sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kun muistutetaan niin muistan kirjoitellakin...:D

Jostainhan se olisi aloitettava kun tietäisi mistä...:D Olisiko se hyvä tehdä niin jotta huonot asiat ensin ja hyvät sitten sekä perinteistä pohdintaa päälle. 

Huonoin kai tällä hetkellä on auton mystinen vika. Kun ei vedä niin ei vedä. On vaihdettu välijäähdytin, ilmamassamittari, ahtopaineen säätöventtiili...Ei vaikutusta. Ja kyllä, sitä on käytetty "piuhan päässä", eli luettu vikakoodit. Joka kertoo kyllä että turbo ahtaa liikaa vuan kun se ei ole niin viisas laite että kertoisi samalla missä kohdassa se vika on. Ja juu, on kokeiltu pitää piuhan päässä myös ajaessa. Ja sitten heti perään korjaus, itse en siis ole tehnyt yhtään mitään muuta kuin ostellut (vääriä) osia ja rahoittanut ne mitä en ole itse tilannut. :D Sikäli siis positiivista tässäkin asiassa, että olisinpa aika siellä ja syvällä siinä itsessään rämpinyt autoasiassa jos ei olisi ollut tuota apua tarjolla. Itse asiassa olisin varmaan joutunut jo autokauppaan. (Vai päässyt...?)

Asiaa kun ei auta yhtään se että tulee vääriä osia, toimitus viivästyy tai osia puuttuu. Okeii, sille ei mitään voi ja niin voi käydä ihan inhimillisten erehdysten tai niiden puutteellisten tietojen takia mutta olenko nyt ymmärtänyt jotenkin väärin jotta rekisterinumerolla pitäisi ainakin valtaosa auton tiedoista löytyä?? Omalla kohdalla ainakin tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus nuo väärät osat. Sitten alat etsiä uutta ja palautella vanhaa, siihen kun sattuu viikonloppu väliin niin se on helposti taas viikko eteenpäin että saa oikean osan tilalle. 

Ilmansuodattimen kotelon kanssa esimerkiksi kävi niin että laitoin haun sellaiseen tietokantaan, joka hakee sitä osaa muutamasta kymmenestä purkaamosta/varaosaliikkeestä. Hakuun syötetään toki auton tiedot rekisterinumeroineen. No, eipä aikaakaan kun purkaamolta soitettiin että sopiva osa on löytynyt. Myyjä ei kysellyt lisätietoja ja toki ajattelin itsekin että tiedot olivat riittävät. Tietenkin osa oli väärä. Myyjä väitti etten ollut maininnut auton olevan tehokkaampi diesel (Powerdiesel?). Sähköpostiin jääneen haun perusteella pystyin kyllä ihan todistamaankin että onhan se siellä tiedoissa mainittu. Seuraava selitys oli että en ole maininnut moottorityyppiä. Joka siis on ilmeisesti sellainen kolmen kirjaimen yhdistelmä, löytyy kaitennii huoltokirjasta tai konehuoneen puolelta? Aiiijjaaahhh? Siis ensinnäkin, minähän olen nainen eli minua on kai syytä lähtökohtaisesti pitää autojen suhteen tyhmänä ja tarkistaa, tarkistaa, vielä kerran tarkistaa tiedot. Myyjä EI KYSYNYT mitään. Osasi kuitenkin syyttää että tilaajassa on ollut vika. No, kahdeksan puhelun jälkeen (joista itse kyllä soitin vain yhden) minulta kysyttiin tilinumero rahojen palauttamista varten koska kyseisestä paikasta ei löytynyt vastaavaa mutta sopivaa osaa johon olisi voinut vaihtaa. Ja kyllä, rahat tulivat tilille. :) Vaan saattaapa silti olla etten kyseisestä paikasta mitään enää tilaa. 

Jännityksellä odotan seuraavasta paikasta tilattua osaa ja sen käypäisyyttä. Ja ylipäänsä saapumista perille. 

Mutta josko sitten positiivisempiin asioihin...Ihana Sisu-Kisu osaa ottaa edelleen rennosti, se on kyllä taito hänellä hallussa. Arvelin että kesän tullen tämä reissukisu (muutti reissunsa päätteeksi minun luokse, ei siis ole ollut mulla pennusta asti) saattaa jokusen reissun heitellä mutta kyllä kollipötkyläisen pisin reissu taitaa olla sellainen että on yön ulkona ja kömpii aamulla aitasta unisen näköisenä sisälle syömään. :D





Tuunasin "sohvan". Oon himoinnut jotakin vuodesohvadivaani-tyyppistä ratkaisua kun tuntui turhalle pitää olohuoneessa 2+3 hlön sohvia kun minua on kuitenkin isosta egosta huolimatta vain yksi ja vieraitakin yleensä se yksi kerrallaan. Toinen sohva alkoi myös olla aika risa. Siitä se ajatus sitten lähti. En tosin tiedä onko tää "sohva" sen ehjempi kun alustana toimii ikiwanha 120cm leveä sänky, selkänojana kaksi trukkilavaa ja tyynyinä on...No ihan vaan tyynyt. :D Mutta tää on tämmönen tee-se-itse 3in1 sohva. Tässähän on sohva, divaani ja vuodesohva samassa.

Sain tämmöset kivat naisellisuuden ilmentymät, useita viikkoja takaperin joten olen onnistunut tiputtamaan jo miltei kaikki mutta onneksi uusi aika on jo sovittu. Sitten jotain ärhäkämpää, pääkalloja kenties? Senjan taiteilemat nämä, kuten myös jokseenkin samaa sävyä olevat hiukset joista ei nyt tähän hätään kuvaa ole. 



Ihana rakas Junnu-Nynny osaa kyllä myös rentoutumisen jalon taidon. :D

Tällaisen avaimenperän ostin Outopia-tapahtumasta. Pinkkiä, pääkalloja ja vastapainoksi enkeli. Siinä ne kaikki olennaiset. :)


Kaikki koiruudet ensimmäistä kertaa yhdessä lenkillä. Junnu+Samba-yhdistelmä käy aamuisin juoksulenkillä ja Touho metsälenkeillä tai kävelylenkeillä mutta nyt poikkeuksellisesti näin. 

Nyt on mitä ilmeisimmin juhannus, ruusun mielestä?
Surkea ilme koiralla ulko-oven takana, siellä ulkopuolella. Ja helvetin paskainen ikkuna,


Tokmannilla oli Cokis Zero tarjouksessa...:D
 Ihana Rakas Ystävä Jonna kävi kylässä ja ystävällisesti ennen lähtöään väsytti koiria heittelemällä palloa.



                                             Touho Möttönen 5kk.


Ai niin, pitäisköhän niistä treeneistäkin mainita...:D Tänään kävin tekemässä jalat, hyvät treenit tuli, luultavasti osittain siksi että eilen tuli tankattua melkoisia hiilaripommeja. :D
Tämmöset sarjat:
Hack-kyykky (nurinkurin laitteessa ja syväkyykkynä) 3x12-20x50-70kg (+kelkan paino)
Prässi 3x12-15x175kg
Askelkyykky smithissä laudalta +potku eteen ja tuplana heti perään suorin jaloin maastaveto . Ak pelkän kelkan painolla, SJMV 40kg
Reisiojennus 3x10x55kg
Askelkyykky "takajalka"penkillä (oliko tää joku bulgarialainen vai mitenkä?) 2xmaxX10kg
Muutama sarja kahvakuulalla mm. 1 jalan mavea. 

Jumppia on nyt kesäkaudella ollut 7-9 viikossa, ihan sopiva tahti. Talvella mennään taas tuplatahtia, huh huh...Aamujuoksut on rutiinia koirien kanssa ja pyörälenkillä oon käynyt sään salliessa. Mutta nyt on kyllä pakko lähteä nukkumaan, öitä. :D

- Mirva -




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti