Viikonloppuna oltiin karaokekisoissa Himoksella, tulosta ei tullut omalta osalta, kaveri kylläkin pääsi finaaliin asti tai oikeastaan kaksikin. Mutta hyvin sai treenattua viikonlopun taasen, kävin samalla salilla kuin viime vuonna. Hirmu kätevää kun sinne sai otettua prepaidkortin johon ladattiin käyntikerrat ja pääsi myös sitten sisälle vaikkei henkilökuntaa ollutkaan paikalla. Olisin takuulla änkenyt zumbaan ja muihin ihaniin ryhmäliikuntajuttuihin mutta niitä ei valitettavasti (?) kyseisellä salilla viikonloppuna ollut. www.karboni.fi on salin osoite, sali siis Jämsässä eli jos siellä suunnilla liikuskelee niin eikun testaamaan. :)
Univelkaa viikonlopulta oli aika runsaasti, rankkoja reissuja nuo karaokekisat, hankala selittää miksi, ei sitä ehkä ymmärrä ennenkuin kokee. Jännitys on tietysti yksi mikä vie voimia, mutta myös jatkuva edestakaisin ravaaminen ja milloin kenenkin esityksen jännittäminen, äänenavaukset, oman vuoron odotus...Siinähän sitä...Mökkikin aiheutti tänä vuonna jännitystä, siellä nimittäin tipahti suihku kahdesti alas (että oli kiva että oli sauna jota ei oikeastaan voinut käyttää...Tai no, kyykyssä suihkuun hanan alle...)
Himokselta tullessa jäin vielä Jyväskylään hetkeksi, kotona lopulta kahdeksan jälkeen illalla (kisat siis kestivät viikonlopun) ja unta ei tarvinnu odotella. Maanantai onneksi vapaa, suunnistettiin kirpparikierrokselle Joensuuhun ja sieltä Fittarille pumppiin ja spinningiin. Ai että teki hyvää, kamala turvotus viikonlopun syömisistä...
Annoin luvan käyttää blogia jotta yksi lähihoitajaopiskelija saa tehtyä syömishäiriöistä tehtävän joten palailen taas tähän aiheeseen, kun siitä on tullut muutenkin viime aikoina keskusteltua ja mietittyä kuinka hämärä se ihmisen pää voikaan olla...Itsellä esimerkiksi on alimmasta lukemasta paino +2kg. Mikä on järjellä selitettynä ymmärrettävää että kun lopettaa dieetin ja alkaa syödä normaalisti, paino väistämättä vähän nousee. Ja selitä sitten järjellä itselle tämä...Varsinkin kun lopullisesta tavoitteesta jäi vielä muutama kilo niin sehän tarkoittaa sitä että minä HALUAN olla dieetillä. :D
Tätä mietinkin yhtenä päivänä että jos se ylipäänsä on hankalaa syödä "normaalisti" niin entäs kun on lapsesta asti ollut pyöreä, syönyt liikaa, ruoka on yhdistetty tunteisiin, sen jälkeen sairastuminen anoreksiaan eli käytännössä syömisen lopettaminen kokonaan. (Muistelen edelleenkin sitä sokeritonta tervaleijonapastillia joka ajoi minut 13-vuotiaana kävelemään 11km koska olin niin kauhuissani syötyäni YHDEN pastillin että lihon kamalasti) Anoreksiasta liukuminen bulimiaan, jota kesti se 10 vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti. Osaanko siis vielä tänä päivänäkään syödä normaalisti? Oon jo hyväksynyt sen ettei voi koskaan olla täysin normaali noiden syömisten suhteen mutta se on toisaalta hyvä kun sen tietää. Mutta siinä sopivasti syömisessä ja sen hyväksymisessä että paino ei voi vaan koko ajan laskea, on vielä opettelua...
Treenattu on, sali, spinning, zumba, pumppi, kahvakuula + kevyemmät jumpat siihen päälle. Kuvat on ainakin kuukauden vanhoja mutta tässäpä näitä:
Siis mie jaksan, ainakin melkein vetää jo leukoja...Eihän ne puhtaasti mee mutta menee jotenkin! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti