/en nuku kunnolla/karppaan...jne. Jaahas? Siis karu tosiasiahan on se että kauhean kauan ei voi olla töistä pois ja kun työn laatu on aika raskas/liikkuvainen niin kyllähän sitä välillä aika puuskuttamalla flunssan jälkeen mennään ja parantuminen kestää kauan. Mutta mihinkä se makaamalla lähtee jos nyt on vähän nenä tukossa tai kurkku karhea? Ja jos joku vähemmän työkseen liikkuva sairastuu niin "joo tätä kun on liikkeellä ja on näitä kausiflunssia ja voi kestää viikon ennenku paranee ja muista nyt levätä" mutta minun sairastumiset johtuu hirvittävästä työtahdista jota nyt en itse koe niin kamalaksi taakaksi kuin muut koska vaikka jumppaaminen on rankkaa niin onhan se ihan tolkuttoman kivaa! Ja anteeksi nyt vain, kyllä palkkatyöläisen on helpompi yleensä jäädä töistä pois ja onkin varmaan suositeltavaa ettei tartuta muita, mutta yrittäjä ei saa penniäkään sairaslomapäiviltä. Etenkin yksinelävälle (taikka ainakin yksin kulunsa maksavalle...;) ) se on iso tulonmenetys. Hankala on myöskin siirrellä asiakkaita, esimerkiksi omat jononi tällä hetkellä pyörivät siellä 1,5-2 kk:n tienoilla jotta selitäpä siinä sitten asiakkaalle että no sulle olis tuossa toukokuussa tarjolla aikaa. Lisäksi jumpat on hankala siirtää, sijaista ei ole, kausi venyy ja oman firman kautta vetämät jumpat + opiston jumpat + omat asiakkaat tarkoittaa useinkin sitä että soitat keskimäärin 10 puhelua saadaksesi päivän pari vapaata. Onhan se välillä tasapainottelemista asioiden kanssa ja vaatii jaksamista mutta tällä mennään ja välilllä hieman puolikuntoisena kevyemmin jumpaten. Elämä on. :)

Ilmoittauduin tuossa jokin aika sitten zumba-ohjaajakoulutukseen. Lisäksi hankin steplaudat omaan käyttöön (tai siis jumppaajien käyttöön) eilen käytiin Lahdesta hakemassa, olihan vaan auto melko täynnä. :) Samalla pääsin shoppailemaan Kärkkäiselle ja Budget Sportiin, ah kuinka ihanaa. :D Suunnitteilla siis keväälle/kesälle erilaisia jumppia, aikataulut pitäisi saada maaliskuun aikana kasaan jotta ehtii mainostaa opiston ryhmissä sekä laittaa ilmoitukset hyvissä ajoin kauppojen seinille ja facebookiin. Ajatuksena oli pitää ainakin Kahvakuula, HitKickFit, BootCampFit, RPV, StepPumppi (käsipainojen kera) ja koulutuksen käyneenä myös zumbaa.

Treenit on edelleen menneet miten on menneet, välillä enemmän välillä vähemmän. Se on se väsymys. Pahin painajainen tuntuu muistoissa hiukan sumuiselle ajatukselle, joskus jopa unohdan koko painajaista olleenkaan. Mutta kyllä se takaraivossa ja syvällä sisimmässä edelleen painaa. Ja toki asian käsittely virallisissa laitoksissa on edelleen kesken, mutta oma vastaantaistelu ja siitä saadut päätökset ovat todellakin helpottaneet elämää ja sitä henkistä painetta mikä oli päällä 24/7. Ei sitä tajua kukaan joka ei ole jotakin vastaavaa kokenut että eihän se mene niin että vain tiettyinä hetkinä asia painaa, esimerkiksi jos henkilö häiriköi puhelimitse, että ajattelet asiaa vaan puhelimen soidessa vaan käytännössä ajattelet asiaa koko ajan, pelkäät puhelimen soimista ja kun se soi et uskalla katsoa sitä kuka soittaa saati lukea viestejä jne. Lopulta pelkkä tietty tuoksu tai väri saa voimaan pahoin. Se on hirvittävän ikävää niin itsensä kuin toisen ihmisen kannalta koska surun ja vihan mentyä ohi voisi kai säilyttää hyviä muistoja. Mutta joissakin tapauksissa niitä ei ole, eikä niitä voi säilyttää, ei edes halua, koska kaikki on ollut yhtä suurta valhetta ja koko prosessin läpikäyminen vaatii jopa vuosia. Tärkeintä on selvittää syyt itselleen miksi näin on käynyt ja kuinka voi vastedes estää niin käymästä. Minä tiedän jo miksi näin on käynyt, jopa vuosikausia, hyväksynyt sen ja kasvanut kai vahvemmaksi kuin koskaan enkä päivääkään vaihtaisi pois kaikesta tuskasta huolimatta koska kaikki tämä on tuonut läheisiä ihmisiä lähemmäksi, eliminoinut turhat ihmissuhteet ja jopa auttanut löytämään uudelleen ne ihmiset ketkä ovat oikeasti merkittäviä ja rakkaita. <3

Syömisen kanssa taistelu jatkuu edelleen, mutta onneksi uusin oivalluksin. Oivalluksesta tekemiseen tai ainakin rutiiniin on vaan vielä kotvanen matkaa. Eksyin blogiin http://infitnessandinhell.blogspot.fi/ ja hirvitys miten pelottavaa luettavaa. Olenkohan minäkin kiitettävästi tuhonnut aineenvaihduntaani jo nuoresta asti syömishäiriöillä ja kitudieeteillä??

Yritän pyrkiä pois kituuttamisajattelumallista ja koko dieetistä vaikka koko pää huutaa vaa'alle astuessa ja peiliin katsoessa että "läski, laihduta, miten olet päästänyt itsesi tähän kuntoon, olet heikko!" Syömishäiriö on yks hiton pirulainen jota on kyllä äärettömän hankala lopullisesti manata pois kehosta joten edelleenkin väitän että tottumuksia ja ajattelutapaa sekä ruokavaliota voi muuttaa kovalla työllä mutta aina se peikko on siellä taustalla. Nyt vaan on ollut pakko ajatella koko loppuelämää, eikä vaan sitä hetkeä ja ensi kesän bikinikuntoa. Entäs jos minulla oikeasti vielä tulee olemaan lapsia? En takuulla haluaisi periyttää omaa ajattelu- ja syömismallia koskaan lapselle. Siispä hitaasti suossa rämpimällä yrityksen ja erehdyksen kautta mennään, karpaten ja pyrkimys myös mahdollisimman puhtaaseen ruokavalioon, viljaton ja sokeriton aivan ehdottomasti. Tätä kulunutta vuotta saan myöskin kiittää siitä että on ollut pakko ottaa itse vastuu siitä mitä syö ja miltä näyttää ja sulkea korvansa toisten sanomisilta (eihän se täysin onnistu...) joten plussaa sekin vaikka tässä vielä suunnittelu-ja harjoitteluasteellla ollaankin.

Treeniä tosiaan tulee jo ihan työn puolesta, joten ei tässä ole ihan toimettomana tullut oltua vaikken joka aamu ole juossut tai salille käynyt, ei varmasti viikon liikunnat jää ainakaan alle 10-15 tunnin siitä huolimatta. :D Eli tätä suossa/suosta rämpimistä jatketaan vaihtelevilla fiiliksillä, liekkö kevätmasennusta? :D

Etiäpäin! :)

Heti kun mieli on virkeämpi, sitä jaksaa myös ruhonsa raahata helpommin erilaisiin aktiviteetteihin vaikka heti aamusta, Eilisestä siis puhun, herätys klo 6.30, juoksemaan, lenkin jälkeen aamupuuro runsaan voin kera ääntä kohti (uskokaa pois, sitä on OIKEESTI varmaan nyrkillinen...:D) kamppeet kasaan ja suunta Fittarille. Kokeilun alla House (ja kuten jo facebookissa mainitsinkin niin ei ole kysymys siitä tosi hyvästä tv-sarjasta...) eli tanssitunti. Sain todeta taas kerran muutamassa liikkeessä olevani ihan todella umpijäykkä, mutta siis aivan mahtava tunti! Ihanaa, tätä lisää! Hiki virtasi ja musiikki vei mukanaan. :) 

Housen päälle oli vielä kahvakuulatunti, enkä voi kehua että hikivanat olisivat päässeet pahemmin kuivumaan. Sain hoiputtua ulos Fittarilta, vähän palauttavaa evästä (onhan proteiinipatukat sellaisia, onhan?) ja uusin keksintö täyttää mahaa hätätilanteessa: sokeriton mehukeitto. Jossa valitettavasti hiilareita kohtuullisesti on, mutta taitaavat näiden treenien jälkeen roihuta savuna ilmaan...Kävin salille vielä treenailemassa rinta, olkapäät, ojentajat-yhdistelmän. Kotona odotti siivousurakka mutta kyllä se oli illalla hyvä mieli alkaa puhtaassa kodissa töllöttämään Putousta. :)

Tänään kävin lenkillä toki heti aamusta, tarpoen tuolla helkkartin hangessa. Siis kyllä taas niiiiiin tuli mieleen että miks välillä kenkuttaa lähteä sinne lenkille. No, hyvän mielen ja hien pintaan siitäkin sai. Taas evästä ja työhuoneen uuninkin ehdin lämmittää (melkein...) ja yksi saliohjaus + omat treenit. Eihän tuo oikein kulkenut, varmaan vähän huonosti palautunut. Vuorossa selkä ja hauis. 

Salilta syömään (ja kuten voimme myöhemmin todeta, aterianlaatu/määrä/ravintosisältö/ajankohta oli väärä...) ja taas kohti kauppaa ja Fittaria. Sunnuntain perinteiset eli zumba ja pumppi. Ruokailusta aikaa kaksi tuntia ja arvatkaa pomppiko lohi kurkkuun. Vähän liian tukeva ateria ilmeisesti vaikka ajattelin että ehtii se sulaa. No, ei se ehtinyt, eikä se kyllä sulanut edes pumpissa vaan naamanväri muistutti kai vihreää kun taas kerran hoipuin salilta pihalle. :D 

Kyllä se siitä iltaa kohti näläksi vielä tuntui muuttuvan. Kotona puuhastelua vielä vähän riitti, uuninlämmitys, saunanlämmitys ja jumppien suunnittelua. 

Tässä kun on tullut viimeaikoina pohdittua omaa suhdettaan ruokaan, omaan kroppaan ja sitä kuinka se syömishäiriö aina siellä jossakin taustalla painaa, kuinka sitä itseään piinaa ja vaatii kamalasti, välillä suorastaan vihaa, niin mietin tässä kuitenkin niitä hyviäkin puolia. Suklaata ja karkkia (siis sokerillisia) olen ollut syömättä noin vuoden, painan 10kg vähemmän kuin vuosi sitten (kun tähän asti olen soimannut itseäni siitä että painan 6kg enemmän kuin kesällä...), elämä tuntuu menevän eteenpäin, jaksan taas! Pointti tässä oli kai se että eihän mitään voi saavuttaa vihaamalla itseään. Esimerkiksi kun sitä aina haluaa sen kireämmän kunnon ja tiputtaa muutaman kilon jne niin se ei tule koskaan onnistumaan eikä ainakaan olemaan pysyvää jos päässäni mietin vain kuinka surkea ihminen nyt olen kun olen tällaiseen jamaan itseni päästänyt (tiedän, kuulostaa hillittömän typerälle...) ja pakko laihduttaa että voisin hyväksyä itseni. Eihän se vaan mene näin. Kyllä itsensä täytyy hyväksyä ja itsestään pitää sellaisena kuin on, muutoshan on aina mahdollinen mutta se täytyy lähteä puhtaasti itsestä ja siitä että juuri MINÄ haluan, mitä se nyt sitten ikinä onkaan. Enemmän lihasta, vähemmän rasvaa, paremmat ruokailutottumukset...Pätee elämässä mihin tahansa mitä haluaa saavuttaa. Ja se usko...Aina pitää uskoa itseensä ja siihen että pystyy toteuttamaan sen mitä haluaa. :) Tähän on hyvä lopettaa tältä päivältä, nyt unille! :)

Myöhäisillan mietiskelyjä menneestä ja tulevasta...

Tässä kun on viime aikoina (kahden vuoden sisällä..?) joutunut pohtimaan koko elämänsä uuteen järjestykseen ja kasaamaan itsensä että voisi tulla taas vahvemmaksi niin väistämättä aina tulee jotain uutta mikä pitää laitaa järjestykseen. Yhtä väistämättä välillä mieleen nousee kysymyksiä siitä että miksi mulle käy näin tai eikö tämä jo riitä...Joskus tuntuu että vääryys ja epäreiluus ulottuu sellaisiinkin tahoihin joita pitää auktoriteettina, ehkä tavallaan suojelijanakin, eikä uskoisi kyseisten tahojen pystyvän käyttäytymään/toimimaan niin. Kaikelle kai on syynsä ja tarkoituksensa ja ehkä entisestäänkin voimistuneen oikeudentajun myötä sitä kiinnittää huomionsa entistä pienempiin asioihinkin. Minusta on siis tullut pilkunn****ja. :D Pohdinkin juuri tänään jotta ainahan sitä on suureen ääneen osannut "tietää" mikä on oikein ja hyväksi ja kuinka tulee toimia. Se on kuitenkin aivan eri asia toimia niin, sanoa asiat ääneet niinkuin ne on, olla rehellinen ja ennenkaikkea vaatia itselleen hyvää ja sitä mikä itselle kuuluu. Kauhean julkisesti kun en voi näistä asioista kirjoitella niin tulee vähän tällaista ympäripyöreää tekstiä, osa ymmärtää, osa ehkä ei mutta koittakaa pysyä perässä. :)

Kuten usein kriiseissä, niin "normaaleissa" kuin minkä tahansa muun aiheuttamissa, päätänsä nostaa miltei aina vanha peikko, syömishäiriö. Asiaa ei tässä "kriisissä" tietenkään auta se että olen kuullut ulkonäköäni koskevia kommentteja, negatiivisia siis. On hankala pysyä järkevänä ja ajatella että "ei se sitä tarkoita" jos päivästä toiseen kuulee kuinka ruma ja lihava on. Tiedän toki järjellä ettei asia ole niin, mutta tämä on taas asioita joita ymmärtää osa, etenkin ne joilla jotakin syömishäiriö taustaa on ja luulenpa että vaikuttaisi ihan kehen tahansa naiseen ilman sairaustaustaa.

Syksyn/talven aikana purin kaiken turhautumisen ja vihan liikuntaan ja siinä vaiheessa kun sitä alkoi olla 4-5 tuntia päivässä, totesin että nyt pitää vähentää ja käyttää vihan purkamiseen muita keinoja. Toki se ruoka on useinkin ollut se keino, tosin ahmiminen/sairas käytös ruokailun suhteen estää sitä todellista tunnetta tulemasta ulos jolloin asia jää taas unholaan ja käsittelemättä. Syksyn myötä hiipi myös masennus ja tuli myös joitakin ahmimiskohtauksia ja sorruin muutaman kerran oksentelemaankin mutta kyllä sitä on onneksi sen verran aikaa tuosta syömishäiriön pahimmasta syöveristä että tajusin itsekin että nyt ei olla oikealla linjalla. Tätä siis tosiaan tapahtui vaan muutamia kertoja, joskin eihän tämä syöminen ihan lapasessa ole...

Sitä on jotenkin niin kamalan ankara itselleen ja pitäisi näyttää siltä ja tältä vaikka se olisi fyysisesti mahdotonta tai ainakin epätervettä. Kehonkuvan vääristyminen johtaa myös siihen että aina vaan on halu laihduttaa. Aina. Se on aivan sama vaikka painaisi 45kg, silti varmaan näkisi läskiä jossain tai pelkäisi painonnousua.

Oon joutunut hyväksymään itsessäni sen ettei minusta koskaan tule ns. "normaalia". Paluuta ei ole ja tulen varmaankin aina tarkkailemaan syömisiä suuntaan jos toiseen. Pitäisi kuitenkin muistaa kuinka paljon on mennyt eteenpäin, esimerkiksi sokeria en ole syönyt kohta vuoteen enkä talven pimeimpänäkään aikana siihen sortunut vaikka prkl vieköön että teki mieli välillä suklaata. :D

Nyt on sekä keho että mieli sen verran väsyneitä että olen keskittynyt lähinnä aamulenkkiin, saliin ja töiden hoitamiseen. Jopa lätkä on ollut vähän tauolla, olin kipeänäkin kyllä...Pohdinta seuraavaa siirtoa varten ruokailun suhteen on aloitettu, jotta ei enää tulisi hakattua päätä seinään saman asian kanssa. Virheistäänhän tulisi kai oppia?

Onneksi on olemassa liikunta. :) Pari päivää kärsin aika kohtuullisen kovasta päänsärystä ja koska suurin osa töistä on vaan hoidettava, uskaltauduin vetämään kahvakuulatunnit tänään. Pää sanoi tuntien jälkeen jotta "jysk jysk" mutta muuten oli aivan mahtiolo! Ihanaa! Mulla on vielä aivan hirmuisen hyvin rutistavat ryhmät jotta ihan todella saa hyvän mielen kun katsoo sitä tekemisen meininkiä. :)

Jaahans, päänsärkyä tuskin auttaa se että mulla on noin neljä tuntia aikaa nukkua, mutta kokeillaan mitä huominen tuo tullessaan...Öitä! :)

Taistelutahtoa kehiin!

Onneksi ollaan kevättä kohti menossa...Jokasyksyinen/talvinen masennus vaan tahtoo hiiipiä sisuksiin vaikka kuinka yrittää nukkua, liikkua, syödä miljoonaa erilaista vitamiinia, ottaa kirkasvalohoitoa...tuntuu vaan että väsyttää, nälättää, paino nousee, masentaa, ei huvita...Kyllähän sitä on tullu siitä huolimatta treenattua mutta jotenkin kaikesta on vaan ilo kadonnut. Oon kyllä yrittänyt kuittailla syksyn aikana tulleita univelkoja, pitänyt vapaata mutta eihän se hetkessä iloksi muutu. Sitten kun päälle iskee flunssat ja vatsataudit niin ai että kun piristää...

Toki tämä vuoden jatkunut itsestä riippumaton elämäntilanne ei ainakaan paranna asiaa...Tai olenhan siitä myös itseäni syyttänyt, sotkeentumisesta väärään ihmiseen, katunut, vihannut PALJON, mutta kun tehtyä ei tekemättömäksi saa. On vaan melko kohtuutonta että piinaaminen jatkuu pidempään kuin ihmissuhde aikanaan kesti. Lisäksi on vieläkin vaikea käsittää kuinka pohjattoman ilkeä ihminen voi toiselle olla, kuinka on pokkaa käyttää toista vastaan kaikkea sitä minkä on luottamuksella toiselle kertonut. Kaikilla ei vain valitettavasti ole moraalisääntöjä. Liian paljon olen painanut asioita "villaisella", katsonut läpi sormien, antanut anteeksi niin monet haukkumiset, uhkailut ja vainoamiset, yrittänyt pysyä hiljaa ja huomaamattomana, odottanut että tämä loppuu. Mutta ei, nyt on vaan pakko tapella vastaan. Loppujen lopuksi kuitenkin on uskottava siihen että ihmiselle annetaan niin paljon kuin se kestää ja vaikka sen kestämisen äärirajoilla välillä mennäänkin, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin taistella ja KESTÄÄ vaikka mikä tulisi. Luulen kuitenkin että tuska minun pääni sisällä ei ole niin suuri kuin toisen, koska koen omaavani edes jonkinlaiset resurssit käsitellä asiaa vaikka se hankalaa jatkuvan henkisen paineen alla onkin, kun on kaiken lisäksi niin avoin ulospäin joten se toimii myös toisinpäin. Kyllä kaikki loukkaukset tuntuu tuhat kertaa pahempana. Mutta ennemmin itken pahaa oloa kuin olen tuntematta mitään.

Onneksi on ystävät, treenaaminen ja työ vaikka toki joutuu järjestelyitä tekemään jokaisen asian suhteen ihan jo oman kiireisen elämänrytmin takia. Oon loman aikana ja sen jälkeenkin pitänyt muutamia ihan kokonaan vapaapäiviä, pakon edessä kipeänä ollessa ja jopa ihan vapaaehtoisesti. Kai ne tavallaan tekee ihan hyvääkin, mutta toisaalta tällä stressin ja vihan määrällä ne tahtoo vähän kasaantua? Pitäisi ehkä hankkia joku henkistä tilaa tasapainottava harrastus noiden fyysisten lisäksi. :D Avantouintia on ehdotettu, mikä kuulostaisi kyllä erinomaiselle, sattuu vaan ikävästi zumban kanssa päällekkäin mikä on omalle mielentilalle oikea henkireikä ja ihanaa ♥. Elämä on vaan valintoja täynnä...:)

Suunnitelmissa olisi aloittaa uusi viikko uudella treeniohjelmalla. Tuntuu että kaikki junnaa paikallaan ihan joka osa-alueella ja jotakin uutta olisi hyvä saada aikaan. Dieettiä en edes suunnittele tähän saumaan aloittavani, pitkällisen keskustelun jälkeen itseni ja ehkä myös hyvän ystävän kanssa tulin siihen tulokseen että kevväämmällä. :D Jumppia on 13h viikkoon, siihen päälle noin 5-6 salitreeniä, joka-aamuinen juoksulenkki, jumpat/zumbat 1-5 krt viikkoon + mahdolliset kävelylenkit ja lätkä siihen päälle niin kyllä se tekee dieetin kohtuullisen mahdottomaksi noudattaa kun kalorit täytyisi isosta liikuntamäärästä huolimatta saada alle kahdentonnin. Kun se liikunta ei meinaan laihduta. :D

Minun pieni Junnu täytti toissapäivänä 1vee. Ja todella pieni siis. Päälle 30 kiloinen jässikkä. :)Toisin sanoen normaalikokoinen mutta näyttää valtavalle noiden tyttöjen rinnalla.

Kuvia ei ole eikä tule ennenkun paino tippuu. :D Tai, olis kait se hyvä näyttäytyä välillä vähän tuhdimmassa kunnossa. :D Mutta tämä tällä erää, nyt painelen suunnittelemaan uutta treeniohjelmaa. Heippa! :)